sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Taivas varjele mitä sieltä tulee...

...toivottavasti tulee kultaa!

Jokainen tietää, mikä on tämän sunnuntain teema. No lätkäpä tietenkin! Miten voisin sivuuttaa jääkiekkofinaalin, vaikka futistyttöjä olenkin. Silti jääkiekolla tulee aina olemaan paikka sydämessäni. En minä kävisi katsomassa futis-Tepsin matseja, jos en TPS-faniutta olisi perinyt lätkä-Tepsin iäkkäimmältä fanilta, 102-vuotiaalta isoisoäidiltäni. Ihan se ja sama, mikä on laji, kun sydän sykkiin tee-pee-äs-huutojen tahtiin ;)

Mutta takaisin illan kiekkofinaaliin. Kun kerta viisuista ei menestystä tullut, niin mielestäni on oikeus, että Suomikin saa jotain aihetta riemuun. Ruotsi sentään sai sekä ykkös- että kolmossijan viisuissa (koska ruotsalainen biisihän se azereiden voittokappale oli), joten lätkäkulta olisi niille mielestäni liikaa.

Nyt täytyy etsiä sopiva paikka kisastudiolle ja finaalibileet voivat alkaa. Hurrataan Leijonat voittoo!

lauantai 14. toukokuuta 2011

Ja 12 pistettä menee...

Euroviisupäivä! Perunasalaatti maustumassa jääkaapissa, pikkunakit ostettuna ja asunto on koristeltu juhlan kunniaksi, mutta vielä täytyy kuitenkin listata omat suosikkiviisut finalisteista ennen loppullista viisujuhlintaa.

Kuten viime vuonna, myös nyt aion antaa euroviisutyylillä pisteet finalistimaille. Omalle maalle ei tietenkään saa antaa pisteitä, mutta jos saisi, antaisin Pradise Oskarille täydet 12 pistettä. Aivan se ja sama, miten tänään viisuissa Suomelle käy, hävetä ei tarvitse, vaikka jäisimme jumboksi, sillä esityksemme on ollut melkeinpä tyylikkäin kokonaisuus tämän vuoden viisuissa. On mukava erottuva kappale, hienosti suunniteltu esitys upeine taustavideoineen ja ennen kaikkea Axel on esiintynyt erittäin hienosti niin viisulavalla kuin sen ulkopuolellakin.

Semifinaalien jälkeen suosikkini ovat vaihdelleet kovasti, joten ei kannata tutkia, millaisia pisteitä annoin biiseille esikatseluvideoiden perusteella. Tässä antamani pisteet annan semifinaaliesitysten perusteella, mutta tietysti suurten rahoittajamaiden ja Italian pisteytän esikatseluvideoiden ja finaaliharjoituksista näkemieni videoiden perusteella. Ja sitten pisteisiin ja lyhyisiin perusteluihin:

1 piste Islannille, sillä kyllä minuakin koskettaa tämän biisin taustatarina ja kappaleen rento tunnelma.
2 pistettä Bosnia-Hertsegovinalle, jonka esittäjän harmaa charmi ja esityksen lempeä tunnelma purivat minuun semifinaalissa.
3 Moldovalle, koska biisi ja esitys saavat hyvälle tuulelle.
4 pistettä Unkarille, jonka biisi on paras "klassinen euroviisu" kisassa.
5 pistettä Virolle, jonka esitys voitti minut puolelleen semifinaaliesityksen jälkeen. Hauska kappale.
6 pistettä Tanskalle, jonka poprock piristää, saa laulamaan mukana ja odottamaan kesäfestareita.
7 pistettä Italialle, jonka biisistä ja laulajasta pidän kovasti, mutta viisuesityksen ruma taustavideo laskee nyt roimasti pisteitä.
8 pistettä Serbialle, jonka retropopin tahdissa on ihan pakko tanssia ja jopa laulaa, vaikka sanoja en osaakaan.
10 pistettä menee ehkä yllättäen Irlannille! Kyllä, pakko oli heittää romukoppaan kaikki ennakkoluulot Jedwardia kohtaan, sillä näiden kaksosten energia tarttuu minuunkin ja pienen hetken voin tuntea olevani ennemminkin 18- kuin 28-vuotias.

Ja nyt... nyt se paljastuu, mikä maa saa täydet pisteet...
12 pistettä menee...


ISO-BRITANNIALLE!

No ok, ei tämä nyt varmaan yllätä, kun eilen jo kerroin olevani Bluen fani. En usko että bändi voittaa viisut, enkä totuuden nimessä pidä Bluen biisiä, enkä esitystäkään erinomaisena, mutta hei, se on Blue! Kannatanhan minä lätkässäkin Suomea, koska se on Suomi, joten miksen sitten viisuissa kannattaisi bändiä, josta aivan aidosti olen pitänyt vuosia.

Kisan lopullista voittajaa en uskalla veikata. Tätä vuotta on pidetty kovin tasaisena ja voittajaksi on veikkailtu niin Unkaria, Saksaa, Viroa, Irlantia, Ranskaa, Saksaa kuin Suomeakin, ja listalla on ollut mainittuna muitakin maita. Itse pidän peukut pystyssä Irlannille, Briteille ja tietysti Suomelle. Nyt jo hiukan jännittää, miten illalla mahtaa käydä. Huomenna se sitten tiedetään, mikä maa saa järjestää ensi vuoden viisut.

