Niinhän siinä sitten kävi, että The Nationalin High Violet valtasi levysoittimen viikolla. Ulkona liikkuessa taas kuuntelin Merirosvoradio-leffan soundtrack-levyä, joten turha tässä on viime viikon soitetuimpia kappaleita näiltä kahdelta levyltä listata. Mutta nostetaan nyt kaksi kappaletta kuitenkin esille, toinen High Violetilta ja toinen tuolta soundtrackilta.
Anyone's Ghostiin rakastuin jo High Violetin ennakkokuuntelun aikana. Jokin tuossa biisin tunnelmassa vangitsi heti ensimmäisellä kuuntelukerralla.
Viikon ehkä eniten kuuntelemani kappale taitaa olla Jimi Hendrixin The Wind Cries Mary.
Olen ihan pikkunassikasta lähtien ihaillut Jimi Hendrixiä kitaristina ja tyyliniekkana. Jotenkin minulta on jäänyt havaitsematta miehen laulukyvyt aivan täysin. Loppuviikosta olin iltakävelyllä, kun yhtäkkiä Jimin ääni alkoi virrata korviini kuulokkeista. Piti pystähtyä istumaan keskelle puistoa kuuntelemaan kappaletta, koska liikkuminen tuntui mahdottomalta. En tiedä, miten tuota Jimin ääntä pitäisi kuvailla. Se soi kauniisti, mutta siinä on jotain kuiskauksen omaista ja kuitenkin myös upeaa notkeutta. Ja outoa, että kappale, jonka olen tiennyt koko ikäni kuulostaa äkkiä täysin uudelta. Yksinkertaisesti upea biisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti