Top5: Inhokista suosikiksi

On olemassa bändejä, joita olen saattanut inhota vuosia, mutta paremman tutustumisen ja ehkä jonkinlaisen kypsyttelyn jälkeen olenkin kääntänyt takkini ja ruvennut pitämään yhtyeen musiikista. Nykyisin en enää hirveästi häpeä myöntää näitä mielipiteideni muutoksia, mutta joskus hieman kirpaisee, kun joudun myöntämään, että "kaikkien aikojen ylihehkutetuin bändi" on oikeasti kehunsa ansainnut. Seuraavassa muutamia yhtyeitä, joiden erinomaisuuden olen havainnut vasta, kun olen suureen ääneen ensin haukkunut nämä.

1. Radiohead



Vihasin vuosikaudet tätä yhtyettä silmittömästi. Thom Yorken ääni sai minut melkein oksentamaan, pelkkä yhtyeen nimen näkeminen laukaisi migreenin ja olisin ollut valmis räjäyttämään bändin taivaan tuuliin. Suurinta vihaa Radioheadia kohtaan tunsin vuosituhannen vaihteessa, kun OK Computer -levy keikkui musiikkilehtien "Vuosisadan parhaat levyt"-listojen kärkitiloilla mm. Beatlesin edellä.

Usean vuoden ajan kuuntelin lukuisia bändejä, joita verrattiin Radioheadiin, mutta minä inhosin vain tätä kaikkien muiden bändien esikuvaa. Jonain päivänä sitten satuin herkässä mielentilassa näkemään High and Dry -videon, enkä enää kyennyt vihaamaan yhtyettä. Hankin itselleni The Bends- ja OK Computer -levyt, mutta jonkin aikaa piilottelin niitä häpeissäni kavereilta, koska oli niin hankalaa myöntää, etten enää inhonnutkaan yhtyettä, jota arvostelin ja haukuin vuosia varsin kovaäänisesti. Nykyisin Radioheadin levyt eivät ole enää kätkettynä t-paitakasan taakse.

2. Death Cab for Cutie

Minulla oli rehellisesti sanoen Death Cab for Cutiesta heti alkujaan niin väärä käsitys, etten antanut sille mitään mahdollisuuksia päätyä kuunteluuni. Kuvittelin bändin soittavan jotain hirveää rääkyvää rokkia. Vaikka en bändiä kuunnellut, onnistuin kuitenkin haukkumaan sitä. Sattui sitten niin, että Death Cab for Cutie tuli puheeksi vanhan työkaverini kanssa. Kaveri ei millään suostunut uskomaan, että voisin vihata bändiä, joka "sopii niin täydellisesti musiikkimakuuni". Kaverin kommentti kuulosti sen verran omituiselta, että oli pakko ruveta miettimään, oliko käsitykseni bändistä täysin väärä. Sain kaverilta lainaksi Plans-levyn ja järkytyin, kun tajusin miten väärässä olin ollut bändin suhteen. Vaikka kuinka olen yrittänyt miettiä, en vieläkään keksi, mistä ihmeestä olin kehittänyt virheellisen ennakkokäsitykseni yhtyeestä. Mutta onneksi lopulta löysin tämän ihanan bändin.

3. The Cure

Tätä bändiä en varsinaisesti koskaan uskaltanut edes haukkua, mutta ihosin, tai oikeastaan pelkäsin sitä vuosia. Satuin jossain herkässä 7 tai 8 vuoden iässä näkemään jonkin The Curen musiikkivideon, jonka takia aloin nähdä bändistä ja jostain koppakuoriaisista painajaisia. Jos joku osaa sanoa, missä Curen musiikkivideossa vilisee jotain ötököitä, olisin tiedosta kiitollinen, jotta voisin ehkä viimein parantua lapsuuden traumoistani. En nimittäin ole uskaltanut käydä YouTubessa läpi Curen videoita sattuman varaisesti, koska yllättävä jälleennäkeminen ötökkävideon kanssa ei välttämättä olisi yhtään terapeuttista.

Sen verran vahvoja nuo bändin aiheuttamat lapsuuden traumat oli, etten vuosiin kestänyt edes kuunnella Curea. Tilannetta ei parantanut pätkääkään se, että tapaamani Cure-fanit oli jotenkin outoja ja pelottavia myös. Onneksi sitten tapasin sen verran fiksun ja mukavan Cure-fanin, että opin kuuntelemaan bändin musiikkia ilman pelkoa koppakuoriaispainajaisista. Sitä paitsi kaverin mahtava mustavalkojuliste Robert Smithistä sai minutkin vakuuttuneeksi siitä, ettei miehen ulkonäössä ole niin paljoa pelättävää kuin lapsena olin ajatellut.

4. Placebo

Siitä on jo aivan liian monta vuotta, jotta pystyisin muistamaan kaikki ne syyt, miksi aluksi inhosin tätä bändiä. Brian Molkon ääni nyt ainakin ärsytti, mutta oli jotain muitakin syitä, miksi en innostunut bändistä. Sitäkään en enää muista, miten lopulta tykästyin bändiin, mutta ehkä Radiomafian Upteekki-ohjelma liittyi asiaan. Suhteeni Placeboon pysyi kuitenkin melko ristiriitaisena siihen saakka, kunnes bändin Sleeping with Ghosts -albumi ilmestyi. Muistan ikuisesti, miten kuulin ensimmäistä kertaa Upteekista bändin coverin Running up That Hill -biisistä. Kaikki ne ärsyttävät piirteet Brianin äänessä tekivät tuosta coverista aivan täydellisen. Kun puhutaan loistavista covereista, mieleeni tulee ensimmäiseksi Placebo ja Running up That Hill.

5. Herra Ylppö ja Ihmiset

... tai oikeastaan vain Herra Ylppö. En juurikaan voinut sietää Maj Karmaa, mutta joistain heidän biiseistään salaa kyllä pidin. Järkytys oli suuri, kun Ylpön ja Ihmisten eka levy ilmestyi ja pidin siitä todella paljon. Ja kun sitten vielä toinenkin levy oli vähintään yhtä hyvä, oli pakko myöntää, että minä pidän Herra Ylpön musiikista.


Vuosien aikana olen oppinut, ettei bändiä pitäisi koskaan arvostella ensivaikutelman perusteella. Koskaan ei myöskään pitäisi liian innokkaasti haukkua yhtyettä, koska mielipide saattaa muuttua myöhemmin täysin. Onneksi mielipiteiden muuttamista ei ole kiellettyä, jotta tällainen tuuliviiripersoona voi halutessaan käännellä kelkkaansa.