Radiomafia NYT

Oijoijoi, mitä herkkua Ylen Elävä arkisto tällä viikolla tarjoaa! Radiomafian vanhoja ohjelmia kuulee nyt koko viikon ajan nettilähetyksenä. Muutama oma lempiohjelma tästä kattauksesta uupuu (missä on UPTEEKKI?!), mutta ihanaa päästä edes hiukan fiilistelemään vanhaa lempiradiokanavaa. Viikon ohjelmakartta löytyy täältä ja lähetystä voi siis kuunnella Elävän arkiston soittimen kautta netissä.

Kuva

Olen itse asiassa pidemmän aikaa valmistellut kirjoitusta Radiomafiasta tänne blogiin. Täytyypä puristaa kasaan tuo juttu nyt näin juhlaviikon kunniaksi.

Miten hienoa, että kanavan 20-vuotissynttäreitä tälla tavoin juhlitaan, vaikka Mafiaa ei enää vuosiin ole ollutkaan. Kyllä tässä kummasti pala on ollut kurkussa, kun on kuunnellut vanhoja tuttuja radioääniä ja 20 vuoden takaisia biisejä, ja muistellut vanhoja tapahtumia ja maailmaa. Haluan Mafian ja 90-luvun takaisin!

Mafia-fiilistelyä luvassa lisää viikon varrella. Nyt palaan vanhojen radio-ohjelmien pariin!

And 12 points go to...

Pakkohan tällainen postaus näin viisuillan kunniaksi on vielä tehdä! Leikkimielellä jaoin euroviisutyyliin pisteet suosikkimailleni. Älkää missään nimessä vertailko näitä pisteitä semifinaaliarvioihin, joissa pisteet oli jaettu ennakkokatseluvideoiden perusteella. Nyt arvostelu tapahtuu semifinaaliesitysten ja finaaliharjoitusten perusteella. Sitä paitsi tässä matkan aikana jokin aluksi huonolta kuulostanut biisi on saattanut kummasti saada tanssijalan vipattamaan. Mutta pisteisiin...

1 piste Kyprokselle, jonka esitys on kovin kotikutoinen, mutta jotenkin suloisen aito ja rehellinen.
2 pistettä Albanialle, jonka laulaja on selvästi panostanut kisoihin, sillä ääntäminen ja äänenhallinta oli semifinaalissa huomattavasti parempaa kuin esikatseluvideolla.
3 pistettä Kreikalle, jonka biisi valitettavasti kului minulla kisojen aikana puhki. Ok, tämä saattaa johtua siitä, että katsoin ehkä noin 30 kertaa esityksen vain yhden ainoan tanssijan silmää miellyttäneiden liikkeiden takia.
4 pistettä Islannille. En pitänyt kappaleesta esikuuntelussa, mutta viisulavalla livenä tämä toimi todella hienosti. Vanhaa kunnon euroviisutanssipoppia.
5 pistettä Irlannille, jolla ei ole vahvin balladi, mutta miellyttävä esitys kokonaisuudessaan
6 pistettä Turkille. Hienoa, että maassa hyvin menestynyt rockbändi lähtee viisuihin.
7 pistettä Georgialle, jonka balladi säväytti semifinaalissa. Hyvin laulettu, hieno esitys, pidin kovasti.
8 pistettä Espanjalle. Hyvä laulaja, hyvä esitys ja biisikin on kummasti jumittanut soimaan päähäni, enkä edes kärsi siitä!
10 pistettä Belgialle. Esityksessä ei rätise pommit, eikä lavalla nähdä miniasuissa ketkuttelevia tanssijoita. Pelkkä mies ja kitara riittävät ja biisikin erottuu muusta viisumassasta.
Ja lopulta.... tättärä-tää-tä-täää!
12 pistettä Israelille, koska balladin täytyy olla hemmetin hyvä ja ennen kaikkea hyvin tulkittu, ennen kuin minä purskahdan 36 tunnin sisällä viidesti itkuun kappaletta kuunnellessa.

Vedonlyöntilistoilla voittajaksi on veikkailtu Azerbaidzania, Saksaa ja Armeniaa. Myös Serbialla oli vedonlyöntilistoilla suht pieni kerroin. Suurimmat ennakkosuosikit eivät mahdu minun pistelistalleni!

Selatessani vedonlyöntifirmojen listoja kiinnitin huomiota Belgian korkeaan kertoimeen. Kappale ei todellakaan ole keikkunut voittajaveikkausten kärjessä, mutta jotain tapahtui semifinaaliesityksen jälkeen. Kommenttisivustoilla on kovasti kehuttu Tom Dicen esitystä ja moni oli kuulemma intoutunut jopa äänestämään biisiä, vaikka normaalisti ei tällaisista kisoista välitä. Jos muistini ei aivan täysin petä YouTuben videoiden katselukertojen määrissä, Dicen katselumäärät ovat nousseet voittajasuosikkien katselukertoja selvemmin. Dice tuntuu olevan se artisti, jolle perusviisuja karttavat katselijat antavat äänensä. Mieli tekisi iskeä pieni summa rahaa Dicen voitosta, mutta uhkapelaaminen ei kuulu tapoihini, eikä minun tai jonkun saksalaisen viisuasiantuntijan "Belgia voittaa" -kutina ehkä vielä riitä syyksi siihen, että oikeasti Dicen voittoa kannattaisi liikaa veikkailla. Mutta en pidä suurenakaan yllätyksenä, jos kappale keikkuu huomattavasti ennakoitua korkeammalla jättäen taakseen suuriakin ennakkosuosikkeja.

Jännä viisuilta tulossa! Lähetyshän alkaa TV2:lta klo 22 ja Radio Suomen taajuudelta klo 22.05. Toivokaamme hienoa finaalia ja hyvää voittajaesitystä!

Pikkukeskiviikon tunnari

Sen jälkeen, kun pari viikkoa sitten kirjoitin Pikkukeskiviikko-sarjasta, blogiini on eksynyt yksi jos toinenkin googlettaja hakusanoilla "Pikkukeskiviikko tunnari", "Lillaonsdag tunnari" tai "Pikkukeskiviikko tunnussävelmä". Blogiin eksyneet ovat joutuneet pettymään, sillä sarjan tunnarikappaletta ei täällä ole mainittu. Mutta mainitaan se nyt!

Kappale on Plastic Bertrandin Ça plane pour moi. Itsekin sain Pikkukeskiviikon ensimmäisen tuotantokauden aikana metsästää kappaletta, kunnes sen jostain vähän vahingossa sain selville.

Kun nyt viime päivinä euroviisut ovat tässäkin blogissa olleet kovasti esillä, en malta olla kertomatta faktaa, että Plastic Bertrand oli kisassa mukana Luxemburgin edustajana vuonna 1987, jolloin Suomea taas edusti Vicky Rosti Sata salamaa -hitillä. Vicky päihitti Plastic Bertrandin, joka jäi kisan toiseksi viimeiseksi kappaleellaan "Amour amour". Että tällaista pienti musiikkitriviaa näin perjantai-illan ratoksi.

Arvioissa suuret rahoittajamaat ja Norja + muuta viisuhöpinää.

Euroviisujen semifinaalit ovat nyt ohi ja 20 jatkoon päässyttä maata on selvillä. Palaan jatkoon päässeiden maiden esityksiin vielä postauksen loppupuolella, mutta esitellään ja arvioidaan ensin viisi automaattisesti finaalissa mukana olevaa esitystä. Finaalissahan mukana ovat suoraa kilpailun neljä suurinta rahoittajamaata ja kisojen isäntämaa Norja. Älkää hämmentykö kappaleiden outoa numerointia. Numero on laulujen esiintymisnumero huomisessa loppukilpailussa.

2. Espanja: Daniel Diges - Algo Pequeñito
Esikatseluvideon nähtyäni meinasin todeta, että tylsääkin tylsempi biisi aivan väärässä paikassa. Yhden pisteen biisi muuttuu kuitenkin kolmen pisteen esitykseksi, sillä viisulavalla kappale kuulostaa paremmalta, voimakkaammalta eikä yhtään niin tyhjänpäiväiseltä kuin esikatseluvideolla. Tässä on kuulkaa huolella suunniteltu, hieno esitys!
3 pistettä

3. Norja: Didrik Solli-Tangen - My Heart Is Yours
You raise me uuuuuuuup, eiku... Tässä on taas ruotsalaisen hittitehtailijan todellinen taidonnäyte. Otetaan toinen biisi, analysoidaan se tarkasti läpi, sävelletään päälle sen verran riittävän erilainen kappale, ettei plagiointisyyte uhkaa ja lähetetään biisi euroviisuihin. On niin surullista, että norjalaiset ovat valinneet ehdokkaakseen kappaleen, joka on kopio heidän maanmiehensä sävellyksestä! Kannattaako kunnia antaa ruotsalaisille, kun omastakin maasta löytyisi kelpo säveltäjä tekemään saman työn? Didrik kyllä laulaa hyvin, mutta ikävä hapan maku tästä jää, kun biisi vaan on niin suuresti velkaa toiselle kappaleelle. Seuraavat pisteet ovan tarkoitettu vain ja ainoastaan Didrikin laulusuoritukselle, ei kappaleelle, joka ansaitsisi pyöreän nollan.
2 pistettä

12. Iso-Britannia: Josh - That Sounds Good To Me
Viisujen suurten rahoittajamaiden automaattisesta finaalipaikasta on keskusteltu viime vuosina paljon, koska maat ovat lähettäneet kisoihin surkeita kappaleita tai menestyneet muuten vain kehnosti. Eniten kritiikkiä ovat saaneet Ison-Britannian kappaleet. Viime vuonna britit panostivat ja lähettivät kisaan Andrew Lloyd Webberin tilaussävellyksen, joka sijoittuikin 5. sijalle. Tänä vuonna kilpailukappaleen säveltäjiksi oli kutsuttu 80-luvulla sellaisia jättihittejä kuin "Never Gona Give You Up" ja "I Sould Be So Lucky" säveltäneet Pete Waterman ja Mike Stock. Mutta kylläpä ajan hammas on järsinyt näiden hittimaakareiden sävellyskynää.

Pelkästään biisi ei ole huono, vaan heikko on esittäjä Joshkin. Briteissä kansa ei siis äänestänyt kisoihin laulua, vaan kappaleen esittäjää. En tiedä totuutta, mutta minulle on kerrottu, että Briteissä euroviisuissa äänestää lähinnä homoyhteisö, joten ehkä tällainen siloposkinen söpö poju on sitten miellyttänyt eniten äänestäjäkuntaa. Laulutaidot eivät ainakaan voi olla valinnan syy, sillä karsintaesityksen nähneenä poika lauleli livenä ihan mitä sattuu ja esikatseluvideolla kuulee selvästi, miten laulua on levytyksen jälkeen korjailtu.

