Voi pojat, miten onnellinen olen juuri nyt! Yleensä minulla on kehno mäihä keikkalippujen kohdalla, jos yritän hankkia liput nettikaupasta, mutta kerrankin minulla oli onnea. Sain kuin sainkin äsken ostettua lipun The Nationalin keikalle, vaikka Lippupalvelu myikin heti lipunmyynnin alettua minulle eioota. Painelin sitkeästi 'hae paikkoja'-painiketta ja lopulta kone näytti, että saisin ostettua itselleni lipun. Innosta tärisevin käsin sain jotenkin naputeltua tilaus- ja maksutiedot ja sen jälkeen olikin hyvä mennä Facebookiin hihkumaan riemusta.
Oma riemu laski hieman, kun näin, miten moni kaverini oli jäänyt liputta, vaikka kaikki olivat heränneetkin ajoissa lippujahtiin. Jotenkin niitä kavereita auttaakseni päätin vielä kerran katsella, josko Tikettiin tai Lippupalveluun olisi ilmestynyt edes yksi lippu myyntiin ja kuinka ollakaan Lippupalvelu tarjosi yllättäen vielä yhtä lippua. Kiireen vilkkaa tarkastin, josko joko liputon ystäväni olisi vielä Fb:ssa langoilla ja yksi onnekas kaveri, juuri se ehdottomasti suurin National-fani, sattui olemaan paikalla. Jos tulin onnelliseksi siitä, että sain itselleni keikalle lipun, vielä onnellisemmaksi oikeastaan tulin siitä, että sain ilahdutettua ystävääni lipulla.
Vaikka The Nationalilla melko paljon kuuntelijoita Suomesta löytyykin, en kyllä osannut odottaa, että keikkaliput myytäisiin lähes loppuun neljässä minuutissa. Siinä vaiheessa, kun tajusin omaa lippua ostaessa, mikä ruuhka nettisivuilla oli, olin kyllä tosi tyytyväinen, että olin herännyt aamulla ajoissa lippuostoksille, enkä ollut luottanut siihen, että kyllä niitä lippuja vielä tunnin ja parinkin päästä vielä onnistuisi saamaan. Kaverin lipun kohdalla minulla oli kyllä hemmetin moinen tuuri, sillä mitä tässä olen satunnaisia kokeiluja lippukaupassa vielä tehnyt, eipä tuonne ole tikettejä enää myyntiin vapautunut.
En malttaisi millään odottaa, että pääsen viimein kunnolla näkemään Nationalin, jonka High Violet -levyn uskallan jo nyt julistaa vuoden 2010 parhaaksi levyksi. Olen valmis itkemään onnesta, kunhan pääsen kuulemaan livenä Runawayn ja Englandin.
Voi tulisipa maaliskuu pian!
maanantai 25. lokakuuta 2010
maanantai 11. lokakuuta 2010
Day 11 - A song from your favorite band
Lempibändiä kysyttäessä olen oikeastaan koko ikäni vastannut aina samalla tavalla: The Beatles. Monien mielestä vastaus on tylsä ja jopa epärehellinen. En kuulemma vain jaksa oikeasti miettiä, mikä on suosikkini. Yritä siinä sitten nopeasti selittää, mitä kaikkea Beatles minulle merkitsee ja miten monilla tavoin se vaikuttaa ja näkyy elämässäni. Tiedän, että oikeastaan minkä tahansa muun bändin voisin elämästäni hylätä ja unohtaa, mutta Beatlesia en pystyisi. Se kun linkittyy elämässäni niin moneen rakkaaseen ja tärkeään asiaan.
Voisi kuvitella, että tämä päivämeemin kohta olisi todella helppo. Kyllähän nyt jokainen lempibändinsä tietää. Mutta vaikeuksia tuleekin siitä, minkä biisin tähän valitsee. Help! olisi helppo valinta, mutta käytin biisin jo lempilaulu-kohdassa. Lopulta päädyin Here Comes the Suniin.
Tämä kuuluu helposti elämäni kymmenen tärkeimmän biisin listalleni. Tähän liittyy kevyet kevätpäivät ja monet onnelliset muistot rakkaista ihmisistä. Sen lisäksi, että kappaleessa varsin suoraa lauletaan auringon saapumista talven jälkeen, kertoo kappale mielestäni yleisesti aurinkoisten aikojen saapumisesta synkkien aikojen jälkeen.
Myöhemmin tämän 30 päivän haasteen yhteydessä paljastan, minkä biisin haluan soitettavan hautajaisissani, mutta sen kohdan kappaleen lisäksi haluan kyllä Here Comes the Sunin hautajaissoittolistalleni. Veikkaan, että tämä kappale toisi ihmisille mieleen kauniita muistoja ja lohtua surun keskellä. Mutta ennen kuin nyt kuolla kupsahdan, niin toivon kyllä kuulevani tämän kappaleen vielä monen monta kertaa vastaanottaessani kevättä.
Voisi kuvitella, että tämä päivämeemin kohta olisi todella helppo. Kyllähän nyt jokainen lempibändinsä tietää. Mutta vaikeuksia tuleekin siitä, minkä biisin tähän valitsee. Help! olisi helppo valinta, mutta käytin biisin jo lempilaulu-kohdassa. Lopulta päädyin Here Comes the Suniin.
Tämä kuuluu helposti elämäni kymmenen tärkeimmän biisin listalleni. Tähän liittyy kevyet kevätpäivät ja monet onnelliset muistot rakkaista ihmisistä. Sen lisäksi, että kappaleessa varsin suoraa lauletaan auringon saapumista talven jälkeen, kertoo kappale mielestäni yleisesti aurinkoisten aikojen saapumisesta synkkien aikojen jälkeen.
Myöhemmin tämän 30 päivän haasteen yhteydessä paljastan, minkä biisin haluan soitettavan hautajaisissani, mutta sen kohdan kappaleen lisäksi haluan kyllä Here Comes the Sunin hautajaissoittolistalleni. Veikkaan, että tämä kappale toisi ihmisille mieleen kauniita muistoja ja lohtua surun keskellä. Mutta ennen kuin nyt kuolla kupsahdan, niin toivon kyllä kuulevani tämän kappaleen vielä monen monta kertaa vastaanottaessani kevättä.