Lähetyshän alkaa TV2:ssa ja Radio Suomessa klo 22, Suomi esiintyy heti ensimmäisenä, joten viimeistään kuulemma klo 22.20 kannattaa olla katsomassa, miten Paradise Oskarin esitys sujuu. Mahtavaa viisuiltaa kaikille!

perjantai 13. toukokuuta 2011

Arvioissa suuret rahoittajamaat ja Italia

Euroviisujen finalistit ovat selvillä, ja mikä hienointa, myös Suomi pääsi mukaan finaaliin. Kyllä sitä tiistaina tuli pieni riemunkiljaus päätettyä ilmoille, kun Suomen lippu ilmestyi finalistimaiden joukkoon. Ja tällä kertaa voi todeta, että todella ansaitsimme tuon paikan ja mielestäni aivan oikeutetusti olemme nyt vottajasuosikkien joukossa, vaikka rehellisyyden nimessä en vielä uskalla ajatella, että voisimme voittaa.

Koitan huomenna järjestellä omat viisusuosikkini paremmuusjärjestykseen, mutta käsitelläänpä nyt ne finalistimaat, jotka eivät joutuneet osallistumaan semifinaaleihin päästäkseen lauantai-iltana kilpailulavalle. Biisit ovat tässä esiintymisjärjestyksessä ja tuo numero paljastaa, monentenako esiintyjänä maa nousee huomenna viisulavalle. Pisteet ovat tuttuun tapaan jaettu asteikolla 0-5.
---

11. Ranska: Amaury Vassili – Sognu
Ranska keikkuu korkealla voittajaveikkauksissa ja tiedän monia ihmisiä, jotka pitävät ”musiikillisena oikeusmurhana” sitä, jos korsikaksi laulava Vassili ei kisaa voita. Mutta minä toivon, ettei tämä kappale voittaisi, sillä jos jotain musiikkilajia syvästi inhoan, inhoan juuri tätä oopperapoppia tai lyyristä poppia kuten Vassili itse musiikkityyliään nimittää. Minusta tuo oopperapoppi tai -iskelmä on todellisen oopperan halventamista ja keino rahastaa keski-ikäisiä tätejä, jotka ottavat nämä usein heppoiset sävellykset ja teknisesti kehnot laulajat täysin todellisena ja taidokkaana oopperana.

En suuremmin edes harrasta oopperoiden kuuntelua ja laulutekniikkaakin osaa arvioida vain kiinnostuneen harrastajan silmin, mutta mitä nyt olen pari Vassilin live-esitystä nähnyt, sanoisin, että poika on kehityskelpoinen. Minä laittaisin tämän pojan oopperapoppariuran jäihin, lähettäisin hänet pariksi vuodeksi laulutunneille ja katsoisin, mitä hänestä todella saisi irti. Nyt kun tulee tunne, että pojan lahjat saattavat valua hukkaan ja tietyt helpostikin korjattavat tekniset virheet jäävät laulusta korjaamatta. Ainahan nuori mies ehtii palata lyyrisen popin pariin, jos eväät ei muuhun riitä.

Tämä kappale on minusta liki huvittavan pateettinen ja sävellyksenä aivan yhtä tyhjän kanssa. Hirveää paisuttelua, joka ei johda lopulta oikeastaan yhtään mihinkään.
2 pistettä

12. Italia: Raphael Gualazzi - Madness Of Love
Italia palaa 14 vuoden tauon jälkeen euroviisuihin ja päästettiiin mukaan suoraa finaaliin, vaikka uskonkin, että Italia olisi edennyt sinne ilman suurempaa apuakin semifinaalista. Italian viisun esittäjä Raphael Gualazzi voitti helmikuussa San Remon festivaalien tulokkaiden sarjan, mistä seurasi myös viisuedustuspaikka. Ja voi miten rakastan tätä jazzahtavaa kappaletta ja studioversiota kuunnellessa uppoudun täysin kuuntelemaan Raphaelin kuiskailevaa ääntä. Mutta voi itku, että Italian esityksen taustavideo finaalissa on niin kamala, että kaltaiseni valaistusnörtti joutuu pidättelemään pahoinvointiaan ja huomio biisistä katoaa täysin. En voi tässä tilanteessa antaa Italialle kuin 4 pistettä.

Iso-Britannia: Blue - I Can


Mitämitä, onko Iso-Britannia seonnut?! Lähettää nyt kisaa ihan oikea, menestynyt bändi, eikä jotain tuntematonta laulutaidotonta artistia! Vakavasti puhuen olen todella iloinen, että BBC päätti jättää tällä kertaa viisukarsinnan järjestämättä ja kutsui esiintyjäksi Bluen. On ollut niin ärsyttävää nähdä, kuinka viisujen suuri rahoittajamaa ja lisäksi Euroopan musiikkimahti on lähettänyt kisaan artisteja, joiden biisit ja esiintymistaito ovat olleet todella surkeita.