Ymmärrän toki, ettei Britannian suurimmat artistit tähän kisaan halua lähteä mukaan, mutta kyllä Euroopan suurimman musiikintuottajamaan pitäisi vähän enemmän kisoihin panostaa, varsinkin kun maa väkisin vaatii automaattista finaalipaikkaa! Tällaisella pelleilyllä BBC vain entisestään pilaa euroviisujen arvostusta maassaan, joka aikoinaan rakasti viisujaan, ja kilpailukappaleet saavuttivat singlelistan kärkipaikan.
1 piste

18. Ranska: Jessy Matador - Allez! Ola! Ole!
Ranskan euroviisukappale toimii myös maan futismaajoukkueen virallisena kisabiisinä kesän jalkapallon MM-kilpailuissa. Kisabiisinä kappale varmasti toimii erinomaisesti, mutta euroviisuihin tämä ei oikein sovi. Tästä puuttuu laulettavat säkeistöt ja kaksi minuuttia biisissä käytetään oikeastaan biisin nimessä näkyvien huudahdusten hoilaamiseen. Kesän klubihitiksi tästä on helposti, mutta viisuvoittajana en tätä näe. Ja totta puhuen minua suorastaan ällöttää tämän esityksen perseenketkutus, lihasten esittely ja naisten kiehnäily miehiä vasten. Kyseiset tanssiliikkeet eivät kuulu koko perheelle suunnattuun musiikkiviihdeohjelmaan, vaan korkeintaan klubien tanssilattioiden soidintansseihin.
1,5 pistettä

22. Saksa: Lena - Satellite
Tässä taas yksi biisi, jota on kovasti veikkailtu kisojen voittajaksi. Laulua on sanottu iloiseksi, hauskaksi, leikilliseksi ja lauluksi, joka saa varmasti hyvälle tuulelle. Ja kuulkaas kun minut tämä ylipirteä sokerihattarahölynpöly-biisi saa vain ja ainoastaan raivon partaalle. Kovasti on sekoiteltu Amy Diamondia ja Lily Allenia ja muutamaa muuta pirteänsöpöä naisartistia, joille olen allerginen. Yksi niitä biisejä, joita toivottavasti en huomisillan jälkeen koskaan kuule uudelleen.
1,5 pistettä

Siinä siis arvioituna nyt ne viisi finalistia, joita semifinaaleissa ei nähty. Semifinaaleista mukaan pääsi iso osa suosikeistani, mutta myös joukko esiintyjiä, jotka olisi mielestäni kuulunut tippua pois kisasta.

Minään yllätyksenä ei voi pitää Suomen pois putoamista. Kappaleen vähäinenkin huumori jäi taatusti ulkomailla ymmärtämättä ja esitys tuntui tuottavan lähetystä seuranneissa kavereissani enemmän kuin paljon myötähäpeää. Minulta jäi häpeä kokematta lähes täysin, kun keskityin toivomaan Kuunkuiskaajien putoamista pois finaalista.

Ennakkoonhan valitin Suomen esityksen kehnosta koreografiasta. Pahimmat liikkeet oli jopa jääneet tv-kuvista pois, mutta tilalla näimme kummallista liukastelua. Ja mikä oli sen pienen jouluvaloilla kuorrutetun muovikasan tarkoitus lavalla? Esittikö se jäätä vai kiveä vai mitä? Joka tapauksessa suurella lavalla kasa näytti surkean pikkuriikkiseltä ja mieleen tuli Spinal Tap -leffan Stonehenge-lavaste.

Ensimmäisestä semifinaalista jatkoon pääsi Bosnia-Hertsegovina, Moldova, Venäjä, Kreikka, Portugali, Valko-Venäjä, Serbia, Belgia, Albania ja Islanti. Tästä tiistan semifinaalista en veikkauksia tehnyt, mutta suosikeistani vain Kreikka ja Belgia pääsivät finaaliin. Täytyy kuitenkin sanoa, että tiistain semifinaalissa moni maa yllätti positiivisesti. Siinä missä Suomi ei ollut hionut esitystään juurikaan, moni muu maa todella oli parannellut esitystään sitten maidensa karsintojen. Kreikan laulaja oli tiputtanut roimasti painoaan, Islannin ja Albanian laulajat olivat hioneet englannin ääntämystä, Valko-Venäjä oli värvännyt joukkoihinsa ruotsalaispianisti Robert Wellsin ja Portugalin laulajatyttö oli vahvistanut ääntään. Kyllä tällaiset hiotut esitykset finaalipaikkansa ansaitsivatkin.

Toisesta semifinaalista jatkoon pääsi valitettavan moni sellainen esiintyjä, jolle loppukilpailupaikkaa en toivonut. Finaaliinhan etenivät Georgia, Ukraina, Turkki, Israel, Irlanti, Kypros, Azerbaidzhan, Romania, Armenia ja Tanska. Omissa veikkauksissani oikein meni listassa lihavoidut maat. Suurin yllätys minulle oli, että Tanska pääsi finaaliin, mutta Ruotsi putosi kisoista pois. Vaikka Ruotsi ei oma suosikkini ollutkaan, olisi se mielestäni ansainnut finaalipaikan. En mitenkään voi hyväksyä, että Ukrainan huutava nainen on finaalissa tuhoamassa ihmisten korvaparkoja, mutta Ruotsi ja Kroatia putosivat pois kisasta. Ja kyllä minä toivoin Liettuan glitterpöksyisiä funkpoikiakin tuomaan lauantain finaaliin sitä kevyttä hömppää ja säihkettä, joka euroviisuihin kuuluu, mutta jota nyt sitten aivan turhan vähän finaalissa on mukana. Itse asiassa huomattavan iso osa lauantain finalisteista on raskaita balladeja tai muuten vakavamielistä musiikkia.

Omat suosikkini huomisessa finaalissa ovat Israel ja Belgia. Toivon Israelille voittoa ja Belgiakin voisi yllättää, mutta ikävä kyllä pelkään kisojen voiton menevän jollekin sellaiselle esitykselle, josta en missään vaiheessa ole pitänyt. Mutta tästä Belgian mies ja kitara -esityksestä olen siis tykännyt esikatseluvaiheesta saakka, joten toivotaan biisille menestystä.

Loppujen lopuksi täytyy muistaa, ettei euroviisut saa olla liian totinen kisa, vaan tietty leikkimielisyys ja hauskanpito täytyy olla mukana. Itse lähden kaverini luo viettämään viisuvalvojaisia. Toivottavasti teilläkin on tiedossa hauska lauantai-ilta viisuesitysten ja myös kavereiden seurassa :)

"Kai me nähdään kesäkuussa Senaatintorilla?"

Otsikon kysymys on lainattu aamulla saamastani tekstiviestistä, jolla kaveri halusi tietää, sainko lipun Arcade Firen Senaatintorilla pidettävälle keikalle. Vastaus kysymykseen on, että ei me nyt nähdä, kun ei ollut varaa ostaa lippua konserttiin.

Kun melkein viisi vuotta olen odottanut Arcade Firen livenä näkemistä, on tietysti todella katkeraa, etten keikalle pääse. Ja jotta haavoihini oikein leviteltäisiin runsaasti suolaa, olen saanut lukea tänään Facebookista useiden ystävien riemukkaita ilmoituksia siitä, kuinka lippu keikalle on nyt hallussa.

Olen toki iloinen kavereideni puolesta, jotta edes he pääsevät tätä varmasti hienoa keikkaa todistamaan. Ja jos jollain lukijallani on lippu keikalle hallussa, onnittelut sinullekin. Mutta kaikille ystäväisille tiedoksi, että minulle ei sitten pidä tuota keikkaa liikaa hehkuttaa, koska mieleni ei välttämättä kestäisi tietoa siitä, että olen missannut yhden upeimmista keikoista ikinä.

Sen verran kovasti tuon Senaatintorin tulevan keikan näkemättä jääminen harmittaa, etten kykene kuuntelemaan edes Arcade Firen uusia biisejä netistä. Uudet sinkut "The Suburbs" ja "Month of May" voit käydä kuuntelemassa vaikka YouTubesta linkkejä klikkaamalla. Minä sen sijaan asettelen hiukseni Brett Anderson -kampaukselle, laitan tuon alla olevan biisin soimaan ja muistelen Sueden 11 vuoden takaista Provinssi-keikkaa, joka edelleen on minulle paras näkemäni keikka ikinä. Ehkä tämä sisukalujani kaihertava ikävä tunne poistuu, jos lopetan itsesäälissä rypemisen ja pidän hetken kunnolla hauskaa.

Ps. Jos joltain onnelliselta vielä löytyy joltain vipajavalta vhs-nauhalta Ylen taltiointi tuolta Sueden keikalta, tässä osoitteessa otettaisiin mielellään nauha vastaan! Oma videokasetti keikalta on joutunut hukkaan ja ihanaa olisi nähdä Brettin ja kumppaneiden esiintyminen vuosien tauon jälkeen uudelleen. Muistaakseni samassa ohjelmassa näytettii Ultra Bran keikalta taltiointia, joten jos kasetillasi on Ultra Bran Provinssi-keikka vuodelta 1999, ehkä siltä kasetilta löytyisi myös tuo Sueden esiintyminen.

Oslon viisujen 2. semifinaali

Huhhuh! Olipa kuulkaa urakka arvioida nämä toisen semifinaalin biisit, sillä välillä tuntui jo siltä, että tulen hulluksi tämän vuoden viisubiisien kanssa. Ja juuri kun olin ehkä eniten rikki biisien kuuntelusta, Blogger meni ja kadotti yli puolet tekstistä bittiavaruuteen! Mutta tässä kilpailukappaleet nyt kuitenkin arvioituina.

(Jos tekstin pikkufontti tuntuu liian pieneltä painakaa ctrl- ja +-näppäimiä yhtä aikaa, jolloin teksti näytöllä suurenee. Normaalikokoiseksi teksti palautuu painamalla ctrl- ja 0-näppäimiä.)

1. Liettua: InCulto - East European Funk
Tämä reipas ja jotenkin vilpittömän iloinen funkviisu saa hyvälle tuulelle, vaikka biisi ei muuten kummoinen olekaan. Ilman esikatseluvideotakin mieleen tuli ilmapallot, serpentiinit ja hauskanpito kavereiden kanssa. Toivottavasti lavashowssa on kunnon reipas meininki ja pojat pitää esityksessä hauskaa!
3 pistettä

2. Armenia: Eva Rivas - Apricot Stone
Iskelmäradion kuuntelu aiheuttaa minulle päänsärkyä, tämä biisi aiheutti migreenin. Ei voi pitää yllätyksenä, että tämä biisi on monen suomalaisen viisufanin suosikki, koska tällaista musiikkiahan maassamme kuunnellaan. Ja juuri tällaisen iskelmän takia haluaisin pois Suomesta. Kieltämättä biisi on kuitenkin hyvin tehty.
2 pistettä

3. Israel: Harel Skaat - Milim

Israel on yksi kisojen ennakkosuosikeista. Biisi voitti niin Ylen kuin Ruotsin SVT-kanavan ennakkokuunteluraatien äänestykset. Olin nähnyt raatien pisteet ennen kappaleen kuulemista ja epäilin, että tulisin vihaamaan tätä biisiä. Kun jotain kappaletta kehutaa "loistavaksi viisuballadiksi", suhtaudun siihen äärimmäisellä ennakkoluulolla. Ja Israelin kohdalla ennakkoluulot ovat valmiiksi suuret, sillä maa saa lähettää kisaan ällöimeliä rakkautta, rauhaa ja kansojenvälistä yhteisymmärrystä ylistäviä, tympeän laskelmoituja lauluja, jotka surkeudestaan huolimatta saavat maan poliittisen tilanteen takia poikkeuksetta hyvät pisteet. 

Mutta tänä vuonna Israel ansaitsisi korkeat pisteet ihan vain musiikillisilla ja laulutaidollisilla ansioilla. Voi kuulkaa tuo poika sai minut ihan kyyneliin tulkinnallaan! Mitään en hepreankielisistä sanoista tajunnut, mutta sen tiedän, ettei tuossa lauleta maailmarauhasta, ystävyydestä ja täydellisestä maailmasta, vaan ennemminkin katkerasta menetyksestä.
Yhdyn biisin ylistäjien joukkoon ja annan täälle täydet
5 pistettä!