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Unimusiikkia
Niin paljon kuin rakastankin syksyn pimeitä öitä kukkuessani hereillä aamuyön tunteina, nukkuessa pimeys aiheuttaa minulle ongelmia. Olen aiemminkin kertonut univaikeuksistani ja niiden ehkäisystä musiikin avulla. Vuosien saatossa on selvinnyt, mikä biisi todella on paras kappale tuudittamaan minut hyvään uneen.
Day 10 - A song that makes you fall asleep: Sigur Rós - Svefn-g-englar
Koko Sigur Rósin Ágætis byrjun -albumi on aivan loistavaa unimusiikkia, mutta varsin harvoin pysyn hereillä edes Svefn-g-englarin loppuun, jos olen hakeutunut makuuasentoon ja sulkenut silmäni.
Kuten tammikuussa kirjoitin, ehkäisen painajaisia ja unihalvauksia soittamalla musiikkia läpi yön. Kesän valoisten öiden aikana en musiikkia unien avuksi tarvitse. Jotenkin vielä elo- ja syyskuukin sujuvat ilman jatkuvia painajaisia ja muita uniongelmia, mutta lokakuussa pimeys alkaakin sitten hankaloittamaan nukkumista.
Onneksi tulin pari vuotta sitten nähneeksi Ylen esittämä Uniklinikka-sarja, jonka vinkeistä löysin avun sekä painajaisten että vielä kamalampien unihalvausten ehkäisemiseen. Pari viikkoa sitten en vielä tarvinnut hyvän unen avuksi tustamusiikkia, mutta sitten tuli koettua kamala painajaisyö, joka huipentui unihalvaukseen, joten nyt on taas Sigur Rósin levyt soineet öisin unien taustalla melkein joka yö.
Jos muuten joku nyt haluaa kokeilla muusiikkia omien univaikeuksien hoitoon, niin pieneksi vinkiksi voisin sanoa, että pitäkää huoli siitä, että levy soi koko yön läpi. Itse olen viime viikkojen aikana unohtanut muutamana yönä jättää levyn soimaan toistolle, ja noina öinä olen joko herännyt ahdistavaan hiljaisuuteen ja pimeyteen tai nähnyt painajaisia.
Musiikkia ei myöskään tarvitse soittaa kovalla äänenvoimakkuudella. Riittää, että itse pystyt sen juuri ja juuri kuulemaan. Itse asiassa turhan kovalla soitettu musiikki saattaa vain vaikeuttaa nukahtamista. Ja kolmanneksi kannattaa valita huolella taustalla soiva musiikki. Musiikki ei saa olla sellaista, että rupeat hyräilemään ja laulamaan sen mukana tai alat polkea jalalla tahtia. Periaatteessahan taustamusiikiksi riittää yksi hyvä kappale, mutta itse kuitenkin suosin kokonaisia levyjä, koska mielestäni nukun paremmin vaihtelevien biisien tahdissa kuin soittaessani vain yhtä kappaletta.
Klassinen musiikki unettaa monia, mutta jos valitset sitä unimusiikiksi, älä missään nimessä valitse taustalle summa mutikassa jotain kokonaista klassista teosta, joka nyt vain sattuu alkamaan rauhallisella osiolla. Olen erinäisiä kertoja sattunut nukahtamaan tällaisiin rauhallisiin kohtiin ja herännyt melkein sydänkohtaukseen, kun koko iso sinfoniaorkesteri on ruvennut hirvittävän forte fortissimon voimalla pauhaamaan seuraavassa osassa.
Ennen kaikkea hyvää unta metsästäessä kannattaa kokeilla, mikä itsellä toimii parhaana taustana unelle. Toiset nukkuvat parhaiten täydessä hiljaisuudessa ja pimeässä. Joku toinen taas nukkuu sikeästi kuunnellessaan valaiden laulua tai viidakon ääniä. Minä saan parhaat unet Ágætis byrjunin tahdissa, unilampun himmeässä valossa.
Day 10 - A song that makes you fall asleep: Sigur Rós - Svefn-g-englar
Koko Sigur Rósin Ágætis byrjun -albumi on aivan loistavaa unimusiikkia, mutta varsin harvoin pysyn hereillä edes Svefn-g-englarin loppuun, jos olen hakeutunut makuuasentoon ja sulkenut silmäni.
Kuten tammikuussa kirjoitin, ehkäisen painajaisia ja unihalvauksia soittamalla musiikkia läpi yön. Kesän valoisten öiden aikana en musiikkia unien avuksi tarvitse. Jotenkin vielä elo- ja syyskuukin sujuvat ilman jatkuvia painajaisia ja muita uniongelmia, mutta lokakuussa pimeys alkaakin sitten hankaloittamaan nukkumista.
Onneksi tulin pari vuotta sitten nähneeksi Ylen esittämä Uniklinikka-sarja, jonka vinkeistä löysin avun sekä painajaisten että vielä kamalampien unihalvausten ehkäisemiseen. Pari viikkoa sitten en vielä tarvinnut hyvän unen avuksi tustamusiikkia, mutta sitten tuli koettua kamala painajaisyö, joka huipentui unihalvaukseen, joten nyt on taas Sigur Rósin levyt soineet öisin unien taustalla melkein joka yö.
Jos muuten joku nyt haluaa kokeilla muusiikkia omien univaikeuksien hoitoon, niin pieneksi vinkiksi voisin sanoa, että pitäkää huoli siitä, että levy soi koko yön läpi. Itse olen viime viikkojen aikana unohtanut muutamana yönä jättää levyn soimaan toistolle, ja noina öinä olen joko herännyt ahdistavaan hiljaisuuteen ja pimeyteen tai nähnyt painajaisia.
Musiikkia ei myöskään tarvitse soittaa kovalla äänenvoimakkuudella. Riittää, että itse pystyt sen juuri ja juuri kuulemaan. Itse asiassa turhan kovalla soitettu musiikki saattaa vain vaikeuttaa nukahtamista. Ja kolmanneksi kannattaa valita huolella taustalla soiva musiikki. Musiikki ei saa olla sellaista, että rupeat hyräilemään ja laulamaan sen mukana tai alat polkea jalalla tahtia. Periaatteessahan taustamusiikiksi riittää yksi hyvä kappale, mutta itse kuitenkin suosin kokonaisia levyjä, koska mielestäni nukun paremmin vaihtelevien biisien tahdissa kuin soittaessani vain yhtä kappaletta.
