Stephane Lambiel, mitä sinä teet minulle?!

En tajua, mitä minulle oikein tapahtui taitoluistelun EM-kisojen miesten lyhytohjelman aikana. Olin odottanut olevani aivan innoissani Brian Joubertin näkemisestä ja Jevgeni Plushenkon paluusta, mutta hädin tuskin muistin ohjelmien jälkeen näitä miehiä. Sen sijaan havaitsin muistelevani Stephane Lambielin ohjelman pienimpiäkin yksityiskohtia.

Olin varma, että vapaaohjelmien aikana osaisin nauttia myös Joubertin ja Plushenkon ohjelmista, mutta nähdessäni näiden kahden ohjelmat, olin todella pettynyt. Ja kiukkuinen. Kovasti odottamani Plushenko tuntui ylinäyttelevän jäällä, enkä pitänyt hänen koreografiastaan ja lötköistä spagettikäsistä ollenkaan. Brian Joubert taas oli normaali ihana oma itsensä, mutta tunsin, ettei hänen ohjelmallaan kisata kirkkaimmasta mitalista.

Kiukkua aiheutti Ylen selostajat, jotka kehuivat Plushenkoa maasta taivaisiin jo ennen viimeisiä luistelijoita, vaikka hänen ohjelmansa rakenne ei ollut kovinkaan ihmeellinen, eikä miehen esiintyminen ollut lähellekään Lambielin luokkaa. Ja juuri Stephane oli vielä tulossa jäälle Plushenkon jälkeen, enkä voinut hyväksyä sitä, että selostajat unohtavat tämän erinomaisen luistelijan olemassaolon keskittyessään vuodattamaan naurettavuuksiin asti paisunutta superlatiivien litaniaa Plushenkon takia.

Kiukkuni kuitenkin katosi, kun kovasti odottamani Lambiel tuli lopulta kentälle. Ja luisteli näin:

Kun Lambiel pysähtyi viimeisen piruetin jälkeen loppuasentoon, minä itkin. Olin juuri nähnyt jotain aivan liian kaunista. Olin nähnyt paremman ohjelman kuin Plushenkon ylisanoja saanut ohjelma.

Lambielilla koreografia oli nokkelampi, luistelu kauniimpaa, piruetit vaikeampia ja esiintyminen aivan eri luokkaa kuin muilla kilpailijoilla. Miten tuohtunut olin, kun selostajat ihmettelivät, miten Lambiel sai ohjelmastaan lähes yhtä kovat pisteet kuin Plushenko omasta ohjelmastaan, vaikka Jevgeni oli onnistunut useammassa hypyssä, eikä pyllähtänyt kesken askelsarjan, toisin kuin Stephane.

Minä olen vain tv:stä taitoluistelua katseleva tyttö, joka hädin tuskin erottaa tulpin ritistä, mutta esittämisestä ja ohjelman rakenteesta minäkin ymmärrän jotain. Ymmärrän, että on vaativampaa tehdä hyppyjä läpi ohjelman kuin paukuttaa puolet hypyistä ensimmäisen puolentoista minuutin aikana ohjelmassa. Ymmärrän käsien pieniä liikkeitä, askelsarjojen hankaluuksia ja piruettien laatueroja. Toisin kuin selostajat, minä näin, miten upean ohjelman Lambiel teki verrattuna "Kuninkaaksi" hehkutettuun Plushenkoon nähden. Minä näin, että Lambien ei vai esittänyt ohjelmaa, hän eli ohjelman tahtiin. Ja siksi minä itkinkin. Lambielin ravisteli jotain sisälläni, kosketti minua niin, että jouduin pyyhkimään silmiäni paidan hihaan.

Loppunäytöstä odotin kovasti. Ajattelin, että tässä sentään Jevgeni pääsisi taas osoittamaan, miksi olen pitänyt hänestä aiemmin niin paljon. Mutta tietysti ennen kultamitalistia kentälle tuli esiintymään Lambiel.

Toista kertaa muutaman päivän sisällä huomasin täriseväni itkusta taitoluisteluesityksen takia. Ja nyt se itku ei ollut edes mitään pientä kyynelehtimistä, se oli ihan kunnon itku. Lambielin esityksen jälkeen yhdenkään kultamitalistin luistelu ei säväyttänyt minua. Kaikkien muiden luistelijoiden esitykset tuntuivat olevan niin falskeja ja näyteltyjä.

Lambiel, miten sinä sen teet? Miten saat itketettyä minua yhtenään?!

Oletan että yksi syy herkistymiseen on Lambielin paluu jäille, josta itse asiassa kuulin vasta hieman ennen EM-kisojen alkua. Toinen syy on sitten luistelussa. Siinä, miten jokainen liuku, askel tai käden ojennus on kuin musiikkia. Olen yrittänyt miettiä, muistanko ketään taitoluistelijaa, joka olisi liikkeissään yhtä musikaalinen kuin Lambiel. Eipä ole tullut ketään mieleen.