4. Tanska: Chanée & N'evergreen - In A Moment Like This
Tanskan kappale on saatu kasaan sekoittamalla Abba-poprallatus ja Mel C:n ja Bryan Adamsin When You're Gone -hitti. Täysin harmiton ja hampaaton väliluritus kilpailussa.
1,5 pistettä

5. Sveitsi: Michael von der Heide - Il Pleut De L'Or
Tämä kappale on kuin vedellä laimennettua maitoa. Niin plitku biisi, että finaalipaikka olisi ihme. Jos en tietäisi, millaisia kamaluuksia semifinaalin aikana muilta mailta on tulossa, antaisin tälle yhden pisteen, mutta nyt tämä saa kaikesta tylsyydesta huolimatta puoli pistettä lisää.
1,5 pistettä

6. Ruotsi: Anna Bergendahl - This Is My Life
Oivoi, taitaapa tänäkin vuonna Ruotsissa olla melkein maansuru, kun viisuvoittoa ei tulekaan. Tämä biisi vaan ei ole tarpeeksi vahva ja erottuva, jotta voitosta kannattaisi haaveilla, vaikka sijoitus finaalissa luultavasti suht keskikastin yläpuolella tuleekin olemaan. Ja finaalin toki Annan kuuluisi tästä semifinaalista edetä. Mutta miksi ihmeessä biisin nimi on noin kulunut. Ei siitä ole kuin kaksi vuotta, kun Islanti oli kisoissa samannimisellä kappalleella, joka muuten on erinomainen osoitus siitä, millainen on hyvä discopopviisu.
3 pistettä

7. Azerbaidzan: Safura - Drip Drop
Aargh! Taas yksi "byhyy, miksi petit minua, voinko enää luottaa sinuun" -kappale. Sanat eivät riitä kertomaan, miten paljon vihaan tällaisia biisejä!
1 piste

8. Ukraina: Alyosha - Sweet People
Uskomatonta! Tälle kappaleelle on merkitty peräti kolme säveltäjää, vaikka en löydä tästä mitään hyräiltäväksi kelpaavaa melodiaa. "Laulaja" vain huutaa lähinnä "become, become, become ooooouoooo...". Ja tälle sitten pitäisi antaa piste? EN ANNA! Tekisivät edes LAULUkilpailuun laulun, niin minä voisin sen pisteillä jopa arvostella!
0 pistettä!

9. Alankomaat: Sieneke - Ik Ben Verliefd (Sha-la-lie)
Tästä biisistä tulee vähän turhan hyvin mieleen tunne, että olisi syönyt kolme hattaraa ja sen jälkeen mennyt liian monta kierrosta karusellissa. Biisi on tilaustyö Smurffit-piirrossarjan tunnarin säveltäjätä. Kamalinta on, että tuo hemmetin Shalalie, shalalaa -kertosäe jää päähän jo puolikkaan kuuntelukerran jälkeen, eikä biisistä pääse millään eroon. Laulaja muuten on 18-vuotias, mitä ei usko, koska joku on saanut puettua ja pyntättyä tytön ainakin kaksi kertaa vanhemman näköiseksi.
1 piste

10. Romania: Paula Seling & Ovi - Playing With Fire
Surullista, että kolmen edellisen biisin jälkeen tämä huono kappale kuulostaa virkistävän hyvältä. Naisen laulutaito ei ole aivan riittävä kappaleeseen, mies taas ei ole aivan niin kova ja uskottava kuin olisi ilmeisesti tarkoitus.
1,5 pistettä

11. Slovenia: Ansambel Žlindra & Kalamari - Narodnozabavni Rock
Tämän kuulemma pitäisi olla sekoitus folkia ja rokkia, mutta lopulta tästä ei kyllä oikein löydy kumpaakaan. Jos kieli olisi saksaa, tämän melkein voisi kuulla jonain kaljanjuontischlagerina, mutta kovinpa olisi epämääräinen tuolloinkin.
1 piste

12. Irlanti: Niamh Kavanagh - It's For You
Hmm... Nyt kyllä ihmettelen, miksi Kavanagh on lähtenyt viisuihin uudelleen mukaan, kun vuodelta 1993 on jo voitto hallussa ja toisaalta tämä biisi on heikompi kuin aiempi voittoviisu. Ja kas, taas on Irlanti liikkeellä balladilla. Ei siinä mitään, Kavanaghin ääntä kuuntelee mielellään, mutta kovin vaan on tylsä biisi. Pakko antaa puoli pistettä naiselle siitä, että 42-vuotiaana hän on ihanan arvokkaasti ikäisensä näköinen kaikkien barbienukkenaisten keskellä tässä kisassa. Biisille siis 2,5 pistettä ja yhteensä esitykselle
3 pistettä

13. Bulgaria: Miro - Angel Si Ti
Oikein pelottaa, miltä tämän miehen ääni lopulta kuulostaa livenä, kun esikatseluvideollakaan laulu ei täysin vakuuta. Mirolla on kuitenkin ollut aikaa treenata, koska hänet valittii maansa edustajaksi jo viime syksynä. Jotenkin veikkaan, että finaaliin tämä menee, vaikka itse en biisistä erityisemmin pidä.
1,5 pistettä

14. Kypros: Jon Lilygreen & The Islanders - Life Looks Better In Spring
Kypros on valinnut edustajakseen Walesista kotoisin olevan laulajan, jonka taustabändissä on väkeä Englannista, Skotlannista, Norjasta ja Kyprokselta. Kitaralaulelma on ihan kiva haikea popviisu, mutta unettavan tylsä tämäkin on. Tavallaan tämä kilpailisi finaalissa Belgian biisin kanssa ja tappiolle kyllä jäisi, sillä Tom Dicen biisissä on tarina ja koskettava tunnelma, joka tempaa paremmin mukaansa.
2 pistettä

15. Kroatia: - Feminnem - Lako Je Sve
Tälle biisille voi veikata selvää finaalipaikkaa ja jonkinlaista menestystä sielläkin. Tässä on nyt sellainen moderni popballadi, jolla kerätään ääniä. Kolme laulajanaista ovat sitä paitsi kadehdittavan kauniita.
3,5 pistettä

16. Georgia: Sofia Nizharadze - Shine
Voi Sofia raukkaa! Joutua nyt esiintymään heti Kroatian jälkeen saman genren kappaleella, joka ei ole aivan yhtä hyvä kuin Kroatian tytöillä. Mutta kyllä tämä finaaliin pitäisi mennä, tai maailmassa tapahtuu vääryys, sillä sen verran hirveitä esityksiä tässä semifiaalissa on nähty.
3 pistettä

17 Turkki: maNga - We Could Be The Same
Tästä tulee mieleen System of a Down ja Linkin Park. Eiköhän viisufanien mielestä tämäkin kappale ole väärässä kisassa, mutta minusta tämä on taas yksi virkistä poikkeus perusviisujen seassa. Ehkä pieni sääli, että bändi esiintyy viisuissa englanniksi, sillä itse pidin kovasti heidän turkinkielisistä biiseistä, joita Spotifysta kuuntelin.
4 pistettä

Lauantain finaaliinhan pääsee mukaan 10 maata. Loppukilpailussa mukana tämän illan esiintyjästä on toivottavasti seuraavat maat: Liettua, Armenia, Israel, Ruotsi, Irlanti, Kypros, Kroatia, Georgia ja Turkki. Siinä siis maat, jotka ovat saaneet minulta vähintään kaksi pistettä. Mutta koska mukaan mahtuu vielä yksi maa, heitetään veikkauksena sekaan myös Bulgaria.

Finaaliennakkoa viisuihin kirjoittelen huomenna. Silloin esittelyssä vielä finaaliin automaattisesti päässeet suuret rahoittajamaat Ranska, Espanja, Saksa ja Iso-Britannia sekä isäntämaa Norja.

Euroviisujen toinen semifinaali tulee tänään TV2:lta klo 22 alkaen ja Radio Suomen taajuudelta klo 22.05 lähtien.

Toukokuun puolivälin soitetuimmat

Koska viime viikolla sain soittoon muitakin levyjä kuin The Nationalin High Violetin ja Merirosvoradio-leffan soundtrackin, olen kyennyt listaamaan parin viime viikon aikana eniten kuuntelemiani biisejä.

Jos toissa viikolla minulla oli levyjumitus, viime viikolla kärsin biisijumituksesta. Onneksi isäni vanhat kokoelmakasetit helpottivat pahinta jumittelua, sillä muuten tällä listalla olisi vain Jimi Hendrixin ja Two Door Cinema Clubin ja Nationalin biisit. Mutta nyt siellä on sentään pari muutakin kappaletta.

The National: Terrible Love

David Bowie: Space Oddity

Salem al Fakir: Astronaut

Kleerup: With Every Heartbeat (feat. Robyn)

The Killers: Human

The Turtles: Elenore

Two Door Cinema Club: What You Know

The Easybeats: Friday on My Mind

The National: Anyone's Ghost

Jimi Hendrix: The Wind Cries Mary

(lista kuunneltavissa Spotifysta)

Koskahan kyllästyn tuohon The Nationalin levyyn? Vielä ei ole löytynyt rajoja sen kuunteluun, vaan joudun järjellä maanittelemaan itseni lopettamaan levyn kuuntelun. Merirosvoradion soundtrackista olen sentään päässyt jo eroon, nyt kun vanhan musiikin nälkää täyttää isän kasetit.

Isän kaseteilta listalle on päätynyt Space Oddity. Olen hieman hämmentynyt, että kaseteilla on ollut hyvin runsaasti Bowien biisejä, koska isäni ei mikään hillitön miehen fani ole kuitenkaan käsittääkseni ollut. Yhdellä isän kaseteista oli Space Oddityn suomenkielinenkin versio. Tuo Arto Sotavallan esitys oli mielestäni mainio. Harmi vaan, etten saa liitettyä tuota Kapteeni Tom -kappaletta esille tänne blogiin. Sotavallan muita käännöskappaleita kyllä voi Spotifysta kuunnella.

Tajuan vasta nyt, että listallahan on kolme ruotsalaisbiisiä. Onpas sitä nyt ollut länsinaapurin artistit suosiossa. Two Door Cinema Club soi noista siis eniten. Kolmekohan iltaa jumitin tanssimassa tuota biisiä? Naapureilla varmaan on hermot olleet riekaleina, kun sama biisi pauhaa seinien läpi.

Ja jotta naapureita todellakaan ei olisi päästetty helpolla, olen vielä laulanut The Killersiä täysillä. Biisi nyt sentään oli huolella valittu sellaiseksi, että varmasti osaan laulaa sen melko siedettävän kuuloisesti. En tajua, mikä siinä on, että kotona ujostuttaa laulaa kovaa. Kaikki pieni ininiälaulu tuhoaa äänen, joten välillä on sitten pakko revitellä ja minulle tuo Human on osoittautunut loistavaksi "ääniterapiabiisiksi".

Tällä viikolla soitossa on ollut tietysti euroviisubiisejä, mutta älkää pelätkö, ensi viikon listan biisit eivät tule olemaan viisubiisejä, koska soitossa on ollut muitakin levyjä ja biisejä. Ihan niin hullu en ole, että pelkästään euroviisuja kuuntelisin!

Oslon euroviisujen 1. semifinaali

Tämän viikon lauantaina Norjassa pidetään Euroviisujen finaali. Siitä huolimatta, että Euroviisut ovat täynnä huonoa musiikkia, jostain kumman syystä kuitenkin rakastan tätä laulukilpailua. Viime vuoden tapaan aion esitellä ja arvioida täällä blogissa kilpailubiisit. Pisteitä jaan asteikolla 1-5 ja kilpailijat on listattu esiintymisjärjestykseen.

Tässä siis ensimmäisen semifinaalin kilpailijat:
(Jos tekstin pikkufontti tuntuu liian pieneltä painakaa ctrl- ja +-näppäimiä yhtä aikaa, jolloin teksti näytöllä suurenee. Normaalikokoiseksi teksti palautuu painamalla ctrl- ja 0-näppäimiä.)