Klassinen musiikki unettaa monia, mutta jos valitset sitä unimusiikiksi, älä missään nimessä valitse taustalle summa mutikassa jotain kokonaista klassista teosta, joka nyt vain sattuu alkamaan rauhallisella osiolla. Olen erinäisiä kertoja sattunut nukahtamaan tällaisiin rauhallisiin kohtiin ja herännyt melkein sydänkohtaukseen, kun koko iso sinfoniaorkesteri on ruvennut hirvittävän forte fortissimon voimalla pauhaamaan seuraavassa osassa.
Ennen kaikkea hyvää unta metsästäessä kannattaa kokeilla, mikä itsellä toimii parhaana taustana unelle. Toiset nukkuvat parhaiten täydessä hiljaisuudessa ja pimeässä. Joku toinen taas nukkuu sikeästi kuunnellessaan valaiden laulua tai viidakon ääniä. Minä saan parhaat unet Ágætis byrjunin tahdissa, unilampun himmeässä valossa.
Ennen kuin ne häviävät
Olen koukussa.
Olen koukussa luonto-ohjelmaan.
Olen niin koukussa luonto-ohjelmaan, että saatan katsoa kolme kertaa saman jakson sarjasta, ettei vaan mitään pääse menemään ohi.
Tämä aivan loistava sarja on Ylen tv1:llä pyörivä Kiehtova maailma: Ennen kuin ne häviävät. Sarjan jaksot esitetään sunnuntaisin klo 19.30 ja uusitaan keskiviikkoisin klo 13.00. Lisäksi jaksot löytyvät tv-esityksen jälkeen kahden viikon ajan Yle Areenasta. Sarjan ekaa jaksoa ei valitettavasti enää Areenaasta löydy, ja tätä kirjoittaessa toisen jakson esitysaikaakin on jäljellä vain kuutisen tuntia, mutta ai-ai-puoliapinoista kertova kolmas jakso on nähtävillä vielä viikon verran.
Sarjassa seurataan, kuinka näyttelijä Stephen Fry kiertää biologi Mark Carwardinen kanssa etsimässä samoja uhanalaisia eläinlajeja, joita Carwardine oli käynyt katselemassa kirjailija Douglas Adamsin kanssa 90-luvun alussa. Adams teki noiden retkien pohjalta suositun radio-ohjelman ja kirjan. Ennen kuin ne häviävät -sarja kertoo nyt, mitä noille uhanalaisille lajeille kuului vuonna 2008.
Täytyy sanoa, ettei sarjassa esitetylle lajeille kuulu lainkaan hyvää. Esimerkiksi toisessa jaksossa esiteltyä Zairenleveähuulisarvikuonoa miehet eivät enää onnistuneet löytämään ja jakson lopussa Stephen Fry kertoo, kuinka toimet lajin sukupuuttoon julistamistamiseksi on aloitettu.
Vaikka sarjassa koetaan paljon pettymyksiä, sarjassa on paljon myös iloisia ja toiveikkaita hetkiä. Eikä jaksoissa suinkaan keskitytä etsimään ja esittelemään vain yhtä eläinlajia, vaan itse asiassa ohjelmissa esitellään myös monien muiden lajien kohtaloa ja suojeluohjelmia. Seuraavalla videolla näytetään iloinen hetki simpanssien "orpokodissa".
Katselen kyllä paljon luonto-ohjelmia, mutta harvemmin jään niihin yhtä pahasti koukkuun kuin tähän sarjaan. Jaksojen ensiesitys menee kyllä minulta valitettavasti ohi samaan aikaan Nelosella pyörivän Dancen takia, mutta kunhan jakso on Areenaan ilmestynyt, katson sen sieltä heti. Keskiviikkoisin istun kuin tatti katsomassa jakson telkkarista ja yleensä olen katsonut jakson Areenasta vielä kertaalleen uudelleen.
Kaikkien luonto-ohjelmien ystävien ja Stephen Fry -fanien kannattaa kyllä ehdottomasti tämä sarja katsoa. Minä harkitsen jo sarjan DVD:n ostamista. Minä kun en vain tunnu kyllästyvän sarjaan ollenkaan!
Olen koukussa luonto-ohjelmaan.
Olen niin koukussa luonto-ohjelmaan, että saatan katsoa kolme kertaa saman jakson sarjasta, ettei vaan mitään pääse menemään ohi.
Tämä aivan loistava sarja on Ylen tv1:llä pyörivä Kiehtova maailma: Ennen kuin ne häviävät. Sarjan jaksot esitetään sunnuntaisin klo 19.30 ja uusitaan keskiviikkoisin klo 13.00. Lisäksi jaksot löytyvät tv-esityksen jälkeen kahden viikon ajan Yle Areenasta. Sarjan ekaa jaksoa ei valitettavasti enää Areenaasta löydy, ja tätä kirjoittaessa toisen jakson esitysaikaakin on jäljellä vain kuutisen tuntia, mutta ai-ai-puoliapinoista kertova kolmas jakso on nähtävillä vielä viikon verran.
Sarjassa seurataan, kuinka näyttelijä Stephen Fry kiertää biologi Mark Carwardinen kanssa etsimässä samoja uhanalaisia eläinlajeja, joita Carwardine oli käynyt katselemassa kirjailija Douglas Adamsin kanssa 90-luvun alussa. Adams teki noiden retkien pohjalta suositun radio-ohjelman ja kirjan. Ennen kuin ne häviävät -sarja kertoo nyt, mitä noille uhanalaisille lajeille kuului vuonna 2008.
Täytyy sanoa, ettei sarjassa esitetylle lajeille kuulu lainkaan hyvää. Esimerkiksi toisessa jaksossa esiteltyä Zairenleveähuulisarvikuonoa miehet eivät enää onnistuneet löytämään ja jakson lopussa Stephen Fry kertoo, kuinka toimet lajin sukupuuttoon julistamistamiseksi on aloitettu.