Parin viikon päästä alkavat olympialaiset jännittävät jo valmiiksi. Montako Nessu-pakettia tarvitsen miesten luistelua varten? Itkettääkö kukaan vai palaanko normaaliin tilaani, jossa hurraan kaikille hyville luistelijoille, enkä elä vain yhden luistelijan liikkeiden tahtiin?

Viime viikon biisejä

Viime viikko alkoi aggressiivista räppiä kuunnellen, mutta loppuviikkoa kohti musiikkivalinnat alkoivat muuttua "normaalimpaan" suuntaan. Tässä joitakin viikolla 3 erityisen paljon soineita kappaleita:

Charles Trenet: Que Reste-t´il De Nos Amours?
Eläkeläiset: Kiitokset humpasta
Avain feat. Jurassikki: Roihuvuori orig.
Linkin Park: Crawling
Roxette: Fading Like a Flower
Craig David: Walking Away
Bruce Springsteen: Jungleland
The Beatles: If I Fell

Biisit ovat taas Spotify-soittolistan mukaisessa järjestyksessä. Beatlesia ei valitettavasti Spotifysta voi kuunnella, mutta YouTubestahan löytyy lähes kaikki.

Toki viime viikolla soi paljon myös edellisviikon soitetuimmat kappaleet. Varsinkin Black Milk soi edelleen todella paljon.

Tämä viikko on lähtenyt käyntiin Bloc Partyn voimalla. Ensi maanantaina nähdään, millaiseksi kuluvan viikon soitetuimpien lista muokkautui.

AAAAAAAAAAAAAAARGH!

Nyt ottaa ihan sairaan paljon päähän. Tallinnassa miesluistelijat esittävät parhaillaan vapaaohjelmiaan, mutta mitä tekee Yle? Näyttää kakkosella aivan uskomattoman tärkeää  ohjelmaa, Satuhäitä. Ilmeisesti ketään ei voi kiinnostaa Samuel Contestin, Tomas Vernerin tai Kristoffer Berntssonin luistelu? Ja ilmeisesti aivan valtava yleisö jäisi itkemään, jos he eivät näkisi, kuinka joku Päivi ja Jari melkein peruvat häänsä?

Minä olisin halunnut nähdä mm. ruotsalaisluistelijoiden, viime vuoden EM-kakkosen ja toissa vuoden EM-mestarin luistelut, mutta nyt niitä ei voitu esittää, koska Yle halusi esittää ohjelman, joka uusitaan tulevan viikon aikana vielä kahdesti. Schultheissin tai Berntssonin esityksiä ei sitten tarvitse ilmeisesti nähdä kertaakaan >:(

Luistelumusiikit vaihtoon

Olen aiemminkin valittanut, kuinka tylsiä ja puhkikuluneita kappaleita taitoluistelijat ja heidän tiiminsä valitsevat kilpailuohjelmien taustalle. Eilen alkaneiden taitoluistelun EM-kisojen takia tulin katselleeksi, millaista musiikkia luistelijat ovat tänä vuonna ohjelmiinsa valinneet. Jälleen kerran musiikkivalinnat saivat minut turhautumaan.

En edes uskalla katsoa naisluistelijoiden taustamusiikkeja, kun kappalevalinnoissaan naisia rohkeammat miehetkin ovat valinneet musiikkinsa joltain Klassisen musiikin helmet -albumilta, jota taitoluistelupiireissä on pyöritetty ainakin viimeiset 20 vuotta.

Koska kansainvälinen taitoluisteluliitto ei selvästikään kykene laatimaan listaa kielletyistä kappaleista, teen sen heidän puolestaan. Tässä on vain muutamia listalle kuuluvia kappaleita, koska kaikki eivät varmastikaan juuri nyt tule mieleeni.

1. Albinoni: Adagio g-mollissa

Tämä kappale saisi olla jäähyllä ainakin seuraavat 10 vuotta. Taitoluisteluväelle tiedoksi, että samalta säveltäjältä löytyy mm. oikein kaunis c-duuri adagio, jos nyt on pakko käyttää tällä tempomerkinnällä soitettua kappaletta.

2. Ravelli: Bolero

Voisikohan taitoluistelupiirit jo ymmärtää, että Jayne Torvill and Christopher Dean ovat olleet viimeiset (ja ilmeisesti ainoat) luistelijat, jotka todella ovat osanneet vangita Boleron hengen luisteluunsa. Jos luistelijan tai parin taustalle halutaan jokin loppua kohti kasvava, mahtipontinen kappale, miten olisi vaikkapa Mewn Comforting Sounds?

3. Masquerade-valssi

Miten monen luistelijan olenkaan nähnyt nääntyvän tämän musertavan voimakkaan valssin alle. Ei tunnu sopivan juuri kenenkään esitettäväksi, ja silti lähes joka vuosi joku yrittää selvitä tämän kappaleen tulkinnasta.