1. Moldova: Sunstroke Project & Olia Tira - Run Away
Ilkeästi sanoen biisi on kuultu Euroviisuissa kymmeniä kertoja aikaisemminkin. Oikein tyypillistä popjytkeviisuhuttua. Ei kisan huonoin biisi, mutta hukkuu massaan.
2 pistettä

2 Venäjä: Peter Nalitch - Lost And Forgotten
Onneton balladijollotus ja yksi kisojen huonoimmista biiseistä. Puolentoista minuutin kohdalla iski epätoivo, kun tajusin, että vielä puolet kappaleesta pitäisi jaksaa kuunnella.
1 piste

3. Viro: Malcolm Lincoln - Siren

Kiitos Viro! Kuten eilen sanoin, lähetitte kisaan tämän vuoden hienoimman osallistujakappaleen ja videon! Viisufanit eivät biisin hienoutta ole tajunneet, eikä voittoon ole mahdollisuuksia, mutta minä pidän tästä ja annan tälle täydet
5 pistettä!

4. Slovakia: Kristina - Horehronie
Tyypillinen etnisillä sävyillä höystetty, haikea viisupoppis. Tavallaan tästä kappaleesta haluaisin jopa tykätä, mutta voivoi kun biisi ei vain lähde kunnolla missään vaiheessa käyntiin. Kahden minuutin kohdalla tyttö aloittaa vielä yhden säkeistön, vaikka tehostepaussin jälkeen kuuluisi tulla jokin räjähtävämpi ja mieleenpainuvampi kohta, vaikkapa puhkikulunut viisumodulaatio. Piste kuitenkin siitä, että nätti laulajatyttö osaa oikeasti laulaa, mikä viisuympyröissä ei suinkaan ole aina varma asia.
3 pistettä

5. Suomi: Kuunkuiskaajat - Työlki Ellää
En vieläkään hyväksy, että tämä lähti meidän viisuedustajaksi! Tämä biisi on ärsyttävä, kamala ja noloa jäljittelyä viime vuoden voittajaviisusta. "Hei kun sillä norjalaisellakin oli viulu, kansanmusiikkia ja tanssia taustalla, niin lähetetään me jotain samanlaista!" Huoh, olisi nyt edes palkattu ammattitanssijat taustalle tai jätetty sitten taustalaulajat rehellisesti seisomaan paikalleen. Nyt tuo laulajien tanssahtelu näyttää todella vaivaannuttavalta, varsinkin kun juuri on nähnyt lavalla Slovakian ammattitanssijat, eikä mielestä vieläkään ole unohtunut norjalaistanssijoiden viime vuoden huimat loikat. Rehellisesti sanoen en haluaisi tätä finaaliin, enkä tästä esityksestä pidä. Ainoa hyvä asia tässä on puvustus.
1 piste

6. Latvia: Aisha - What For?
Tuota noin, mistähän olen kuullut tämän kappaleen aiemmin? Joko tässä ihan oikeasti on lainailtu toista biisiä tai sitten tämä vain on taas surullinen esimerkki siitä, millaista metritavaraa nämä voimaballadit ovat, kun niitä ei toisistaan erota. Harjoituksissa Aishalla tuntuu olleen kovasti ääniongelmia, eikä sävelkorvakaan ehkä ole paras mahdollinen. Laulu kuulostaa aikas hirveältä. Ei jatkoon.
1 piste 

7. Serbia: Milan Stanković - Ovo Je Balkan 
Harvoin käy niin, etten pysty sanomaan biisistä mitään, koska en vain tajua kappaletta. Ja nyt en siis puhu sanoista, vaan tämä kappale on sellainen tyylien sekoitus ja sekasikiö, etten vain ymmärrä, mitä kappaleessa on tavoiteltu ja haettu. Pitääkö tätä sitten inhota vai tykätä vai mitä? Ehkä enemmän inhoan.
1 piste

8. Bosnia-Hertsegovina: Vukašin Brajić - Thunder And Lightning
Alkusoitto lupailee hyvää, sitten laulaja pääsee kehnolla englannillan ja vaatimattomalla äänellään esiin ja oivoi... Kappaleesta tulee sellainen tusina rockbiisi, ettei tästä jää kyllä jälkipolville soitettavaa ikimuistoisena viisubiisinä. Kummastipa Hanna Pakarisen kappale vuoden 2007 viisuissa onkin alkanut kuulostaa suorastaan erinomaiselta näiden muiden rockviisujen seassa.
1 piste 

9. Puola: Marcin Mrozinski - Legenda
Laulaja on kuulemma esiintynyt lukuisissa musikaaleissa, joten olettaa sopisi, että hän ainakin osaa laulaa, toivotaan näin. Biisissä on kovasti olevinaan draamaa, mutta tämäkin jää lopulta vaisuksi yritelmäksi. Mikä tämän vuoden viisuja vaivaa, kun biiseihin haluaisi ravistaa lisää potkua, voimaa ja ytyä?!
1,5 pistettä

10. Belgia: Tom Dice - Me And My Guitar 
Niin paitsi että ei viisuissa toki aina tarvitse olla pommeja, säihkettä ja paukkuvia rumpuja. Joskus vähemmän on enemmän. Joskus hyvä esitys koostuu vain miehestä, kitarasta ja hyvin laaditusta pienestä biisistä. Ja kyllä tähänkin sitten taustabändi (tai siis -nauha) potkii lisäpuhtia, mutta juuri oikeassa kohdassa ja oikealla tavalla. Radiossa tämä olisi tusinabiisi, mutta viisuissa erottuu mukavasti edukseen.
4 pistettä

11. Malta: Thea Garrett - My Dream
Malta, tuo viisuballadien maa. Jos maltalaiset joskus koostavat yhdelle levylle kaikki viisuedustuskappaleensa, levystä tulee maailman tylsin. Ihan oikeasti näitä naisten laulamia balladeja hädin tuskin erottaa toisistaan! Ja stailauskin on taattua maltalaista laatua: 18-vuotias laulaja on saatu näyttämään yli 30-vuotiaalta. Kappaleelle voisi antaa jopa kaksi pistettä, mutta tympääntyneenä Maltan tylsääkin tylsempään biisitarjontaa annan vain
1 pisteen

12. Albania: Juliana Pasha - It's All About You 
No niin, saatiinhan sitä sitten menevämpääkin musiikkia tähän ensimmäiseen semifinaaliin! Muistan kuulleeni tämänkin biisin muutamia kertoja aiemmissa euroviisuissa, mutta tässä seurassa biisi kuulostaa virkistävältä. Livenä tämä todennäköisesti tulee kuulostamaan huonolta, jos laulaja ei ole sitten maansa karsitojen käynyt laulu- ja kielitunneilla. Antaisin tällaiselle biisille yleensä yhden pisteen, mutta nyt ihan virkistävän draivin takia annan tälle
2 pistettä.

13. Kreikka: Giorgos Alkaios & Friends - OPA 
Kreikka lähettää kisaan saman biisin kuin kaikkina muinakin vuosina tällä vuosituhannella. Toisin sanoen kappaleessa on iskevä rytmi, huudahduksia ja vaikutteita kreikkalaisesta kansanmusiikista. Niin ja tottakai lavalla nähdään myös rintalihaksiaan esitteleviä tanssijamiehiä, kuten Kreikan viisuesityksiin kuuluu! Uskomatonta, että sanon tämän, mutta olen jopa iloinen nähdessäni edes yhden maan esityksessä viisurummut! Maltaa sakotin samanlaisten biisien lähettämisestä, mutta Kreikan kappale sai minut niin hyvälle tuulelle, että pisterokotuksia en anna. Hyvin tehty esitys ja menevä biisi ansaitsevat peräti
3,5 pistettä!

14. Portugali: Filipa Azevedo - Há Dias Assim 
Oivoi... Oikein pahaa tekee katsella, kun 18-vuotias tyttö yrittää laulaa kokeneelle, voimakasääniselle, aikuiselle naiselle sopivaa balladia. Tämä voi kuulkaa olla aivan hirveä esitys, vaikka ilmeisesti Oslossa lavalle on tueksi tuotu useampikin taustalaulaja, joita Portugalin kasinnassa ei mukana ollut. Tylsä biisi, eikä lauluesityskään vakuuta.
1 piste 

15. (EJT) Makedonia: Gjoko Taneski - Jas Ja Imam Silata 
Tämä on tylsintä mahdollista autoilumusiikkia. Biisi ei aiheuta mitään tunteita, ei vaikka väliin on isketty kummallinen rap-osuus. Ehkä päällimmäinen ajatus tätä kuunnellessa on, että voisin hakea lisää juotavaa tai käydä vessassa.
1 piste

16. Valko-Venäjä: 3+2 - Butterflies 
TYLSÄÄ! Tämä lauluryhmä ei kuulostanut vakuuttavalta edes esikatseluvideolla, jossa sentään nauhalle on voitu laulaa useita ottoja ja valita parhaat palat. Biisikin on unettava slovari. Mutta on tässä jotain viehättävääkin, joten annetaan nyt
2 pistettä.

17. Islanti: Hera Björk - Je Ne Sais Quoi 
Kuvitelkaan Marion Rung laulamassa diskobiitin päälle iskelmälevyn täytekappaletta, niin tiedätte, millainen biisi on Islannilta tulossa. Ja Marion osaisi jopa ääntää englantia tätä Heraa paremmin! Ihme on, jos Islanti uusii viime vuoden kakkossijansa. Olen suoraa sanoen pettynyt! Islannilta on tullut viime vuosina hienoja viisukappaleita ja nyt sitten tulee tällainen kehno jumpsutus, joka on tunkkaisempi kuin islantilainen tuhkapilvi. Voivoi...
1,5 pistettä

Tänään käytävässä ensimmäisessä semifinaalissa mukana on siis yllä olevat 17 maata. Semifinaalin kymmenen parasta pääsee mukaan lauantain loppukilpailuun. Mielestäni finaaliin kuuluuisi mennä Viro, Slovakia, Belgia ja Kreikka. Mutta mistäs sinne nyt sitten saadaa noiden lisäksi vielä kuusi kelvollista kilpailijaa tästä karsintaryhmästä? Nooo... Euroopan tv-katselijat päättäköön, mitä finaalissa lopulta kuulemme.

Tämän illan semifinaalilähetys tulee TV2:lta klo 22 alkaen. Lähetyksen voi kuunnella myös Radio Suomen taajuudelta klo 22.05 lähtien. Toisen semifinaalin kilpailijat arvioin torstaiaamuna.

Viron viisu

Kuten tulette havaitsemaan, tällä viikolla blogissa käsitellään aika paljon euroviisuja. Kilpailujen finaalihan käydään lauantaina, ja huomenna tiistaina sekä torstaina käydään kisojen semifinaalit.

Haluan ehdottomasti nostaa kisakappaleista esiin biisin, joka mielestäni ansaitsee huomiota niiltäkin ihmisiltä, jotka euroviisuja eivät muuten seuraa. Kyseessä on Viron edustajan, Malcolm Lincolnin Siren-kappale.



Etsiessäni lisätietoa bändistä törmäsin artikkeliin, jossa mainittiin, että viisukarsintaa oli Virossa muutettu, ja tarkoituksena oli valita virolaisten suosikkilaulu, ei kappaletta, jonka arvellaan pahaiten sopivan euroviisuihin. Mahtavaa, että jossain uskalletaan tarkoituksella uhmata viisujen perinteitä ja lähettää kisaan rohkeasti perusviisuista poikkeava kappale!