Vaikka sarjassa koetaan paljon pettymyksiä, sarjassa on paljon myös iloisia ja toiveikkaita hetkiä. Eikä jaksoissa suinkaan keskitytä etsimään ja esittelemään vain yhtä eläinlajia, vaan itse asiassa ohjelmissa esitellään myös monien muiden lajien kohtaloa ja suojeluohjelmia. Seuraavalla videolla näytetään iloinen hetki simpanssien "orpokodissa".
Katselen kyllä paljon luonto-ohjelmia, mutta harvemmin jään niihin yhtä pahasti koukkuun kuin tähän sarjaan. Jaksojen ensiesitys menee kyllä minulta valitettavasti ohi samaan aikaan Nelosella pyörivän Dancen takia, mutta kunhan jakso on Areenaan ilmestynyt, katson sen sieltä heti. Keskiviikkoisin istun kuin tatti katsomassa jakson telkkarista ja yleensä olen katsonut jakson Areenasta vielä kertaalleen uudelleen.
Kaikkien luonto-ohjelmien ystävien ja Stephen Fry -fanien kannattaa kyllä ehdottomasti tämä sarja katsoa. Minä harkitsen jo sarjan DVD:n ostamista. Minä kun en vain tunnu kyllästyvän sarjaan ollenkaan!
lauantai 9. lokakuuta 2010
Tanssibiisi
Rakastan tanssia. En hallitse monimutkaisia tanssiliikkeitä, mutta perusjorailu minulta sujuu. Tangon ja valssikin perusaskeleetkin hallitsen sen verran hyvin, ettei paniikki iske, jos niitä jostain syystä joudun tanssimaan. Joka syksy ja kevät tutkin läpi tanssikoulujen tarjonnan ja mietin, mihin alkeisryhmään minun tekisi mieli mennä mukaan, mutta aina on pupu mennyt pöksyyn, enkä ole lopulta uskaltanut mennä tunneille ollenkaan.
Viimeksi viikko sitten kaveri kannusti minua lähtemään tanssitunneille. Mutisin jotain sellaista, että juu kyllä voin tulla, mutta en mä tiiä osaanko mä yhtään mitään, että oon vaan tosi huono ja surkeassa kunnossa ja sekoilen askeleissa, enkä välttämättä opi enää mitään. Nyt yritän kovasti tsempata itseäni, jotta joulun jälkeen uskaltaisin johonkin alkeisryhmään mennä kompastelemaan. Sitä ennen tyydyn vain tanssahtelemaan seuraavan biisin tahdissa kotona ihan itselaatiman koreografian mukaan.
Day 09 - A song that you can dance to: Kayne West - Stronger
Tanssin kotona paljon. Jos nyt kuitenkin teemme eron siihen, että tanssahtelen musiikin tahdissa tai oikeasti varta vasten tanssin, voisin sanoa tanssivani päivittäin suunnilleen 15-60 minuutin verran. Noloa myöntää, etten erityisemmin harrasta liikuntaa, mutta tuolla tanssilla yritän pitää itseni edes jonkinlaisessa kunnossa.
Joinain päivinä minua laiskottaa, enkä millään jaksaisi nousta sängystä tai nojatuolin pohjalta. Noina päivinä yleensä maanittelen itseni liikkeelle jollain sellaisella kappaleella, joka suorastaan vaatii nousemaan ylös ja tanssimaan. Stronger toimii tällaisena herätyslääkkeenä kaikkein pahimpina laiskotteluhetkinä.
Stronger soi myös niinä iltoina, kun yritän pakottaa itseni tekemään jonkinlaista lihastreeniä. Tosin en minä tuolloinkaan mitään erityisiä jumppaliikkeitä tee, vaan silloinkin kaikki liikkeet teen tanssien. Miksi turhaan kiusata itseään kuntosalilla tai ahdistavilla "vielä jaksaa, vielä jaksaa!" -jumppatunneilla, kun aivan yhtä tehokkaasti voi liikkua miellyttävän musiikin tahdissa kotona? Itse asiassa ajatus tanssista kuulosta nyt niin houkuttelevalta, että taidan päästää Kanyen ääneen ja pompata tästä jaloilleni liikkumaan!
Viimeksi viikko sitten kaveri kannusti minua lähtemään tanssitunneille. Mutisin jotain sellaista, että juu kyllä voin tulla, mutta en mä tiiä osaanko mä yhtään mitään, että oon vaan tosi huono ja surkeassa kunnossa ja sekoilen askeleissa, enkä välttämättä opi enää mitään. Nyt yritän kovasti tsempata itseäni, jotta joulun jälkeen uskaltaisin johonkin alkeisryhmään mennä kompastelemaan. Sitä ennen tyydyn vain tanssahtelemaan seuraavan biisin tahdissa kotona ihan itselaatiman koreografian mukaan.
Day 09 - A song that you can dance to: Kayne West - Stronger
Tanssin kotona paljon. Jos nyt kuitenkin teemme eron siihen, että tanssahtelen musiikin tahdissa tai oikeasti varta vasten tanssin, voisin sanoa tanssivani päivittäin suunnilleen 15-60 minuutin verran. Noloa myöntää, etten erityisemmin harrasta liikuntaa, mutta tuolla tanssilla yritän pitää itseni edes jonkinlaisessa kunnossa.
Joinain päivinä minua laiskottaa, enkä millään jaksaisi nousta sängystä tai nojatuolin pohjalta. Noina päivinä yleensä maanittelen itseni liikkeelle jollain sellaisella kappaleella, joka suorastaan vaatii nousemaan ylös ja tanssimaan. Stronger toimii tällaisena herätyslääkkeenä kaikkein pahimpina laiskotteluhetkinä.
Stronger soi myös niinä iltoina, kun yritän pakottaa itseni tekemään jonkinlaista lihastreeniä. Tosin en minä tuolloinkaan mitään erityisiä jumppaliikkeitä tee, vaan silloinkin kaikki liikkeet teen tanssien. Miksi turhaan kiusata itseään kuntosalilla tai ahdistavilla "vielä jaksaa, vielä jaksaa!" -jumppatunneilla, kun aivan yhtä tehokkaasti voi liikkua miellyttävän musiikin tahdissa kotona? Itse asiassa ajatus tanssista kuulosta nyt niin houkuttelevalta, että taidan päästää Kanyen ääneen ja pompata tästä jaloilleni liikkumaan!
perjantai 8. lokakuuta 2010
Ohjelmasuositus: Monty Python - totuutta hipoen
Pidätkö Monty Pythonista? Tai onko sinusta koskaan tuntunut, että tästä komediaryhmästä olisi hyvä tietää edes jotakin, vaikka heidän huumorinsa ei juuri sinun nauruhermoasi kutkuttaisikaan? Jos vastasit näihin kysymyksiin kyllä, suosittelen sinulle katsottavaksi Yle Teemalla esitettävää Monty Python - totuutta hipoen -sarjaa.