Joudun nyt paljastamaan, että olen koko alkuvuoden kuunnellut Bluen kokoelmalevyä melkoisella toistolla, ja blogin tekstiluonnoksistakin löytyisi liki valmis postaus aiheesta. En ollut vuosituhannen alussa enää aivan poikabändi-iässä, mutta Blue teki musiikkia, jota oli miellyttävää kuunnella, ja bändistä tykkäämisen saattoi myös myöntää häpeilemättä, koska tunsin useita miespuolisia rokkipoliiseja, jotka salaa kotona kuuntelivat All Rise- ja One Love -hittejä tyttöystävien tai pikkusiskon levyhyllystä. Itse asiassa tämä alkuvuodesta alkanut Blue-jumituksenikin lähti siitä, että eräs poika paljasti salaiseksi paheekseen Bluen Curtain Falls -videon katselemisen, vaikka muuten hän kuuntelee lähinnä raskasta rokkia.

Voitte melkein arvata, että kun kuulin Bluen edustavan Britanniaa Euroviisuissa, minä kiljaisin ääneen ja surffasin etsimään käsiini I Can -kappaletta. Biisi ei ole kovinkaan ihmeellinen, mutta ei se mitään, kun laulamassa on Lee Ryan ja muut Bluen pojat (kuten näette, olen fani, enkä voi arvioida tätä biisiä järkevästi). Ja täydet pisteet tämä saa jo ihan siitäkin syystä, että BBC tajuaisi jatkossakin lähettää maansa parhaita poppareita viisuihin. En usko, että tämä kisoja voittaa, mutta minun henkilökohtainen suosikkini tämä kisassa on.
5 pistettä

16 Saksa: Lena - Taken By A Stranger
Näette oikein, Saksaa edustaa tänäkin vuonna Lena. Siis ihan se sama Lena, joka viime vuonna voitti viisut ärsyttävällä biisillään. Ja tänäkin vuonna häntä on veikkailtu jopa voittajaksi ja hänen biisistään on pidetty kovasti, ja tänäkin vuonna minä inhoan hänen biisiään, vaikka se sentään onkin vähemmän ärsyttävä kuin viime vuoden kappale. Lenan tämän vuotinen kappale menisi varmasti mukavasti osana levyä, johon olisi rakennettu biiseistä jokin tarina ja kokonaisuus, mutta nyt huomaan kolme minuuttia odottavani biisin lähtevän käyntiin, ja kun mitään ei lopulta tapahdu, olen täynnä kiukkua ja turhautuneisuutta. Levyllä sentään seuraava biisi voisi laukaista turhautumisesta johtuvan ärtymykseni, mutta nyt mikään ei poista sisälleni kertynyttä kiukkua heti biisin päätyttyä. Onneksi finaalissa tätä biisiä seuraa Romanian letkeä poppis, joten en joudu sentään kovin pitkään lauantai-iltana kärsimään Lenan aiheuttamasta ärtymyksestä sisälläni. Koska viime vuonna annoin Saksalle sentään 1,5 pistettä, nyt annan hiukan enemmän, koska pidän tästä kappaleesta viime vuotista enemmän, ja verrattuna muihin tämän vuoden edustajiin tämä sentään erottuu kaikkein surkeimmista kappaleista.
2 pistettä


22 Espanja: Lucía Pérez - Que Me Quiten Lo Bailao
Lucia Pérez ei ole saman luokan artisti kuin muiden suurten rahottajamaiden esiintyjät, joten siellä täällä on esitetty kritiikkiä, ettei Espanja ottaisi tätä kisaa yhtä tosissaan kuin muut rahoittajamaat. Mielestäni tuollainen arvostelu on täysin aiheetonta, sillä Lucia on ammattitaitoinen artsisti , vaikka ei Espanjan ulkopuolella olekaan mainetta niittänyt.

Espanjan biisi on tarttuva, mutta kovin rasittava rantalomarenkutus. En yhtään ihmettele, että suomalaisilla forumeilla tästä on pidetty, koska ”se on niin tanssittava ja hauska” ja ”tästä tulee mieleen kesä ja lomat”. Itse yritän mahdollisimman kaukaa kiertää kaikki rantalomakohteet, joissa punaiseksi ihonsa polttaneet turistit hytkyvät tällaisen musiikin tahdissa, joten yllätys kai ei ole, etten pidä tästä kappaleesta. Espanja saa kuitenkin lisäpisteitä siitä, että se esittää kappaleen espanjaksi ja kuuluu niihin harvoihin maihin, jotka kappaleellaan ilmentää oman maansa kulttuuria.
2 pistettä
---
Kerrataan nyt vielä, että näiden maiden lisäksi kisassa ovat mukana siis Suomi, Bosnia-Hertsegovina, Tanska, Liettua, Unkari, Irlanti, Ruotsi, Viro, Kreikka, Venäjä, Sveitsi, Moldova, Romania, Itävalta, Azerbaidzan, Slovenia, Islanti, Ukraina, Serbia ja Georgia. Huomenna sitten selviää, mitkä näistä maista ovat suosikkejani ja kuka todella voittaa kisan.