Viisufanit vaan eivät ole ollet kovinkaan innostuneita Viron elektropop-kappaleesta. Netistä lukemieni kommenttien mukaan tämä on hirveä, huono, masentava ja tunnelman pilaava kappale. Tällaisia ei kuulemma pitäisi lähettää kisaan alkuunkaan! Ja videokin on viisufanien mielestä outo ja ahdistava. Ja minusta kun tuo video on hieno! Kerrankin jossain on tehty esikatseluita varten oikea musiikkivideo, eikä katseltavaksi lähetetä matkailumainosta tai maan oman karsinnan finaaliesitystä.

Tämän vuoden euroviisukappaleiden taso on mielestäni heikko. Eihän viisut ole koskaan olleet erinomaista musiikkia esiintuova kisa, mutta suuresta osasta tämän vuoden biisejä ei ole edes mukavaksi lauantai-illan viihteeksi. On kuitenkin ihanaa, että kaikkien tasapaksujen ja hermoja riipivien biisien seasta löytyy tällainen kunnianhimoisesti tehty laulu, josta tulee mukavasti mieleen hämyisät klubit ja ahtaat tanssilattiat sekä joukko omia suosikkibändejä. Ja mikä parasta, vaikuttaisi siltä, että kappale on saatu toimimaan myös live-esityksessä. Toivon todella, että Malcolm Lincoln etenee huomisesta semifinaalista lauantain loppukilpailuun.

Kiitos Virolle vuoden parhaasta euroviisukappaleesta ja esittelyvideosta!

True Blood

Kuten Pikkukeskiviikosta kirjoittaessani jo mainitsin, minusta on viime aikoina tullut todella "huono" tv:n katsoja, toisin sanoen en juurikaan enää katso tv-ohjelmia. Niinkin hyvä sarja kuin House on jäänyt minulta seuraamatta, koska en yksikertaisesti enää kestä ohjelman mainoskatkoja. Sarjojen DVD-julkaisut ovat hemmotelleet minut pilalle! Haluan nähdä jaksot ilman mainoksia ja mieluusti katson sarjaa useamman jakson putkeen.

Olen todella tyytyväinen, että odottamani vampyyrisarja True Blood tuli TV2:n ohjelmistoon. Nyt voin siis seurata tätä HBO:n tuottamaa sarjaa niin, ettei jaksoja ole pätkitty epämääräisiin paloihin, joiden välillä joudun katsomaan ummetusta ehkäisevien juomien ja vatsavaivoja aiheuttavien einesruokien mainoksia. Voin siis nauttia jaksoista juuri sellaisina kuin tekijät ovat suunnitelleet. Hienoa on myös se, että Yle on luvannut lähettää sarjastaa molemmat ilmestyneet tuotantokaudet peräkkäin, eikä sarjan seuraamista pilata sillä, että seuraavaa kautta joutuu odottelemaan kuukausi tolkulla tai pahimmillaan sarja laitettaisiin kuukausien tauolle kesken kauden, kuten esim. Maikkari teki lempisarjani Bonesin kohdalla.

True Blood on pitkästä aikaa sarja, joka on koukuttanut minut täysin. Parin ekan jakson jälkeen en vielä ollut täysin vakuuttunut sarjasta, mutta jossain neljännen jakson kohdalla tunsin sisälläni sen kihelmöinnin, että haluan nähdä seuraavan jakson HETI. Nyt olen ahminut sarjan toisenkin tuotantokauden kokonaan, mutta katson sarjaa myös Ylen tahdissa.

(Kuva)

True Bloodia oli hehkutettu minulle sen verran paljon ennakkoon, että tiesin melko hyvin, millaisesta vampyyrisarjasta olisi kyse. Paljonhan sarjaa on verrattu Twilightiin, mitä oikeastaan hieman ihmettelen. Toki molemmissa sarjoissa vampyyrit pystyvät tyydyttämään verenhimonsa muullakin kuin ihmisverellä ja kykenevät siksi asumaan ihmisten keskellä, jopa seurustelemaan ihmisen kanssa, mutta juuri muuta yhteistä näillä vampyyreilla ei ole. Ja siinä missä Twilight selvästi on kirjoitettu lähinnä teineille, True Blood on tehty enemmän aikuisille. Jotain kertoo jo sarjan ikärajakin: tätä ohjelmaa ei suositella alle 15-vuotiaille.

(kuva)

Jos vampyyritarinat kiinnostavat, kannattaa tähän sarjaan ehdottomasti tutustua. Pidän myös sarjan laadukkuudesta. Tässä sarjassa on panostettu oikealla tavalla pieniin asioihin, jotta lopputulos on huolellisesti viimeisteltyä. Erityisen hatunnoston ansaitsee sarjan musiikkivastaava. Rakastan sitä tapaa miten lopputekstien aikana soivat kappaleet sopivat lähinnä kierolla tavalla yhteen jakson viimeisten tapahtumien kanssa tai herättää kysymyksiä tulevasta. En myöskään voi olla hehkuttamatta alkutunnarin musiikkia. Tietenkään tv:tä harvemmin katsovana en tiedä, miten hyviä tunnaribiisejä muissa sarjoissa nykyisin on, mutta mielestäni tämä Jace Everettin Bad Things -kappale on jotain virkistävän erilaista ja tunnareiden perusmassasta erottuvaa.

True Blood tulee maanantai-iltaisin klo 22.35 TV2:lta ja uusintana perjantain myöhäisillassa.

Huono helluntai

Tämä on ollut taas yksi niitä päiviä, jolloin oikein mikään ei ole onnistunut. Ensiksikin heräsin aamulla nenä tukossa, yskäisenä ja poskiontelot paukkuen. Ja minä hölmö kun olin kuvitellut, että siitepölyallergia olisi viimein vähän helpottamassa, mutta kattia kanssa.

Aamiaista etsiessä jääkaapista löytyi vain homehtunut juusto ja päiväyksiltä vanhentuneet kinkkuleikkeleet, jotka jopa tukkoiseen nenään tuoksahtivat sen verran epämääräisiltä, ettei niitäkään viitsinyt leivän päälle asetella. Olen kuvitellut, että homeiset juustot ja eltaantuneet leikkeleet kuvaavat kirjoissa ja elokuvissa hahmon surkeaa elämäntilannetta. Milloin minun elämäni on luiskahtanut tälle säälittävien hahmojen raiteelle?

Jos kerta jääkaapista ei ruokaa löydy, kauppaanhan sitä on lähdettävä sateistesta säästä huolimatta, sillä ainahan sateelta voisi suojautua sateenvarjon avulla! Paitsi että ei voi, koska olen nähtävästi onnistunut unohtamaan sontikkani jonnekin kauppaan edellisviikolla, hienoa! Onneksi tavallaan pidänkin tihkusateesta, joten sateensuojan puuttuminen ei estänyt ostoksille lähtemistä.

Olin toki tietoinen, että on helluntai, mutta sitä en muistanut, että mokoman juhlapyhän takia iso osa kaupoista on kiinni. Typerästi ajattelin, ettei minulla olisi kuitenkaan suurtakaan hätää, koska lähistöltä löytyisi kaksikin juhlapäivinä ovensa auki pitävää kauppaa. Tungettuani itseni sisään ruuhkaisiin myymälöihin sain havaita, ettei kummassakaan kaupoista ollut enää jäljellä mitään mistä tehdä syömäkelpoista ruokaa. Eineshyllystä olisi vielä jokin epämääräinen majoneesissa lilluva salaatti ja melkein viiden euron nuudeliwokkiateria löytynytkin, mutta nälkäinen, turhautunut ja vihainen bloggari laski, että halvemmaksi tulisi hakea kotiin ihan oikeaa ruokaa läheisestä ravintolasta.

Päästyäni lopulta ruoka-annokseni kanssa kotiin tajusin, että tilaamassani ruoassa olevat herneet ja chili eivät näin siitepölykaudella olekaan välttämättä minulle aivan ongelmattomia ruoka-aineita. Se tästä nyt vielä olisi puuttunut, että olisin saanut jonkin kunnon allergiakohtauksen. Onneksi ruoka ei aiheuttanut ongelmia ja ravittuna mielialakin hieman koheni. Mitään kovin iloista ja rentouttavaa sunnuntaita tästä päivästä ei kuitenkaan nyt tullut.

Toivottavasti teillä muilla päivä on sujunut minua paremmin, sillä tämä "kaikki menee vikaan" -fiilis on ollut aika piinallista. Katson aiheelliseksi lohduttautua Nick Hornbyn High Fidelity -romaanista opitulla tavalla ja istua loppuillan järjestelemässä levyhyllyä. Elämähän varmasti palautuu oikeille raiteilleen, kun levyt ovat siistissä järjestyksessä, eikä seilaa pitkin asuntoa ;)

Suunnitelmat uusiksi

Tarkoitus oli katsoa tänään illalla Neloselta elokuva Pretty in Pink - vaaleanpunainen unelma. 1980-luvun teinielokuvat ovat loistavaa viihdettä ja tämä elokuva yksi genren parhaimpia. Olin suunnitellut ostavani vaahtokarkkeja, suklaata ja viettäväni leffan parissa mukavan tyttöillan.

Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun pikkusisko kysyi, haluanko tulla hänen orkesterinsa konserttiin. Tällaiset harvinaiset konserttitilaisuudet menevät tietysti leffaillan ohi ja niinpä sitten olen tänään kuuntelemassa siskoni orkesterin soittoa. Mikä parasta, saan vanhempieni lisäksi seurakseni konserttiin Amerikassa asuvan serkkuni. Tässä melkein lasken minuutteja siihen, että pääsen taas tapaamaan Suomessa vierailevan serkkuni.

(kuva)

Kaikille Turussa liikkuville klassisen musiikin ystäville suosittelen tietysti saapumista konserttiin, mutta jos musiikki ei kiinnosta ja illaksi pitää tekemistä keksiä, suosittelen avaamaan telkkarin klo 19 Neloselta ja katsomaan yhden teinielokuvien klassikoista.

Friday on My Mind

Kuten maanantaina mainitsin, kuuntelin viime viikolla aika runsaasti The Boat That Rocked -leffan soundtracklevyä. Yksi levyn kappaleista on australialaisen The Easybeats -yhtyeen Friday on My Mind.

Tuo vuonna 1966 ilmestynyt kappale sai minut miettimään, mitä tuttua kappaleen sanoissa on. The Curen Friday I'm in Love oli helppoa löytää sanoista, koska sekä Easybeatsin että Curen kappaleet alkavat viikonpäivien tuntemusten kertomisella.

Jotenkin minusta kuitenkin tuntui, että kun Friday on My Mindista miinustaa Friday I'm in Loven, ylijääneistä sanoista tulee mieleen toinen kappale. Tarkastelin siis uudemman kerran Easybeatsin kappaleen sanojen ja keksinkin, että ylijäämäsanat ovat sukua Hard-Fi-yhtyeen Living for the Weekend -kappaleelle. Molemmissa kappaleissa kun taas kerrotaan hauskanpidosta kaupungilla.

Tällä hetkellä minua noista kolmesta biisistä viehättää eniten Friday on My Mind. Melko iskelmältähän biisi nykyisin kuulostaa, mutta voin vannoa, että vuonna 1966 biisi on kuulostanut taatusti todella rouhealta ja rajulta varsinkin laulun osalta. Kuunnelkaa nyt, miten laulaja suorastaan huutaa ääni säröllä!

Nauttikaahan perjantaista!

Keltaisia, vihreitä ja kirkkaanpunaisia agfoja ja basfeja

Koska helteiden uuvuttamana vietän ison osan päivästä maaten lattialla odotellen illan viilenemistä, olen tarvinnut aikani kuluksi jotain tekemistä. Luen varmasti noin viidennettätoista kertaa läpi Juha Itkosen loistavaa Anna minun rakastaa enemmän -romaania. Tällä kertaa tosin pääsin vain sivulle 31, kun keksin jotain muuta tekemistä. Tuolla romaanin sivulla kerrotaan, kuinka kirjan päähenkilö löytää toisen päähenkilön äidin vanhat c-kasetit, nuo otsikossa mainitut keltaiset, vihreät ja kirkkaanpunaiset agfat ja basfit. Kirja muistutti, että minäkin omistan isäni vanhoja kirjavia c-kasetteja, joiden kuunteluprojekti on jäänyt minulta pahasti kesken. Siispä kirja nurkkaan, kasetit esiin ja urakka käyntiin!

Toisin kuin Antti Salokoskella ja Suvi Vaahteralla, noilla kirjan hahmoilla, minulla ei ole kuunneltavana kymmenittäin kasetteja, mutta 14 kasettia kuitenkin. Osaan kasettien koteloista isäni on merkinnyt huolellisesti esittäjän tai biisin nimen, mutta osa kaseteista on vailla tietoja, joten vastaan saattaa tulla vielä vaikka mitä aarteita!

Miten oudolta tuntuukaan kuunnella näitä kasetteja, joille isäni on äänittänyt biisejä, jotka hänestä on parikymppisenä kuulostanut hyvältä. Kasetit ovat arvioideni mukaan 70-luvun alkupuolelta. Näiden kirjavan väristen agfojen, basfien ja popsyjen kautta pääsen kummalla tavalla käsiksi nuoren isäni maailmaan. Kun värisevältä c-kasetilta lähtee soimaan Ziggy Stardustia, Jethro Tullia tai Beatlesia ajalta, jolloin nuo kappaleet oikeasti ovat olleet korkeintaan muutamia vuosia vanhoja, en voi olla ajattelmatta, miltä isästäni on nuorena miehenä mahtanut kuulostaa nuo laulut. On myös hassua huomata, miten isäni on saattanut merkitä kasetin kuoreen kysymysmerkin jonkin klassikoksi nousseen biisin kohdalle. Tässä iskee taas kerran kateus, kun miettii, millaisella musiikkiaikakaudella isäni on saanut olla nuori.

Erityisen jännältä tuntuu ajatella, että isäni on äänittänyt kappaleita opiskellessaan täällä Turussa ja asuessaan vain parin korttelin päässä nykyisestä asunnostani. Voin vähän liiankin helposti kuvitella, miltä isästäni on tuntunut istua radion ääressä sormi rec-nappulalla, jotta kappaleet on saanut itselleen talteen. Minäkin vietin ison osan teini-iästäni sormi rec-nappulalla odottamassa, että radiossa soitettaisiin jokin uusi tai pitkään metsästämäni hyvä kappale. Mietin vain, pystyyköhän lapseni mitenkään kuuntelemaan kasettejani joskus vuonna 2045. Ja tuntuukohan niistä yhtä säväyttävältä kuulla kaseteilta Suedea, Oasista tai The Crashia kuin minusta tuntuu kuunnella Bowieta, Kinksia tai Wigwamia isäni kaseteilta?

Mitä muuten tulee c-kasettiin tallennusformaattina, minun mielestäni kasetit olivat nerokas tapa tallentaa musiikkia! Netistä lataamisessa ei ole mitään hohtoa siihen verrattuna, että onnistuu nappaamaan hyvän biisin radiosta nauhalle. Aikoinaan hyvän kappaleen tallentamiseen tarvittiin tuuria ja kärsivällisyyttä. Nykyään kaiken saa turhan helposti ja katsokaa, miten kärsimättömiä ihmiset ovat! Sitä paitsi kasetin saattoi aina äänittää yli ja käyttää uudelleen, jos vanhaan sisältöön kyllästyi. Tuntuupa isänikin kaseteilla olevan useita äänityskerroksia, koska osa biiseistä katkeaa kesken, kun päälle lähtee soimaan toinen kappale.

Lähipäivinä vietän laatuaikaa näiden ihanien vanhojen kasettien kanssa ja ilmoittelen mielenkiintoisista löydöistä.

En nauti, enkä ota iloa irti >:(

Jos listaisin asioita, joita inhoan, helle olisi yksi ensimmäisistä asioista listallani. Aamuni meni suorastaan pilalle siinä vaiheessa kun näin tämän uutisen, jonka otsikkona on: Ilo irti! Kesästä tulossa tavanomaista lämpimämpi.

En yksinkertaisesti ymmärrä, mitä hienoa siinä on, että Suomessa on poikkeavan lämmintä. Onko se sitten kivaa, että terveyskeskukset on täynnä nestehukasta, sydänongelmista ja hengitysvaikeuksista kärsiviä ihmisiä? Tai onko se kivaa, että puiston nurmikko on kuiva ja keltainen, ei pehmeä ja vihreä? Tai onko se kivaa, että esim. vettä jouduttaisiin loppukesästä säännöstelemään?

Toisin kuin monet kuvittelevat, Suomessakin voidaan kärsiä ajoittain kuivuudesta, eikä vettä riitä lutrattavaksi äärettömiä määriä. Ei siitä ole kuin pari vuotta, kun Varsinais-Suomessa joillain paikkakunnilla jo mietittiin vedensäästötapoja ja mahdollisia rajoituksia. Taisipa joillain olla jo kaivot tyhjinäkin.

Helle aiheuttaa myös järjestyshäiriöitä. Kun valmiiksi nestevajauksesta kärsivät ihmiset juovat tuopin tai pari olutta tai siideriä terassilla, tyypit ovat pian niin päissään, että ongelmia on luvassa. Viikonloppuna näin, kuinka humalainen tippui Aurajokeen, kuinka juopuneet tappelivat, sotkivat, huusivat, möykkäsivät ja rikkoivat pulloja pitkin kaupunkia. Ei todellakaan tuntunut kesäfiilikset mitenkään leppoisilta, kun ympäröivät äänet muistuttivat enemmän mellakointia.

Minun ei selvästikään kuuluisi asua helteisillä alueilla. Helteillä kaikki energiani menee siihen, että muistan juoda riittävästi ja välissä pakotan itseni syömään edes hiukan ruokaa. Ongelmallisinta on kuitenkin nukkuminen. Unta saa vasta yön viileimpinä tunteina, mutta aamulla herää aikaisin, kun aurinko alkaa uudelleen lämmittää asuntoa. Olen kuitenkin tyytyväinen, että asuntoni on aamuauringon puolella. Toinen puoli taloa, on nimittäin vielä kuumempi. Rappukäytävämme muistuttaa parhaillaan saunaa. Naapurinmummot ovat kanssani aivan yhtä tuskissaan kuumuudessa. Vastapäisestä talosta jo vietiinkin eilen mummo ambulanssilla, kun helle oli vienyt voimat. Niin, että kyllä tämä helle on niiiin mukavaa!

Eniten ärsyttää, ettei helteistä saisi valittaa. Pitäisi olla iloinen ja onnellinen "harvinaisesta" lämmöstä. Kuitenkin näitä helteitä on joka vuosi ja viimeisen vuosikymmenen aikana pitkät hellejaksot ovat minusta olleet enemmän sääntö kuin poikkeus. Sitä paitsi on hieman vaikea iloita kuumuudesta, joka aiheuttaa minulle päänsärkyä, huonovointisuutta tai outoja itku- ja kiukkukohtauksia.

Myös median asenne on ärsyttävän hellemyönteinen. Viilenevästä säästä uutisoidaan mm. otsikolla Nauti vielä kun voit - Sää kylmenee viikonloppuna! Minusta parempi otsikko olisi Nyt helpottaa - helteet loppuvat viimein! Ja voi kuulkaa millaisia poppatansseja suoritankaan, jotta viileä sää ja sateet tulisivat nopeasti. MINÄ HALUAN JO NUKKUA!

Suuri Ruisrock-pettymys

Voisin valittaa ensi heinäkuun Ruisrockista enemmän kuin paljon jo näin ennakkoon. Suomen vanhin rockfestivaali täyttää 40 vuotta, mutta ohjelmistossa tämä ei näy oikeastaan mitenkään.

Muistan, kuinka ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten kuulin festareilla henkilökunnan hehkuttavan, miten tänä juhlavuonna tulisimme näkemään Ruissalossa huippuartisteja. Minä siis odotin näkeväni keväällä esiintyjälistassa jotain todella isoja kansainvälisiä nimiä ja mielenkiintoisia kotimaisia bändejä. Sen sijaan esiintyjälista oli täynnä viime vuosien Ruisrockin vakiovieraiden nimiä, minkä vuoksi piti oikein varmistaa, että varmasti olin klikannut auki vuoden 2010 esiintyjäluettelon.

The Sounds, The Ark ja Flogging Molly ovat toki ihan hyviä ulkomaalaisia bändejä, mutta ei niitä nyt joka vuosi tarvitse Ruisrockiin tuoda. Kas kun ei sitten vielä Gogol Bordelloakin tänne hinata, kun sehän melkein yhtä varmasti kuuluu pakettiin kuin nuo edellä mainitut esiintyjät.

Kotimaisten yhtyeiden osalta vielä ymmärtää, että samat bändit ovat yhtenään paikalla, mutta jotain vaihtelua näihinkin kaivattaisiin. Mitä paikalla tekee esimerkiksi Scandinavian Music Group, jolta ei ole käsittääkseni ilmestynyt mitään uutta viime vuoden keikan jälkeen? Juujuu, itsekin olen ollut lähes kaikilla bändin Ruisrock-keikoilla viime vuosien aikana, onhan bändi ihan hyvä, mutta tänä vuonna jätän keikan väliin. Liika on liikaa.

Pieni aiempien vuosien esiintyjälistojen tutkiskelu osoittaa myös, että tämä vuosi on Amorphikselle viides vuosi peräkkäin näillä festareilla. Pystyykö tämä bändi oikeasti tuomaan joka vuosi jotain uutta lavalle niin, että fanit pystyvät erottamaan keikat myöhemmin toisistaan?

Disco Ensemble on paikalla peräti kuudetta vuotta peräkkäin. Tässä nyt on kuitenkin bändi, jonka läsnäolon tänäkin vuonna ymmärrän, ilmestyyhän pojilta uusi levy ensi viikolla. Ja toisaalta on sattumaakin, että bändi esiintyi Ruississa vuonna 2008. Tuolloinhan bändi joutui kiireesti PMMP:n korvaajaksi ja voi miten loistava korvaaja se olikaan! Ainoa pieni moite tuolta keikalta minulla oli, ettei bändi soittanut So Long Sisters -kappaletta, joka sitten viime vuonna onneksi oli bändin keikan avausbiisinä.

Olisin toivonut Ruisrockin tuovan esille edes jotenkin nelikymmenvuotista historiaansa myös esiintyjävalinnoissa. Nyt paikalle tuodaan ainoana "menneiden aikojen muistuttajana" Canned Heat. Ja tässä kohtaa tekisi mieli ruveta parkumaan. Voi miksi tämä bändi esiintyy perjantaina, joka muuten on tympeä hevipäivä, jolle en lippua viitsi ostaa.

No hyvä on, Ruisrockin puolustukseksi todettakoon, että Canned Heatin keikkakalenteri on sen verran täynnä, ettei keikkaa ehkä vain ollut mahdollista saada lauantaille tai sunnuntaille. Mutta tässä vaiheessa Ruisrock olisi voinut napata perjantaille edes yhden Canned Heatin yleisölle sopivan toisenkin artistin. Nyt perjantaille on lisätty vain Jenni Vartiainen, eikä se ainakaan saa minua miettimään, että entä jos sittenkin maksaisin lipuistani 15 euroa enemmän ja hankkisin kolmen päivän lipun. Lipun hinnasta ei oikeastaan ole edes kyse, vaan siitä, etten halua pitkittää yhden bändin takia rankkaa festariviikonloppua, vaikka kyseessä onkin yksi niistä harvoista Woodstockin esiintyjistä, jonka voisi vielä livenä nähdä, ja vaikka saatan hyvin olla bändin suurimpia faneja tässä maassa omassa ikäluokassani.