Tietysti tätä sarjaa olisi pitänyt mainostaa jo aikaisemmin. Tänä iltana Teema esittää nimittäin sarjan viimeisen jakson, mutta onneksi lähes kaikki aiemmat jaksot on nähtävissä vielä Yle Areenassa. Vain ensimmäinen jakso on jo ehtinyt Areenasta poistua. Tuo avausjakso käsitteli Monty Pythonin jäsenten aikaa ennen Python-aikaa, joten mitään kovin olennaista ei ole jäänyt vielä näkemättä. Suosittelen silti katsomaan ainakin sarjan kakkosjakson Areenasta nopeasti, se kun poistuu näkyviltä kolmen päivän päästä.
Rakastan hyvin tehtyjä dokumentteja ja luulen, että seuraisin tätä Totuutta hipoen -sarjaa, vaikka en Monty Pythoneista olisi edes kiinnostunut. En pysty oikeastaan edes kuvailemaan, miten riemastunut olen, kun jostain minua kiinnostavasta aiheesta on tehty näin laadukas, hienosti ja rehellisesti taustoja ja historiaa esiin tuova sarja. Minua aivan erityisesti ilahduttaa se, miten sarjassa on käsitelty myös aiheita, joiden muistelu tai joista kertominen ei välttämättä ole Monty Pythonin jäsenillekään helppoa ja mukavaa. Sarjaa katsellessa on käynyt selväksi, että ohjelmassa haastatellut Pythonin jäsenet eivät ole halunneet kaunistella totuutta, vaan asioista on haluttu kertoa rehellisesti ja kattavasti.
Minusta on aivan mahtavaa, että Monty Pythonin jäsenet ovat itse kertomassa omasta historiastaan, eikä tästä ole tehty sellaista rasittavaa dokkaria, jossa kaikki maailman muut koomikot ovat vain ylistämässä idoleitaan ja kertomassa muualta opittuja faktoja, jolloin tarinasta yleensä kuullaan vain kauniisti kiilloiteltu versio. Nyt dokumentissa käy paremmin ilmi, miten kipeä asia John Cleesen lähtö omille teilleen muille Pythoneille oli tai miten Graham Chapmanin alkoholismi vaikutti ryhmän työskentelyyn.
Minusta täma Totuutta hipoen -sarja on mitä rentouttavinta perjantai-illan viihdettä. Kaiken viikon hälinän jälkeen on ihanaa istahtaa nojatuoliin ja katsella ja kuunnella ohjelmaa, jossa vanhat miehet istuvat mustaa taustaa vasten jakkaralla ja muistelevat menneisyyttään. Oikein harmittaa, että ensi perjantaina en voi enää rentoutua sarjan parissa. Mutta tänä iltana, viimeisen kerran, avaan telkkarin klo 21 Teemalta ja rentoudun Python-muistelmia kuunnellen.
Tietysti tätä sarjaa olisi pitänyt mainostaa jo aikaisemmin. Tänä iltana Teema esittää nimittäin sarjan viimeisen jakson, mutta onneksi lähes kaikki aiemmat jaksot on nähtävissä vielä Yle Areenassa. Vain ensimmäinen jakso on jo ehtinyt Areenasta poistua. Tuo avausjakso käsitteli Monty Pythonin jäsenten aikaa ennen Python-aikaa, joten mitään kovin olennaista ei ole jäänyt vielä näkemättä. Suosittelen silti katsomaan ainakin sarjan kakkosjakson Areenasta nopeasti, se kun poistuu näkyviltä kolmen päivän päästä.
Rakastan hyvin tehtyjä dokumentteja ja luulen, että seuraisin tätä Totuutta hipoen -sarjaa, vaikka en Monty Pythoneista olisi edes kiinnostunut. En pysty oikeastaan edes kuvailemaan, miten riemastunut olen, kun jostain minua kiinnostavasta aiheesta on tehty näin laadukas, hienosti ja rehellisesti taustoja ja historiaa esiin tuova sarja. Minua aivan erityisesti ilahduttaa se, miten sarjassa on käsitelty myös aiheita, joiden muistelu tai joista kertominen ei välttämättä ole Monty Pythonin jäsenillekään helppoa ja mukavaa. Sarjaa katsellessa on käynyt selväksi, että ohjelmassa haastatellut Pythonin jäsenet eivät ole halunneet kaunistella totuutta, vaan asioista on haluttu kertoa rehellisesti ja kattavasti.
Minusta on aivan mahtavaa, että Monty Pythonin jäsenet ovat itse kertomassa omasta historiastaan, eikä tästä ole tehty sellaista rasittavaa dokkaria, jossa kaikki maailman muut koomikot ovat vain ylistämässä idoleitaan ja kertomassa muualta opittuja faktoja, jolloin tarinasta yleensä kuullaan vain kauniisti kiilloiteltu versio. Nyt dokumentissa käy paremmin ilmi, miten kipeä asia John Cleesen lähtö omille teilleen muille Pythoneille oli tai miten Graham Chapmanin alkoholismi vaikutti ryhmän työskentelyyn.