Düsseldorfin viisujen 2. semifinaali (taas)

Sori kaverit, että julkaisen tämän postauksen uudelleen. Bloggerin toimintahäiriön korjaus vaati, että blogeista poistettiin eilen julkaistut postaukset, eikä noita postauksia ilmeisestikään blogeihin palauteta, joten katson parhaimmaksi julkaista tämän uudelleen, jotta viisupostaukset pysyvät järkevässä järjestyksessä. Julkaisen ihan kohta tämän päivän varsinaisenkin postauksen.

---
Tämä postaus on alunperin julkaistu blogissa jo 12.5.

Miten hienosti päättyikään euroviisujen ensimmäinen semifinaali tiistai-iltana, kun Suomi eteni mukaan lauantain finaaliin! Paradise Oskar todella ansaitsi finaalipaikkansa ammattimaisella ja sympaattisella esityksellään. Oli ihanaa voida katsoa rauhallisin mielin esitystä, kun ensimmäisen lähikuvan jälkeen näki, että koko esitys on täysin laulaja-Axelin hallussa. Mutta ennen kuin alamme puhua viikonlopun finaalista, käsitelkäämme nyt ensin toisen semifinaalin esitykset.

Jälleen kerran biisit on arvioitu asteikolla 0-5 pistettä ja kappaleet ovat tässä esitysjärjestyksessä. Jos arvioni biiseistä ei kiinnosta, mutta haluat nähdä veikkaukseni, mitkä maat jatkavat mukaan finaaliin, siirryhän suoraa postauksen loppuun. Mutta nyt biisien kimppuun.

1. Bosnia-Hertsegovina: Dino Merlin - Love In Rewind
Laulaja-Dino on kuulemma yksi Balkanin alueen suosituimmista esiintyjistä, joten oletettavaa on, että hän menestyy viisuissakin hyvin. Minä en tästä sinänsä letkeästi, silti hivenen haikeasta iskelmästä erityisemmin pidä, koska tämä nyt vaan on aika tylsä kappale, jossa ei suuremmin tapahdu mitään.
1,5 pistettä

2. Itävalta: Nadine Beiler - The Secret Is Love
Nadine on hyvä laulaja, mutta voi kuinka heppoinen ja sekavakin tämä kappale sävellyksenä on. Tätä kuunnellessa tulee lähinnä mieleen, että biisillä halutaan esitellä Nadinen ääntä, eikä siitä ole tarkoituskaan tulla hitti, jota kaikki ihmiset lauleskelevat yhdessä. Voittaja-ainesta tämä biisi ei missään nimessä ole, enkä usko, että neljän vuoden tauon jälkeen viisuihin palaava Itävalta lauantain finaalissa esiintyy.
2 pistettä

3. Alankomaat: 3JS - Never Alone



Alankomaiden kolmen miehen bändin kappale on ihan mukava, hyvin tehty poprock-laulu, jonka voin kuvitella soimaan radiosta taustalle samalla kun ajelisin kesäillassa autolla. On aina miellyttävää nähdä ja kuulla ammattitaitoisia esityksiä viisulavalla, ja uskon tämän olevan juuri tuollainen laadukkaasti toteutettu esitys myös illan semifinaalissa. Mutta mikä sääli, ettei ”kolme Jiitä” esitä biisiään hollanniksi, sillä itse tykkäsin siitä versiosta kovasti.
4 pistettä


4. Belgia: Witloof Bay - With Love Baby
En voi mitään niin sietää kuin huonoa a cappella -laulantaa, johon on sekoitettu huonoa beatboxausta. Tosin en ole kuullut tästä kappaleesta liveversiota, joten tämä saattaa huomenna yllättää positiivisesti, mutta esikatseluvideo aiheutti vain suunnatonta ärsytystä.
1 piste

5. Slovakia: TwiiNS - I'm Still Alive
Slovakian kaksostytöt ovat kyllä kauniita ja osaavat ilmeisesti jopa laulaa, mutta jälleen kerran täytyy todeta, että kappale on lähinnä tyhjää täynnä. Kappaleesta jäi ensimmäisen kuuntelukerran perusteella mieleen lähinnä turhan kovaa tömähdellyt rumpukoneraita. Ei tämä biisi mielestäni finaaliin kuulu, mutta saattaa sinne kuitenkin kaikessa harmittomuudessaan nousta.
1,5 pistettä

6. Ukraina: Mika Newton - Angel
Myös Ukrainan kappale on hidas ja mielenkiinnoton balladi. Ukraina panostaa kuitenkin joka vuosi esityksensä visuaaliseen puoleen, niin nytkin. Kappaleen aikana kun nähdään hiekkataiteilija Kseniia Simonovan kiehtovaa hiekka-animointia. En nyt suosittele niinkään kuuntelemaan tätä biisiä ennakkoon, mutta Simonovan YouTube-videoihin kannattaa kyllä perehtyä.
1,5 pistettä


7. Moldova: Zdob şi Zdub - Lucky
Tämä ei ole hyvää rokkia, mutta asenne sentään on aitoa. Ja myönnän kyllä, että minäkin huudan mukana so lucky -huutoja ja naputtelen jalallani tahtia ihan tyytyväisenä. Annan Moldovalle myös puolikkaan lisäpisteen siitä, että biisi herättää katsojan muutamien puuduttaneiden viisujen jälkeen.
2 pistettä