Ymmärrän toki, että festareille halutaan monenlaista musiikkia, mutta tuolloinkin pitäisi miettiä, miten bändit sijoitellaan ohjelmakartaan ja festarin luonne pysyy kuitenkin tapahtuman imagon mukaisena.

Minä en ole lainkaan varma siitä, millaisena rockfestarina Ruisrock haluaisi tulla nähdyksi. Jotenkin minusta kuitenkin tuntuu, että Ruisrock haluaisi olla uskottava ROCKfestari, mutta tällä hetkellä esiintyjäluettelo ei vain tue tätä näkemystä. Kun festareille kiinnitetään sellaisia esiintyjiä kuin The Baseballs, Lauri Tähkä ja Elonkerjuu, Irina, Popeda ja Vesa-Matti Loiri, ollaan kaukana rockuskottavuudesta. Hyvänen aika, nuo artistithan kuuluvat Radio Novan soittolistalle!

Tavallaan Ruisrockin esiintyjäluettelosta tulee mieleen huono jukebox, jossa pyörii liikaa liian vanhoja ja puhkikuluneita levyjä, eikä muutama uutuuslevy enää pelasta tarjontaa. Ja kuitenkin minäkin olen niin pöhkö, että Belle & Sebastianin, Regina Spectorin, Porcupine Treen ja Prince of Assyrianin takia kahden päivän lipun kiltisti ostan, vaikka tuona viikonloppuna pelataan futiksen MM-kisojen pronssiottelu ja finaali! Ja Juhani Merimaalle tiedoksi, että syytä sitten hinata jostain valkokangas ja videotykki paikalle, jotta peliä saa seurattua, muuten kun uskottavuutesi futismiehenä kärsii pahan kolauksen.

Aivan erityisesti minua suututtaa, ettei Ruisrockiin ole vieläkään nimetty sitä suurta juhlavuoden kruunaavaa esiintyjää. Tuleekohan sellaista edes? Mielestäni tällainen suuri pääesiintyjä vaaditaan pättämään festarit, kuten esim. Faith No More viime vuonna. Ja hyvänen aika nyt on juhlavuosi, johon kyllä on ollut aikaa ja mahdollisuuksia varautua, joten sen huippuesiintyjän olisi syytä olla sitten oikeasti todella ISO nimi!

Pikkukeskiviikko

Seuraan nykyisin todella harvoja tv-sarjoja ja olen aika valikoiva sen suhteen, mitä edes suostun ja jaksan tv:stä enää katsella. On kuitenkin yksi sarja, jonka takia olen viime viikkoina saanut kännykkämuistutuksen joka tiistai-ilta, etten vain missaisi ohjelman uusinta jaksoa. Tuo sarja on FST5:ltä tuleva Lilla onsdag eli Pikkukeskiviikko.

En kestä suomalaista sketsiviihdettä kovinkaan hyvin. Harvat suomalaissarjat saavat minut edes naurahtamaan, mutta Pikkukeskiviikkoa katsellessa meinaan pudota melkein joka jakson aikana tuolilta, kun tärisen vedet silmissä naurusta.

Sarjassa André Wickström haastattelee viikon vierasta ja haastattelun oheen on ripoteltu muutama lyhyt sketsi, jotka lähinnä parodioivat FST:n ohjelmia. Pääpaino on kuitenkin siis haastatteluissa ja vieraissa.

Haastattelut toki voisivat olla tylsiä ja totisia, mutta André onnistuu pitämään tunnelman leppoisana ja hauskana, toki myös vieraiksi on valittu vähän vähemmän totisia ihmisiä, mutta toki toiset vieraat saavat aikaan paremman keskustelun kuin toiset.

Pidän siitä, että tässä ohjelmassa perusvire on periaatteessa vakava ja huumori syntyy ehkä hassusta sanavalinnasta tai tilanteesta, ei kuluneista vitseistä tai omituisista mukahassuista hahmoista. Ja toisaalta hetkelliset vakavammat jutustelutkin ovat mielenkiintoisia, kun vieraasta oppii jotain uutta.

Haastatteluohjelmissa minua ärsyttää usein hirveä totisuus ja pönöttäminen. Lilla onsdagissa vieraat ovat kuitenkin yleensä ihanan vapautuneita ja saattavat puhua välillä ihan höpöjä, kuten esim. Sonja Kailassaari seuraavassa pätkässä. Tuo video ei muuten anna aivan täyttä kuvaa sarjasta, sillä tuossa on tavallaan ohjelmasta "poisleikatut" kohtaukset, jotka näkyi vasta lopputekstien jälkeen.

Tänään tulee kevään jaksoista osa 5/8 ja illan vieraana on näytteljä Edith Holmström. Nyt vaan sitten toivon, että jakso on edes kohtuu hyvä, ettei kukaan pety valtavasti, kun olen hehkuttanut sarjaa täällä :) No mutta suosittelen kuitenkin avaamaan FST5:n klo 21.30 ja ottamaan selvää, millainen sarja on kyseessä.

Levyjumitus

Niinhän siinä sitten kävi, että The Nationalin High Violet valtasi levysoittimen viikolla. Ulkona liikkuessa taas kuuntelin Merirosvoradio-leffan soundtrack-levyä, joten turha tässä on viime viikon soitetuimpia kappaleita näiltä kahdelta levyltä listata. Mutta nostetaan nyt kaksi kappaletta kuitenkin esille, toinen High Violetilta ja toinen tuolta soundtrackilta.

Anyone's Ghostiin rakastuin jo High Violetin ennakkokuuntelun aikana. Jokin tuossa biisin tunnelmassa vangitsi heti ensimmäisellä kuuntelukerralla.

Viikon ehkä eniten kuuntelemani kappale taitaa olla Jimi Hendrixin The Wind Cries Mary.

Olen ihan pikkunassikasta lähtien ihaillut Jimi Hendrixiä kitaristina ja tyyliniekkana. Jotenkin minulta on jäänyt havaitsematta miehen laulukyvyt aivan täysin. Loppuviikosta olin iltakävelyllä, kun yhtäkkiä Jimin ääni alkoi virrata korviini kuulokkeista. Piti pystähtyä istumaan keskelle puistoa kuuntelemaan kappaletta, koska liikkuminen tuntui mahdottomalta. En tiedä, miten tuota Jimin ääntä pitäisi kuvailla. Se soi kauniisti, mutta siinä on jotain kuiskauksen omaista ja kuitenkin myös upeaa notkeutta. Ja outoa, että kappale, jonka olen tiennyt koko ikäni kuulostaa äkkiä täysin uudelta. Yksinkertaisesti upea biisi.

Arcade Fire Suomeen!

Tänä aamuna meinasi aamutee mennä henkitorveen, kun nettiä selatessa Hesarin nettisivuilla kerrottiin Arcade Firen saapuvan Suomeen kesäkuun 28. päivä. Bändi esiintyy Helsingin Senaatintorilla, mutta suurenkuuloisesta keikka-alueesta huolimatta keikalle myydään kuulemma vain muutama tuhat lippua.

Olen niin kovasti odottanut vuosien ajant tämän bändin saapumista Suomeen, etten kestä ajatusta yhtyeen keikan missaamisesta. Muttamutta... Arvatkaapa vaan, onko minulla tällä hetkellä varaa ostaa keikkalippua. Niin, ei ole. Kesätyöttömyys takaa sen, ettei tämä tyttö voi levitellä rahoja ihan miten sattuu, eikä tällainen yllättävä keikkalippumeno valitettavasti vain sovi suunnitelmiini.

Sillä välin, kun minä huokailen ja kiroan, että missaan tämän Arcade Firen keikan, suosittelen nyt kuitenkin muita hakeutumaan ensi maanantaina jonnekin ostamaan lippua keikalle. Arcade Firen keikat ovat kovasti kehuttuja ja nyt olisi vielä mahdollisuus päästä istumaan Helsingin Tuomiokirkon portaille katsomaan loistavaa yhtyettä.



Ps. Tyhmyyksissäni katsoin tuon yllä olevan videon kirjoitettuani muun jutun. Kummasti rupesi kurkkua kuristamaan, kun tajusin, etten pääse kuulemaan tuota biisiä livenä. Montakohan pulloa pitäisi puistoista ja jokirannasta kerätä, että pääsisin sittenkin keikalle? Tai suostuisikohan naapurin mummot maksamaan pari kolikkoa siitä, että käyn pyyhkimässä pölyjä heidän kirjahyllyjensä päältä?

Pieni voitto kuitenkin...

Voi voi, eipä ottanut Tepsi sitten voittoa paikallisottelussa. Tosin 2-2-tulos oli ihan hyvä siihen nähden, että toisella puoliajalla joukkueeni lähinnä seisoskeli paikallaan puolustusalueellaan. No mutta tärkeintähän on, ettei Inter sentään voittanut ;)

Päivän tärkein voitto minulle oli ihon pysyminen vaaleana siitä huolimatta, että oleilin auringossa melkein koko päivän. Ihoni palaa yleensä joka kevät ja kesä, pahimmillaan useita kertoja, mikä on sekä ärsyttävää että pelottavaa. Ja koska en todellakaan tarvitse iholleni ruman punaruskeaa rusketustani, tänä vuonna olen päättänyt ehkäistä auringon iholle eksymisen mahdollisimman tehokkaasti.

Aikaisempina vuosinakin olen toki aurinkorasvoja käyttänyt paljon, mutta suojakerron 25 tai 30 eivät ole selvästikään riittäneet yhtään mihinkään. Täksi kesäksi ostin rasvaa, jonka suojakerroin on 50. Voi miten tyytyväinen olenkaan, kun ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen en ole ensimmäisenä aurinkopäivänä retiisinpunainen ja palanut!

Muuten se lottovoitto, jolla oli tarkoitus ostaa kamera jäi sitten saamatta. Noo... ensi viikolla uusi yritys.

Derbylauantai!

WOOHOOOO! Tänään se viimein on, TPS:n ja FC Interin eka kohtaaminen kauden aikana. Niin ja nyt siis puhun jalkapallosta, jos joku ei tajunnut :)

Lippu tuli hankittua matsiin hyvissä ajoin. Illalla klo 19 tämä tyttö istuu Veritas-stadionin katsomossa toivomassa, että TPS:n maalilaulu soi mahdollisimman monta kertaa. Harmi vaan, että tuo Sydän rinnassa on yksi hirveimmistä maalilauluista, jonka tiedän. Iso osa noista maalilauluista on niin kamalia, että onneksi en aivan kovin monen joukkueen biisejä edes tiedä.

Jos biisit tarttuvat yleensä hyvin mieleenne, älkää missään tapauksessa kuunnelko seuraavaa renkutusta. Ainakin mulla tuo kappale takertuu päähän päiväkausiksi, eikä lähde sieltä pois millään tonavakaunoisella tai pikkukakkosenpostilla. Mutta pelissä Sydän rinnassa saa kuitenkin siis soida, koska se merkitsee, että lempijoukkueeni on tehnyt maalin.

Oivoivoi, miten hermostunut olen pelin takia. Ei sitä mitkään Tepsi-Honka- tai TPS-HJK-matsit saa tällaista kihelmöintiä aikaiseksi kuin tämä turkulaisjoukkueiden kohtaaminen. Ei voisi kauniimpaan päivään osua tämä derby-ottelu!