Minusta täma Totuutta hipoen -sarja on mitä rentouttavinta perjantai-illan viihdettä. Kaiken viikon hälinän jälkeen on ihanaa istahtaa nojatuoliin ja katsella ja kuunnella ohjelmaa, jossa vanhat miehet istuvat mustaa taustaa vasten jakkaralla ja muistelevat menneisyyttään. Oikein harmittaa, että ensi perjantaina en voi enää rentoutua sarjan parissa. Mutta tänä iltana, viimeisen kerran, avaan telkkarin klo 21 Teemalta ja rentoudun Python-muistelmia kuunnellen.
torstai 7. lokakuuta 2010
Sanoista
Olen useampaan kertaan täällä blogissakin maininnut, etten juurikaan kiinnitä huomiota biisien sanoihin. Minulle sävelet, äänien sävy ja kappaleiden tunnelma ovat tärkeämpiä kuin sanat. Minulla on kavereita, jotka tunnistavat biisit muutamasta sanasta, mutta pitkäkään melodianpätkä ei heille välttämättä vielä paljasta, mikä kappale on soitossa. Minä taas saatan tunnistaa kappaleen parhaimmillaan puolen sekunnin pätkästä, mutten onnistu tunnistamaan välttämättä edes lempikappaleitani sanojen perusteella. Toki nyt aivan jokaisen lempikappaleeni ensimmäiset sanat ja kertosäkeet osaan laulaa mukana, mutta toisen säkeistön sanoja en vain enää tunnista. Outona pidetään sitäkin, että tunnistan englannikieliset sanat helpoimmin kuin suomenkieliset. Tämä ei voi johtua pelkästään siitä, että kuuntelen todella vähän suomenkielistä musiikkia, vaan enemmänkin siitä, että englanninkieliset sanat jäävät vain paremmin mieleeni, koska ne soivat usein suomen sanoja paremmin.
Tunnen useita ihmisiä, jotka eivät voi sietää musiikkia, jossa lauletaan heille vieraalla kielellä. Musiikki ei kuulemma kosketa heitä pätkääkään, jos sanoja ei ymmärrä. Heistä on kummallista, miten saatan purskahtaa itkuun kuunnellessani vaikkapa Jacques Brelin ranskankielisiä tulkintoja, koska minulla ei ole hajuakaan siitä, mistä kappaleen sanat aivan tarkalleen kertovat. Mutta voi hyvänen aika, kyllähän nyt vaikka Ne Me Quitte Pas -kappaleen sanat melkein repii sydämen kappaleiksi, vaikka biisistä ei ymmärtäisi edes kappaleen nimeä!
Osaan lukuisten kappaleiden sanat passiivisesti ulkoa. Pystyn kyllä siis laulamaan kappaleiden mukana sanat hyvin ulkoa, mutta jos minun pitäisi äkkiä esittää yksin kappale ilman että sanat kuuluvat avukseni taustalla, joutuisin valitsemaan esityskappaleeni vain kourallisesta biisejä. Totta kai muistan ulkoa joulu- ja sitsilauluja sekä kaikenlaiset pikkukakkosenpostit ja liudan turhia mainosbiisejä, mutta vain muutaman biisin sanat osaan esityskelpoisesti ulkoa. Tässä nyt kuitenkin yksi biisi, jonka sanat mielestäni osaan ilman nuotteja ja kavereiden tukeakin.
Day 08 - A Song that you know all the words to: Semisonic: Secret Smile
Tässä biisissä on niin paljon toistoa, ettei mieleenpainettavia sanoja lopulta ole kovinkaan paljoa. Olen aina nauttinut tämän kappaleen laulamisesta. Tykkään leikitellä tämän kappaleen kanssa eri laulutyyleillä ja uskallan jopa sanoa, että tämän biisin todella osaan laulaa hyvin. Toisaalta, olen laulanut tätä kappaletta viimeisen 10 vuoden aikana niin paljon, että olisi melkoinen häpeä, jos en osaisi laulaa tätä hyvin ja muistaisi jokaista sanaa.
Tunnen useita ihmisiä, jotka eivät voi sietää musiikkia, jossa lauletaan heille vieraalla kielellä. Musiikki ei kuulemma kosketa heitä pätkääkään, jos sanoja ei ymmärrä. Heistä on kummallista, miten saatan purskahtaa itkuun kuunnellessani vaikkapa Jacques Brelin ranskankielisiä tulkintoja, koska minulla ei ole hajuakaan siitä, mistä kappaleen sanat aivan tarkalleen kertovat. Mutta voi hyvänen aika, kyllähän nyt vaikka Ne Me Quitte Pas -kappaleen sanat melkein repii sydämen kappaleiksi, vaikka biisistä ei ymmärtäisi edes kappaleen nimeä!
Osaan lukuisten kappaleiden sanat passiivisesti ulkoa. Pystyn kyllä siis laulamaan kappaleiden mukana sanat hyvin ulkoa, mutta jos minun pitäisi äkkiä esittää yksin kappale ilman että sanat kuuluvat avukseni taustalla, joutuisin valitsemaan esityskappaleeni vain kourallisesta biisejä. Totta kai muistan ulkoa joulu- ja sitsilauluja sekä kaikenlaiset pikkukakkosenpostit ja liudan turhia mainosbiisejä, mutta vain muutaman biisin sanat osaan esityskelpoisesti ulkoa. Tässä nyt kuitenkin yksi biisi, jonka sanat mielestäni osaan ilman nuotteja ja kavereiden tukeakin.
Day 08 - A Song that you know all the words to: Semisonic: Secret Smile
Tässä biisissä on niin paljon toistoa, ettei mieleenpainettavia sanoja lopulta ole kovinkaan paljoa. Olen aina nauttinut tämän kappaleen laulamisesta. Tykkään leikitellä tämän kappaleen kanssa eri laulutyyleillä ja uskallan jopa sanoa, että tämän biisin todella osaan laulaa hyvin. Toisaalta, olen laulanut tätä kappaletta viimeisen 10 vuoden aikana niin paljon, että olisi melkoinen häpeä, jos en osaisi laulaa tätä hyvin ja muistaisi jokaista sanaa.
Viikon varrelta
Aloitetaan vaikka siitä, että Prince sitten siirsi keikkaansa. Karmea pettymys. Nyt ei siis ole mitään tietoa siitä, koska mies tulee Suomeen tai tuleeko ollenkaan. Yritän pysyä positiivisena ja ajatella, että kyllä minä Princen vielä livenä näen ja kyllä hän Suomeen tulee, vaikka kieltämättä näitä vakuutteluitani on vaikeaa uskoa. Mutta onneksi tämä keikan siirtyminen ei aiheuttanut yhtä pahaa unettomuutta kuin lipunmyynnin aloituksen siirtyminen viime torstaina. Rehellisesti sanoen tuolloin stressaannuin myynnin siirtymisestä niin pahasti, että torstain ja perjantain välisenä yönä sain nukuttua kunnolla vain pari tuntia. Yllättäen kuitenkin jaksoin perjantaina koko illan ja yön tanssia ja nauraa humanistibileissä.
Bileet olivatkin yhdet parhaista pitkään aikaan. Kiitokset vaan ensinnäkin loistavalle dj:lle, joka hienosti oli valinnut soittoon Princeä, New Orderia ja Pulpia. Kerrankin sattoin jättää dj:n rauhaan, enkä käynyt häiritsemässä tätä lukuisin toivein. Myös Dynamossa dj soitti Blue Mondayn, joten mun hyvä New Order -onneni saattaa olla käytetty loppuun. Noin kaiken kaikkiaan perjantai oli lopulta ihan mahtava ja jatkoilta kotiin palasin vasta aamulla. Oli kiva huomata, että joskus, kun tunnelma on hyvä, minäkin vielä jaksan hillua koko yön tanssimassa ja jatkoilla. Mutta kieltämättä lauantain kuorokonsertissa valvottu yö painoi sen verran, että muutaman biisin aikana sain todella taistella, ettei silmät lupsahda kiinni.
Viikonloppu menikin aika lailla perheen parissa. Oli esimerkiksi mahtavaa käydä äidin ja siskon kanssa sieniretkellä. Voi sitä riemua, kun sangot alkoi täyttyä sienistä, vaikka aluksi vaikuttikin siltä, ettei me mitään sieniä löydettäisikään. Sienestyksen jälkeen menin vielä siskon luo kylään katselemaan leffaa. Kiitos perjantaisten diskoliikkeideni katsottiin Saturday Night Fever, jota noloa kyllä en koskaan aiemmin ollut kokonaan nähnyt. Täytyy todeta, että omat tanssimuuvssit kalpenivat kyllä täysin John Travoltan liikkeille
Piristävän viikonlopun jälkeen oli mukavaa aloittaa tämä viikko, joka on mennyt opiskellessa ja leffoja katsellessa. Makuunissa on meneillään leffaralli, jolloin leffavuokraus maksaa puolet normaalista, joten tuota tarjousta on tullut hyödynnettyä ihan kiitettävästi. Eilen tuli vuokrattua Crazy Heart, jonka pääosasta Jeff Bridges aivan ansaitusti voitti parhaan miespääosan Oscarin. Useamman kerran sain pyyhkäistä silmäkulmiani ihan vain miehen tuskaisen olemuksen ja huohotuksen takia. Jotain niin aitoa ja pelottavan todellista tuossa roolisuorituksessa oli. Voin lämpimästi suositella leffaa, mutta mikään kevyt popcornin mutustelun taustalle sopiva välipalaelokuva tämä ei sitten ole. Ja ainakin minuun tämä leffa teki niin syvän vaikutuksen, että tänään en voi mitään kovin raskasta leffaa katsella. Jos siis jotain tänään katsottavakseni vuokraan, leffan on syytä olla juurikin kevyttä höttöä, ei mitään vakavamielistä ja suurta keskittymistä vaativaa draamaa.
Bileet olivatkin yhdet parhaista pitkään aikaan. Kiitokset vaan ensinnäkin loistavalle dj:lle, joka hienosti oli valinnut soittoon Princeä, New Orderia ja Pulpia. Kerrankin sattoin jättää dj:n rauhaan, enkä käynyt häiritsemässä tätä lukuisin toivein. Myös Dynamossa dj soitti Blue Mondayn, joten mun hyvä New Order -onneni saattaa olla käytetty loppuun. Noin kaiken kaikkiaan perjantai oli lopulta ihan mahtava ja jatkoilta kotiin palasin vasta aamulla. Oli kiva huomata, että joskus, kun tunnelma on hyvä, minäkin vielä jaksan hillua koko yön tanssimassa ja jatkoilla. Mutta kieltämättä lauantain kuorokonsertissa valvottu yö painoi sen verran, että muutaman biisin aikana sain todella taistella, ettei silmät lupsahda kiinni.
Viikonloppu menikin aika lailla perheen parissa. Oli esimerkiksi mahtavaa käydä äidin ja siskon kanssa sieniretkellä. Voi sitä riemua, kun sangot alkoi täyttyä sienistä, vaikka aluksi vaikuttikin siltä, ettei me mitään sieniä löydettäisikään. Sienestyksen jälkeen menin vielä siskon luo kylään katselemaan leffaa. Kiitos perjantaisten diskoliikkeideni katsottiin Saturday Night Fever, jota noloa kyllä en koskaan aiemmin ollut kokonaan nähnyt. Täytyy todeta, että omat tanssimuuvssit kalpenivat kyllä täysin John Travoltan liikkeille
Piristävän viikonlopun jälkeen oli mukavaa aloittaa tämä viikko, joka on mennyt opiskellessa ja leffoja katsellessa. Makuunissa on meneillään leffaralli, jolloin leffavuokraus maksaa puolet normaalista, joten tuota tarjousta on tullut hyödynnettyä ihan kiitettävästi. Eilen tuli vuokrattua Crazy Heart, jonka pääosasta Jeff Bridges aivan ansaitusti voitti parhaan miespääosan Oscarin. Useamman kerran sain pyyhkäistä silmäkulmiani ihan vain miehen tuskaisen olemuksen ja huohotuksen takia. Jotain niin aitoa ja pelottavan todellista tuossa roolisuorituksessa oli. Voin lämpimästi suositella leffaa, mutta mikään kevyt popcornin mutustelun taustalle sopiva välipalaelokuva tämä ei sitten ole. Ja ainakin minuun tämä leffa teki niin syvän vaikutuksen, että tänään en voi mitään kovin raskasta leffaa katsella. Jos siis jotain tänään katsottavakseni vuokraan, leffan on syytä olla juurikin kevyttä höttöä, ei mitään vakavamielistä ja suurta keskittymistä vaativaa draamaa.
perjantai 1. lokakuuta 2010
Lipputuska
Kuten ehkä olette kuulleetkin, Princen konsertin lippujen piti tulla tänään myyntiin, mutta viime hetkillä tuota lipunmyynnin aloittamista siirrettiin. Olin jo koko eilispäivän kuin tulisilla hiilillä. Kävin tiedusteluretkellä Lippupisteen myymälöissä tarkastamassa, mistä liikkeestä minun olisi nopeinta käydä liput ostamassa. Laadin tarkan suunnitelman, mitä käytäviä pitkin minun olisi nopeinta sännätä rullaportaille ja kuinka nopeasti hissit liikkuvat. Sainkin valmisteltua mielestäni hyvän suunnitelman nopeaan lipunhankintaa ja palasin kotiin.