8. Ruotsi: Eric Saade - Popular



Voi pettymysten pettymys! Olen odottanut Eric Saaden pääsyä euroviisulavalle, mutta voi miksi Ruotsi äänestää pojan jatkoon näin heikolla kappaleella. Ericin edellisvuosien karsintabiisit olisivat olleet niin paljon parempia! Tämä biisi on niin rauhaton ja ärsyttävä, etten pidä tästä ollenkaan. Kaiken lisäksi biisin sanatkin ovat typerät ja rakenteeltaankin töksähtelevät. Ja kun nyt vielä viisuviikolla olen ruotsalaismediasta näkemissäni kuvissa nähnyt vain diivailevan pojun, sympatiani Saadea kohtaan ovat kyllä täysin kadonneet. En uskonut edes Ruotsin viisukarsinnan jälkeen tämän kappaleen menestykseen, ja nyt lähinnä toivon, ettei tämä rasittava pop-pju-lar-laulu etene finaaliin.
1,5 pistettä

9. Kypros: Christos Mylordos - San Aggelos S'agapisa
Christos Mylordos, mikä nimi tällä esiintyjällä! Uskon, että moni kuulija tästä kappaleesta pitää ja tämä finaaliin etenee, vaikka itse pidän tätä melko uuvuttavana kappaleena. Lopun rock-osuus pelastaa sentään täydelliseltä nukahtamiselta.
1,5 pistettä

10. Bulgaria: Poli Genova - Na Inat
Ok, tämä on aivan yhdentekevää viisipoppista, mutta silti se saa minut jotenkin hirmu hyvälle tuulelle, vaikka taustat kuulostavat siltä kuin ne olisi tehty 10 vuotta sitten. Toivottavasti etenee finaaliin.
2 pistettä

11. (EJT) Makedonia: Vlatko Ilievski - Rusinka
Eieieieiei... plääh. Niin turha biisi kuin vain voi olla. Ei jatkoon.
1 piste

12. Israel: Dana International - Ding Dong
Israel metsästää viisumenestystä vanhan voittajan avulla, mutta ihmeitä vaaditaan, jotta tämä kappale voittoon etenisi. Vaikka biisi on melko vaatimaton ja vanhanaikainen, uskon Danan etenevän finaalin vanhan maineen ja ammattitaitoisen esityksen turvin.
1,5 pistettä

13. Slovenia: Maja Keuc - No One
Pidän kovasti euroviisujen voimaballadeista, mutta niitä on tänä vuonna kisassa mukana harmillisen vähän. Sen sijaan kisassa on mukana monia heppoisempia balladeja, jotka eivät aiheuta juuri minkäänlaista sävähdystä kuulijassa. Ja tällainen heppoinen popballadi Sloveniankin kappale on. Kuten monet ovat todenneet, tämä kappale etenee finaalin vain kauniin laulajansa takia.
1,5 pistettä

14. Romania: Hotel FM - Change
Hotel FM:n kappale on letkeää radiopoppia, joka viisulavalla kyllä erottuu miellyttävästi edukseen, mutta radiosta tullessa saattaisin jopa vaihtaa kanavaa. Toivon silti, että tämä kappale jatkaa matkaansa lauantain finaaliin.
2 pistettä

15. Viro: Getter Jaani - Rockefeller Street



Määrätietoinen. Tuolla sanalla voisin parhaiten kuvailla Viron esitystä. Minuun tämän kappaleen veikeä lapsekkuus ei vetoa, mutta tiedän monia, jotka pitävät tätä kappaletta yhtenä suosikeistaan. Hivenen epäilen, pääseekö Viro esityksellään finaaliin, mutta jos se on laulajan tahdonvoimasta kiinni, Rockefeller Street soi myös lauantaina.
2 pistettä

16. Valko-Venäjä: Anastasya Vinnikova - I Love Belarus
I don't love Belarus. Tämän propagandalaulun paikka ei ole euroviisuissa. Ja kun vielä taustakin on tavallista viisudiskoa, ei tätä esitystä ole mielestäni mitenkään mielekästä katsella.
0 pistettä

17. Latvia: Musiqq - Angel In Disguise
Turhanpäivänen poprenkutus, johon on saatu ympättyä mukaan vielä huono rap-osuus, joita tämän vuoden viisuissa on tungettu useisiin biiseihin. Ei jatkoon.
1 piste

18. Tanska: A Friend In London - New Tomorrow



Hyvä poprock-kappale, joka harmillisesti on lainaillut vähän liikaa vaikutteita muista biiseistä. Varsinkin Ruotsissa on kohuttu, kuinka tämä kappale on suorastaan kopio Andreas Johnsonin Sing for Me -kappaleesta, joka oli vuonna 2006 ehdolla Ruotsin viisuedustajaksi. Andreas itse totesi, ettei hän pidä tätä suorana plagiaattina ja antoi SVT:n viisuesikatseluohjelmassa tälle muistaakseni kolme pistettä. Saman verran pisteitä ajattelin minäkin antaa.
3 pistettä

19. Irlanti: Jedward - Lipstick
Muistan vieläkin, kuinka törmäsin brittimediassa näihin kaksosiin alkuvuodesta 2010. Ensimmäinen ajatus oli, kuinka toivoisin, etten olisi koskaan tähän Jedward-ilmiöön joutunut tutustumaan. En todellakaan voi sanoa riemastuneeni kuullessani tämän kaksosduon edustavan Irlantia tämän vuoden euroviisuissa.