Kesäsoittis

Viimeisen parin päivän aikana kevät on edennyt niin valtavalla vauhdilla, että kadulla on voinut tallustella kesävaatteissa. Olen räiskinyt huonolla kamarellani ja kuvauskyvyilläni kymmeniä ja kymmeniä kuvia, mutta korkeintaan pariin kuvaan olen saanut vangittua edes siedettävällä tavalla puiden ja pensaiden vihreyden, maisemien sävyt ja ilmassa väreilevän tunnelman.

Todellinen kuvaajalahjakkuus asialla ;) Mutta välittyy tuosta sentään minulle lähipihan kirsikkapuiden kukat ja mäkisyys :)

Onneksi tunnelmia ei tarvitse yrittää vangita vain valokuviin. Minä tallennan tunnelmiani usein soittolistojen avulla. Tänään päätin aloittaa kesäsoittolistan kokoamisen. Joka päivä listalle olisi tarkoitus lisätä yksi kappale, mutta jos mitään erityistä "päivän biisiä" ei tule mieleen, jätän tietysti päivittämättä listaani. Ja jos taas joinain päivinä haluan lisätä listalle useammankin kappaleen, sitten teen niin.

Listan kehittymistä voi seurata Spotifyn kautta täällä. Aion kuitenkin kerran viikossa ilmoitella viikon aikana listalle kertyneet kappaleet täällä blogissakin.

Tämän päivän biisiksi valitsin Martha Reeves & The Vandellasin Dancing in the Streetin.

I ♥ Turku

Voi miten rakastankaan tällä hetkellä kotikaupunkiani. Tänään oli niin ihana ilma, että oli pakko lähteä vähän haistelemaan kaupungin tunnelmaa.

Onnelliset ihmiset jokirannassa ja puistoissa, katujen tuoksu, vanhat kivitalot, keväinen hento vihreys ja ilta-aurinko. Siinä niin kaunis yhdistelmä, että melkein herkistyin kyyneliin. Eikä tilannetta paljoa helpottanut taustamusiikkina soineet Athleten Vehicles & Animals -levyn leppoisat laulut, jotka olivat yhtä lämpimän pehmeitä kuin ympärille kietoutunut kevätilma.

Kaksikymmentä vuotta elämästäni haaveilin muuttamisesta Turkuun. Nyt kun olen täällä, en voi edes kuvitella muuttavani pois rakkaasta kaupungista.

Kuvat ovat epätoivoisia räpsäisyjä huonolla kameralla iltalenkiltä. Voi miksi ilta-aurinkoa ja katujen tuoksua ei saa varastoitua pulloon :( Note to self: Voitettuani lauantaina lotossa, ostan itselleni kunnon kameran.

High Violet

No nyt se sitten viimein on minulla! The Nationalin High Violet pääsi täydentämään levykokoelmaani.

Kuten muutama viikko sitten huikkasin, High Violet oli ennakkoon kuunneltavana New York Timesin nettisivuilla. Kuuntelin levyä toistolla läpi yhä uudelleen ja uudelleen täysin ihastuneena biiseihin. Kuuntelumahdollisuus kuitenkin päättyi pari viikkoa sitten, jonka jälkeen olen ikävöinyt levyä ja laskenut päiviä sen julkaisuun.

On pieni ihme, etten heti ilmestymispäivänä ostanut High Violetia. Jotenkin vaan en saanut itseäni levykauppaan asti maanantaina, kun levyn saattoi kuunnella Spotifystakin. Eilen kyllä yritin ostaa High Violetin, mutta se oli juuri ehditty myydä levykaupasta loppuun. Tänään sitten kävelin hieman jännittyneenä katsomaan, josko täydennykset olisivat saapuneet lempilevykauppaani. Viimeksi pulssi on ollut yhtä pahasti Eerikinkatu 8:aan kävellessä koholla syksyllä 2005, kun Mewn and the Glass Handed Kites -albumi ilmestyi. Tuolloin liiketilan ikkunoissa oli vielä Stupidon tarrat, mutta nykyisin paikalla sijaitsee 8raita.

High Violet on ehtinyt kerätä musiikkilehtien arvosteluissa täysiä pisteitä, ylistystä ja sellaiset määrät hehkutusta, että hiukan hirvittää. Levy todella ansaitsee jokaisen saamansa kehun ja pystyy lunastamaan sille asetetut odotukset.

On ehkä vähän tylsää, että ennen toukokuun puoliväliä voi olla varma siitä, mikä tulee olemaan vuoden 2010 paras levy. Jos jostain ihan oikeasti loppuvuoden aikana ponnahtaa esiin High Violetia parempi levy, minun pieni pääni ei sitä levyä tule kestämään. Hyvä kun pysyn järjissäni tämän High Violetin kauneuden äärellä!

Jos et syystä tai toisesta syttynyt The Nationalin Boxer-albumille, kuuntele kuitenkin High Violet läpi. Vaikka Boxer-levystäkin pidän, ei se kuitenkaan ole nostanut bändiä suurten suosikkieni joukkoon. Mutta High Violetin jälkeen rakastan yhtyettä ja toivon, että jokin Suomen festareista nappaisi The Nationalin esiintyjäkseen. Bändi on tulossa esiintymään niin Norjaan, Tanskaan kuin Ruotsiinkin, mutta vielä ei Suomea näy yhtyeen keikkakalenterissa. Jos bändi maahamme saapuu, minun on pakko hankkia lippu keikalle.

Tässä vielä yksi tämän hetken lempibiiseistä levyltä. Turha kuitenkaan liikaa hehkuttaa irrallisia kappaleita, kun koko High Violet on upea kokonaisuus.

Nimipäivä

Jos nimimerkkini täällä on Lotu, ei varmasti tarvitse olla suurikaan sherlock tajutakseen, että etunimeni on Lotta. Tänään on siis nimipäiväni, jota aion juhlistaa kohta kahvilassa nautitulla kakkupalalla ja High Violet -levyn noutamisella.

Pidän kovasti nimipäivistäni. Aika monet vuosien aikana viettämät nimipäiväni muistan paremmin kuin syntymäpäiväni. Toukokuun 12. päivänä on kiva viettää nimipäivää, koska lähes aina tuolloin on kaunis sää ja siniristiliput hulmuavat saloissa. Harmi kyllä liput eivät liehu minun ja kaimojeni kunniaksi, vaan liputuksella kunnioitetaan J.V. Snellmania.

Siinä missä sukunimeni tavailu ja selittäminen on tuottanut ajoittain harmia ja ärtymystä, etunimeni on tarjonnut lähinnä iloa ja hupia. Hiljattain törmäsin rappukäytävässä naapuriini. Pari kerrosta alempana asuva vanhempi rouva halusi esittäytyä oikein kunnolla, joten jouduin paljastamaan hänelle nimeni. Kuultuaa etunimeni hän huudahti: "No mutta sinähän näytätkin aivan Lotalta!" Kuulen tällaisia kommentteja aina silloin tällöin. On hassua, kuinka ihmisillä on meilikuvia siitä, miltä Lotat näyttävät. Enkä todellakaan ole ainoa Lotta, joka tällaisia huomautuksia on kuullut. Eräälle kaimalleni oli kerran jopa todettu, että hän ei näytä yhtään Lotalta. Tämä kaimanikin oli sitä mieltä, että meistä kahdesta minä olen kyllä ehdottomasti lottamaisempi :)

Minulta on joskus kysytty, olenko ollenkaan samanlainen Lotta kuin Merri Vikin Lotta-kirjojen päähenkilö. Kyllä minussa ja kirjojen Lotassa on jotain samaa. Tosin ihailin lapsena niin paljon kirjojen kaimaani, että olen saattanut enemmän ja vähemmän tietoisesti matkiakin häntä. Lueskelen edelleen usein Lotta-kirjoja ja ajoittain oikein hätkähdän, kun tajuan jonkin hämmentävän yhteneväisyyden minussa ja kirjojen Lotassa.

Lapsena Lotta-kirjat olivat siinäkin mielessä kivoja, että ne helpottivat minua hyväksymään muiden Lotta-tuotteiden vähäisyyden. Kun kaverit saivat ostettua Hanna-mukin, Piia-kynän tai Ville-tarroja, minun nimellä varustettua tavaroita ei löytynyt mistään. Mutta onneksi sitten oli edes Lotta-kirjat.

Veikkaan että seuraavassa kuvassa näkyvä nimikoru oli aikoinaan minulle hyvin rakas juurikin siksi, että kerrankin minulla oli jokin sellainen nimituote, joka kaikilla muillakin oli.

 

Koru tuli hiljattain jostain tavararöykkiöstä esiin, mutta käytössä se ei ole ollut. Tosin katseltuani Pulpin Disco 2000 -videota koru on pyörinyt mielessäni sen verran usein, että ehkä tuo täytyy pujottaa joku päivä uudelleen kaulaan.

Ihanaa nimipäivää kaikille kaimoilleni!

Shoppailua

Suunnitelmissa oli, että tähän olisi tullut tarina siitä, kuinka ostin tänään vuoden hienoimman levyn, The Nationalin High Violetin. Valitettavasti en voikaan kertoa tuota tarinaa, koska vetkuttelin levykauppaan lähtöä päivällä niin pitkään, että saavuin kauppaan sillä hetkellä, kun viimeinen High Violet myytiin juuri hyllystä. Höh ja voi! No mutta huomiseksi lahjaksihan levy oli tarkoitus hankkia, joten pystyn kyllä kestämään tämän reilun 9 tunnin odottelun Spotifyn avulla, jos jännitykseltäni en saa nukuttua yöllä.

Olisin toki voinut kävellä tänäänkin johonkin toiseen levykauppaan ostamaan High Violetin, mutta jotenkin se olisi tuntunut lempilevykaupan pettämiseltä. En kuitenkaan osannut palata pettymyksen jälkeen heti kotiinkaan, joten päätin mennä katsomaan viikonlopun mielessäni kummitellutta takkia.

Olen jo pari vuotta etsinyt itselleni rentoa kevät- ja syyskeleille sopivaa pusakkaa, mutta sopivaa ei ole tullut vastaan. Perjantaina sitten ajauduin jotenkin H&M:n poikien osastolle, jossa aloin katsella ale-rekin takkivalikoimaa. Mukavan armeijahenkiset siniset kangaspusakat miellyttivät silmääni. Sitten katseeni osui takkiin, joka heti henkarilla näytti minun malliselta takilta.

Petrolinsininen tekonahkatakki ei muuten erityisemmin kiinnostanut, mutta sitä oli pakko sovittaa, koska malliltaan se näytti täydelliseltä. Ja todella, takin vetoketju meni vaivatta ylös asti kiinni, eikä takki pussittanut ylläni oudosti. Kokolapun mukaan takki oli tehty 170-senttisille pojille, on siis täysin luonnollista, että se sopii hyvin myös 155-senttiselle naiselle. Nahkatakkisovituksesta innostuneena nappasin sellaisen kivan sinisen armejatakin ylleni samaa kokoa ja kas, sekin oli ylläni erinomainen! Koska haaveilin kuitenkin vihreästä takista, jätin sinisen löytöni vielä kauppaan.

Viikonloppuna mietin takkia moneen kertaan ja päätin, että kävisin tänään sovittamassa sitä uudelleen. Kun sitten tänään menin ale-rekin luo, siellä roikkui kolme vihreää armeijatakkia sinisten vieressä! Minun riemuksi yksi takeista oli kokoa 170cm, joten sain kuin sainkin toivomani vihreän takin. Toivottavasti huomenna tämä hyvin alkanut shoppailuviikko jatkuu ja saan kovasti toivomani High Violet -levyn :)