Kotona netti auki ja eikös heti ensimmäinen silmiin osuva uutinen sitten kertonut, että keikan lipunmyynnin aloittamista on lykätty. Turhaan olin siis eilispäivän järsinyt jännittyneenä kynsiäni. Harmi vaan, että Princen keikan lippujen aiheuttama tuska jatkuu nyt sitten epämääräisen ajan. Ja minä todella olen kehittänyt itselleni tästä pahan stressin. Väijyn yhtenään Lippu.fi:n sivuilla, hakkaan f5-näppäintä ja odotan, koska ruutuun ilmestyisi uutinen, jossa kerrotaan uusi lipunmyynnin alkamispäivä.
En koskaan aikaisemmin ole jännittänyt minkään lipun ostamista näin paljoa. Näen päässäni ahdistavia kuvia siitä, etten saa ostettua itselleni lippua, vaikka olisin lippujonossa ensimmäinen asiakas. Liputtomana sitten katselisin uutisista keikallemenijöiden haastetteluja, joissa väki toteaisi tulleensa keikalle "koska vaimo käsi" tai "kun firma maksoi lipun".
Pakko muuten valittaa tuosta 8 lippua/asiakas -kiintiöstä, jota perustellaan lippujen suurella kysynnällä. Omasta mielestäni suuren kysynnän aikana kiintiö voisi aivan hyvin olla vielä matalampi. Harva ihminen ihan oikeasti ostaa 8 lippua itselleen ja kavereilleen, vaan kyllä niistä lipuista ainakin pari tuppaa Huuto.nettiin päätymään. Omasta tuttavapiiristäkin noita lippuja trokaavia kavereita sattuu löytymään ja vaikka tiedän, että tämä on heidän tapansa hankia muutama lisäeuro opintotuen oheen, kyllä minä hieman paheksun moista toimintaa. Minusta kun liput kuuluvat artistien ja bändien faneille ja heillä tulee olla oikeus ostaa liput kohtuulliseen hintaan.
Kaikkeni kyllä teen, että saan oman lippuni ostettua keikalle ennen yhtän trokaria. Ainoa hyvä asia tässä lipunmyyniviivästyksessä onkin se, että ehdin hioa vielä lipunhankintataktiikkaani. Näyttäisi siltä, että Turusta löytyy sittenkin myyntipaikka, jossa myyntitiskille päästäkseen ei tarvitse juosta rappusia ylös ja väistellä vaaterekkejä tai tavarahyllyjä, mikä tietysti on hirveä etu tällaisen pahimmillaan minuuttipeliksi muuttuvan myyntitapahtuman kohdalla. Mutta äsh, tulisipa tuo uusi lipunmyynnin alkamisajankohta pian tietooni! Jos tietoa ei tänään tule, ei kannata ihmetellä illalla oudon kiemurtelevia liikkeitäni tanssilattialla. Ihan vain jännityksen takia minä luikertelen kummallisesti!
Kotona netti auki ja eikös heti ensimmäinen silmiin osuva uutinen sitten kertonut, että keikan lipunmyynnin aloittamista on lykätty. Turhaan olin siis eilispäivän järsinyt jännittyneenä kynsiäni. Harmi vaan, että Princen keikan lippujen aiheuttama tuska jatkuu nyt sitten epämääräisen ajan. Ja minä todella olen kehittänyt itselleni tästä pahan stressin. Väijyn yhtenään Lippu.fi:n sivuilla, hakkaan f5-näppäintä ja odotan, koska ruutuun ilmestyisi uutinen, jossa kerrotaan uusi lipunmyynnin alkamispäivä.
En koskaan aikaisemmin ole jännittänyt minkään lipun ostamista näin paljoa. Näen päässäni ahdistavia kuvia siitä, etten saa ostettua itselleni lippua, vaikka olisin lippujonossa ensimmäinen asiakas. Liputtomana sitten katselisin uutisista keikallemenijöiden haastetteluja, joissa väki toteaisi tulleensa keikalle "koska vaimo käsi" tai "kun firma maksoi lipun".
Pakko muuten valittaa tuosta 8 lippua/asiakas -kiintiöstä, jota perustellaan lippujen suurella kysynnällä. Omasta mielestäni suuren kysynnän aikana kiintiö voisi aivan hyvin olla vielä matalampi. Harva ihminen ihan oikeasti ostaa 8 lippua itselleen ja kavereilleen, vaan kyllä niistä lipuista ainakin pari tuppaa Huuto.nettiin päätymään. Omasta tuttavapiiristäkin noita lippuja trokaavia kavereita sattuu löytymään ja vaikka tiedän, että tämä on heidän tapansa hankia muutama lisäeuro opintotuen oheen, kyllä minä hieman paheksun moista toimintaa. Minusta kun liput kuuluvat artistien ja bändien faneille ja heillä tulee olla oikeus ostaa liput kohtuulliseen hintaan.
Kaikkeni kyllä teen, että saan oman lippuni ostettua keikalle ennen yhtän trokaria. Ainoa hyvä asia tässä lipunmyyniviivästyksessä onkin se, että ehdin hioa vielä lipunhankintataktiikkaani. Näyttäisi siltä, että Turusta löytyy sittenkin myyntipaikka, jossa myyntitiskille päästäkseen ei tarvitse juosta rappusia ylös ja väistellä vaaterekkejä tai tavarahyllyjä, mikä tietysti on hirveä etu tällaisen pahimmillaan minuuttipeliksi muuttuvan myyntitapahtuman kohdalla. Mutta äsh, tulisipa tuo uusi lipunmyynnin alkamisajankohta pian tietooni! Jos tietoa ei tänään tule, ei kannata ihmetellä illalla oudon kiemurtelevia liikkeitäni tanssilattialla. Ihan vain jännityksen takia minä luikertelen kummallisesti!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)