Tämä biisi on niiiiiiiin ärsyttävä ja niiiiiiin tarttuva. Huomaan yhtenään rallattelevani biisin kertosäettä askareideni lomassa. Tämä etenee finaaliin ja tiedän, että vaikka kuinka yritän inhota tätä biisiä, salaa mielessäni jo pidän siitä, joten annan tälle nyt
2,5 pistettä.

---
Lauantain finaaliin veikkaan matkaansa jatkavan Bosnia-Hertsegovinan, Alankomaiden, Slovakian, Ukrainan, Moldovan, Ruotsin, Bulgarian, Israelin, Tanskan ja Irlannin. Tiistain semifinaalista taisin veikata seitsemän jatkajaa oikein, mutta nyt taitaa mennä veikkaukset enemmän pieleen.

Nyt minun täytyy kiirehtiä nimipäivän viettoon. Hauskaa viisuiltaa kaikille!

Euroviisujen 2. semifinaali TV2:ssa ja Radio Suomessa klo 22

tiistai 10. toukokuuta 2011

Düsseldorfin viisujen 1. semifinaali

Blogi on ollut kuukauden hiljaa, mutta herää taas henkiin, sillä eihän nyt Euroviisuja sovi olla täällä käsittelemättä! Tänäänhän tulee euroviisujen ensimmäinen semifinaali, jossa Suomikin tavoittelee paikkaa lauantaina pidettävään finaaliin.

Viime vuosien tapaan olen jakanut tämän semifinaalin 19 kappaleelle pisteitä asteikolla 1-5. Pahoittelen jo nyt, että postauksella on mittaa, mutta koittakaahan jaksaa lukea loppuun saakka. Siellä lopussa on vielä veikkaukseni siitä, mitkä maat etenevät viisufinaaliin, joten jos mielipiteeni biiseistä eivät kiinnosta, voitte siirtyä suoraa postauksen loppuosioon.

Mutta aloitetaanpas nyt kappaleiden arviointi. Ja biisithän ovat tässä siis illan esiintymisjärjestyksessä.

1. Puola: Magdalena Tul – Jestem
Puolan kappale on mainio aloitus koko euroviisuille, sillä tämä on niin tyylipuhdasta, kuitenkin laadulla tehtyä euroviisupoppia, että katsojille palautuu heti ensiminuuteilla taas mieleen, mikä onkaan kisojen juoni. Varmanoloinen perusviisu esitetään käsittääkseni myös Düsseldorfin viisulavalla puolaksi, mutta kappaleesta on tehty myös englanninkielinen versio, jota on ollut hiomassa suomalainen Osmo Ikonen.
2,5 pistettä

2. Norja: Stella Mwangi - Haba Haba



Norjan viisukappale on täynnä pirteitä afrikkalaisrytmejä. Tämän biisin kertosäe jää junnaamaan päähän välittömästi, mutta itselläni tuo pirteä Haba haba -hokema aiheuttaa jo valtaisaa ärtymystä. Kaikesta ärsyttävyydestä huolimatta toivon biisin jatkavan matkaa lauantain finaaliin.
2 pistettä

3. Albania: Aurela Gaçe - Feel The Passion
Tästä biisistä en ole saanut ainoallakaan esikatselukerralla kunnon otetta. Aurela on käsittääkseni melkoinen diiva ja muuttanut Albaniasta New Yorkiin jo vuonna 2002. Englannin ääntämyksestä tätä pitkää Amerikassa asumista ei kyllä tahdo uskoa. Tässä biisissä minua ärsyttää oikeastaan kaikki. Toivottavasti tätä ei tarvitsisi kuulla finaalissa.
1 piste

4. Armenia: Emmy - Boom Boom
Tarttuva kertosä, söpö tyttö, mutta biisi on tyylillisesti vanhentunut jo 2000-luvun alussa. Jotenkin tälle kappaleelle toivoisi kaikkea hyvää, vaikka se on kovin heppoista höttöä.
1,5 pistettä

5. Turkki: Yüksek Sadakat - Live It Up
Turkki luottaa tänäkin vuonna rock-kappaleeseen, mutta ainakin esikatseluvideolla biisi kuulosti niin ylituotetulta, että rock-asennetta tästä sai melkeinpä hakemalla hakea. Itse asiassa Turkin viisusta oli saatu tehtyä lähinnä puisevaa rockiskelmää. Livenä viisulavalla tämä toivottavasti on vähän ravisuttavampi kokemus kuin ennakkovideolla.
1,5 pistettä

6. Serbia: Nina - Čaroban



Serbian pirteä retropoppis on mielestäni oikein hauska saaden minut tanssahtelemaan ja hymyilemään. Tämä on yksi suurimmista suosikeistani illan semifinaalissa.
3 pistettä

7. Venäjä: Alexej Vorobjov - Get You
Venäjän poikapopkappalekin on kovin kulunut ja tylsä. Tämän vuoden viisuissa on mukana parempiakin esityksiä tässä genressä. Mutta koska Venäjä on Venäjä, pääsee se tyhjänpäiväiselläkin kappaleella finaaliin.
1,5 pistettä

8. Sveitsi: Anna Rossinelli - In Love For A While
Sveitsin viisu on letkeää popiskelmää. Kuten Suomen kappale, myös tämä erottuu kaiken viisupurkan keskeltä aitoudella ja rehellisyydellä. Tämän kappaleen voisi kuvitella soivan oikeasti radiossa, kun monen muun viisun soittoaika kuluu umpeen vain erityisissä euroviisu-ohjelmissa. Mutta tämäkin biisi on valitettavasti lopulta varsin tyhjänpäiväinen. Toivon tälle silti finaalipaikkaa.
3 pistettä

9. Georgia: Eldrine - One More Day
Jos Turkin kappale oli ylituotettua iskelmärokkia, Georgian kappale on väkisin väännettyä naisrokkia. En ole koskaan pitänyt Within Temptation -yhtyeestä, koska se mielestäni yrittää epätoivoisesti olla rockuskottava ollen silti lähinnä iskelmää. Eldrine ei ole iskelmää, mutta rockuskottavuutta sillä ei kovasta yrityksestä mielestäni ole. Ja vielä kun biisiin on haettu selviä vaikutteita vaikkapa Linkin Parkilta rap-osuuksien muodossa, tämä lähinnä ärsyttää minua. Jatkoon vain, koska semifinaalin taso on muuten varsin heikko.
1 piste

10. Suomi: Paradise Oskar - Da Da Dam



Tämän vuoden Suomen euroviisukarsinta oli mielestäni täynnä harvinaisen turhanpäiväistä musiikkia. Kun kuulin, että Suomen edustajaksi lähtee Paradise Oskar, ensimmäinen ajatus oli, että nyt ei kyllä päästä edes finaaliin. No joo, arvioin tuolloin biisiä lähinnä näkemäni 10 sekunnin ohjelmapätkän perusteella, eikä minulla tuolloin vielä ollut tietoa siitäkään, millaisia muita biisejä Euroviisuihin on muista maista tulossa mukaan.

Vasta aivan viimeisen puolentoista viikon aikana olen alkanut pitää tästä kappaleesta. Tämä erottuu kaiken muun viisumössön seasta aitoudella. Tästä kappaleesta kuulee, ettei sitä ole sävelletty euroviisuja varten, ja tämä on itse asiassa yksi niistä harvoista kappaleista, joita voisin kuvitella kuuntelevani viisujen jälkeenkin tyytyväisenä radiosta. Ja kun tämän illan semifinaalissa vielä biisien taso on muuten melkoisen kehno, toivon todella että Axel Ehnström kitaroineen pääsee esiintymään lauantain finaaliin. Euroviisut tarvitsevat mukaan myös tällaista oikeaa musiikkia, jonka taustalle ei tarvita minimekkoisia pepunpyörittäjiä!
4 pistettä

11. Malta: Glen Vella - One Life
Jos Suomen kappale tuo perusviisujen sekaan jotain raikasta aitoutta, Malta palauttaa lavalle pahemman luokan euroviisuhutun. Kaiken lisäksi tämän biisin esikatseluvideo aiheutti minussa niin pahaa myötähäpeää, että jouduin pitämään silmät kiinni ja vain kuuntelemaan biisiä, jolloin kävi selväksi, miten tyhjänpäiväinen ja kulunut biisi on kyseessä. Ihmettelen, jos Malta finaaliin pääsee mukaan.
1 piste

12. San Marino: Senit - Stand By
San Marinon biisi tuntuu kuunnellessa kivalta, mutta unohtuu valitettavasti mielestä saman tien. Jotain todella sympaattista tässä kevytballadissa kuitenkin on, joten toivon sen etenevän finaaliin.
2,5 pistettä

13. Kroatia: Daria - Celebrate
Myös Kroatian biisi on perus euroviisupoppia. Itselleni tämän biisin aikana vaikeinta on olla takertumatta laulajan tapaan lausua celebrate-sana. Ja kun sana vielä lauletaan biisin aikana varsin monta kertaa, nuo sääälöbreeit-kohdat alkavat alun huvittuneisuuden jälkeen lähinnä väsyttää. Tämän biisin nimi piti muuten alun alkaen olla Brake a leg, mutta sanonnan merkitys oli ilmeisesti ollut Kroatian edustuskappaleen valitsijoille vieras ja kappaleen sanoja toivottiin muutettavan.
1,5 pistettä

14. Islanti: Sjonni’s Friends - Coming Home
Tämä kappale etenee finaaliin jo aivan koskettavan taustatarinansa turvin. Islannin viisukarsinta sai melkoisen käänteen, kun viikkoa ennen kilpailua laulaja-lauluntekijä Sigurjón ”Sjonni” Brink menehtyi sydänkohtaukseen. Sjonnin omaisten toiveiden mukaan biisi sai jatkaa kisassa, ja kappaleen tuli esittämään joukko Sjonnin ystäviä.

Islannin kappale on biisinä totta puhuen melko yhdentekevä, mutta esityksessä on taas sellaista aitoutta ja koskettavuutta, jota viisuhömpän keskellä saisi olla enemmänkin. Eikä tämä nyt sentään biisinäkään mitään semifinaalin heikointa tasoa ole, joten Islannille finaalipaikan suo mielellään.
2,5 pistettä

15. Unkari: Kati Wolf - What About My Dreams



Pidin Unkaria tämän vuoden viisujen ehdottomana ennakkosuosikkina esikatseluvideon perusteella. What About My Dreams on kappale, jonka voisi kuvitella kuuluvan Celine Dionin ohjelmistoon. Esikatseluvideolla Kati Wolfin laulu oli vahvaa, mutta YouTuben syövereistä esiinkaivetut live-videot ovat paljastaneet, ettei Katin ääni olekaan dionmaisen vahva, vaan paikoin jopa todella hentoinen. Toivon todella, että Kati on vain viisutreeneissä säästellyt ääntään ja laulaa tämän komean voimapopballadin tänä iltana yhtä hienosti kuin musiikkivideolla. Jos Kati laulaa tämän nappiin, uskon Unkarin kamppailevan koko viisujen voitosta, mutta jos saamme kuunnella vain hentoista hoilotusta, biisistä saattaa tulla tämän vuoden kisojen suurin pannukakku. Esikatseluvideon perusteella annan tälle kuitenkin
4,5 pistettä.

16. Portugali: Homens da Luta - A Luta É Alegria
Portugali, mitä hemmettiä tämä on?! Käsittääkseni tämä esitys on jonkinlainen vitsiksi puettu protestilaulu, joka ei tee kunniaa protestilauluperinteelle ja on vieläpä hemmetin huono vitsi. Eikä ainakaan minulle aukea edes se, kenelle tämän biisin pilkka on osoitettu. Olisitte nyt siellä Portugalissa vaan säästäneet rahaa ja jättäneet tämän pelleilyesityksen pois viisuista.
0 pistettä

17. Liettua: Evelina Sašenko - C’est Ma Vie
Evelina laulaa todella hyvin, mutta mitä tämä musikaalikappale mahtaa tehdä euroviisuissa. Jotenkin haluan pitää tästä esityksestä, koska se ei ole turhaa euroviisuhöpöä, mutta jotenkin se kuitenkin hukkuu juuri kaikkien perusviisujen keskelle. Toivon todella, että tälle biisille on keksitty jokin mielenkiintoinen lavaesitys Düsseldorfiin, sillä esikatseluvideon esitys oli melko mitäänsanomaton ja tämä biisi vaatii ympärilleen teatteria jäädäkseen katsojien mieleen.
2 pistettä

18. Azerbaidžan: Ell & Nikki - Running Scared
Azerbaidžan on tänäkin vuonna ostanut biisin Ruotsista. Jotenkin tämä on harmiton ja hampaaton popduoetto, joka menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, eikä oikein aiheuta mitään tuntemuksia siinä välillä kehossa. Kuitenkin ammattitaitoinen esitys tuo tälle nyt
1,5 pistettä

19. Kreikka: Loucas Yiorkas feat. Stereo Mike - Watch My Dance
Tänä vuonna aika monen maan biiseihin on sekoitettu mukaan rap-osuuksia. Monen muun maan kohdalla tuo osuus lähinnä huvittaa, Kreikan biisin kohdalla kuitenkin harmittaa hiukan, että mokoma Stereo Mike sotkee biisin surkealla rapillaan. Ilman Stereo Mikea tämä biisi voisi olla komeakin esitys, mutta nyt tästä on mahdotonta erityisemmin tykätä. Nämä pisteet menevät täysin Loucasille hänen lauluosuuksistaan.
1,5 pistettä

---

Toivon että illan semifinaalista jatkoon pääsevät Puola, Norja, Armenia, Serbia, Sveitsi, Suomi, San Marino, Islanti, Liettua ja Unkari. Oletettavaa on, että kaikki näistä omista suosikeistani ei finaaliin etene, sillä oletan ainakin Venäjän saavan finaalipaikan itselleen. Tämän ekan semifinaalin biisit nyt ovat muutenkin aika tyhjänpäiväisiä, joten lähinnä toivon, että Suomen aito esitys palkittaisiin finaalipaikalla, sillä kuten jo aiemmin totesin, kaiken tusinaviisujen keskelle kaivataan sentään oikeaa musiikkia, jota muutkin kuin euroviisufanit jaksavat kuunnella.

Yritän huomenna saada tänne arviot torstain semifinaalierän biiseistä, mutta viimeistään torstai-iltapäivästä palailen asiaan. Niin ja vanhoja viisupostauksiani pääsee lukemaan klikkaamalla tästä.

Euroviisujen ensimmäinen semifinaali tänään TV2:ssa ja Radio Suomessa klo 22.