4. Edellisvuoden kisoissa käytetyt leffamusiikit.

Kannattaa aina miettiä, saako ohjelmaan tuotua oikeasti jotain uutta, jos joku luistelija on viimeisen parin vuoden aikana käyttänyt samaa musiikkia. Erityisesti leffamusiikin kohdalla tuntuu rasittavalta, jos luistelija ei yllä edellisvuoden esittäjän tasolle. Tomas Vernerille tiedoksi, että olisit voinut jättää sen Kummisetä-leffan musiikin pois tänä vuonna. Ja yleisesti luistelijoille tiedoksi, että Viimeinen mohikaani -leffan soundtrackinkin voisitte kokonaan unohtaa. Niin ja jos jätettäisiin Matrix-leffan biisit ihan vaan Brian Joubertin tulkittavaksi.

5. Kaikki Edvin Martonin soittamat kappaleet

Ja kyllä Plushenko, tämä koskee myös sinua! Paha vaan, että Jevgeni on tämänkin vuoden vapaaohjelmaan valinnut ystävänsä viulunvingutusta. Jos se hemmetin viulisti tulee päätösgaalassa jäälle, mulla menee hermot lopullisesti.

6. Astor Piazzollan musiikki

Valitan, mutta tämä on niin kovin kulunutta kamaa luistelukentillä. En vaan jaksa enää Piazzollaa yhdenkään luistelijan taustalla.


Jotta nyt ei menisi täysin valituksen puolelle tämä postaus, voisin kehua muutamien luistelijoiden musiikkivalintoja.

Ensinnäkin kiitokset Ruotsin taitoluistelijamiehille hyvistä biisivalinnoista. Vähän sekavaa settiä kappaleista on kyhäilty, mutta hienoa, että musiikki on jotain nuorille miehille sopivaa. Varsinkin Adrian Schultheissin vapaaohjelmaa odotan kovasti. Massive Attack, Cypress Hill ja Prodigy kuulostavat siltä, että urheilija on valinnut musiikkinsa itse, jolloin miehen luonnollinen liikekieli ja luonne pääsevät luistellessa parhaiten esiin.

Italian Samuel Contestillakin on omannäköistään musiikkia. Brian Joubert ansaitsee kehuja vapaaohjelman musiikista, mutta miksi ihmeessä lyhytohjelmassa soi edelleen Safri Duo?

Vaikka paljon olenkin valittanut klassisen musiikin käytöstä, sallin kyllä sitäkin luistelijoiden taustalle, kunhan kappaleet eivät ole loppuunkulutettuja. Ihan vaan muistutukseksi kaikille taitoluistelijoille, valmentajille ja koreografeille, että klassista musiikkiakin on säveltänyt useampi kuin 10 säveltäjää.

Yhdelle luistelijalle kuitenkin sallin vähän kuluneempienkin kappaleiden käytön. Stephane Lambiel saa puolestani käyttää aivanmitä tahansa musiikkia, kunhan vain luistelee. Miten ihanaa, että hän on taas kentällä! Katsokaa hänen piruettejaan ja kykyä välittää tunteita! Väitän, että Lambiel saisi tuotua jotain uutta jopa siihen hemmetin Albinonin G-molli adagioon.

kuvat: 1 & 2

15 viime viikon kuunnelluinta

Alunperin tein tämän listan Facebook-sivulleni, mutta miksipä en levittäisi soittolistaa täälläkin. Tässä siis viime viikon 15 eniten soittamaani biisiä.

Pitbull: I Know You Want Me [Calle Ocho]
Snook: Snook, svett & tårar
Kirka: Okolona River Bottom Band
Ladyhawke: My Delirium
Blue Foundation: Eyes on Fire
Bat For Lashes: Daniel
Elisa: Rock Your Soul
Mew: Beach
Madcon: Beggin
Black Milk: Losing Out feat. Royce Da 5'9''
Ian Brown: Stellify
Blur: Beetlebum
Saukki & Oravat: Jee jee jee
Herra Ylppö & Ihmiset: Pojat ei tanssi
Jean Sibelius: Andante festivo

Biisit on samassa järjestyksessä kuin Spotify-listalla. Tanssi, jos osaat! -sarjan 5. ja 6. tuotantokauden kappaleet vaikuttivat viime viikolla huomattavan paljon musiikin kuunteluun. Varsinkin tuota Black Milkiä tuli viikonloppuna luukutettua todella paljon.

Black Milk ja tanssiohjelman netistä katsotut jaksot ovat herättäneet sisälläni pitkään uinuneen hiphopparin. Lukiovuosina hankitut hopparihousut eivät onneksi enää mahdu ylleni. Joudun kuitenkin tunnustamaan, etten ole heittänyt pieneksi käyneitä housuja poiskaan. Jostain syystä noiden housujen poisheittäminen tuntuu yhtä pahalta kuin päiväkirjojen tai valokuvien tuhoaminen. Jos jonain päivänä omistan ison vaatehuoneen, kehystän vanhat baggy pantsini seinälle.


Nyt kaivan netistä esiin jotain todella aggressiivista räppiä ja puran biiseistä saatua energiaa siivoamiseen.

Parantavat äänikirjat

Olen edelleen vähän flunssainen, mutta onneksi jo toipumaan päin. Olen saavuttanut taudissa rasittavan nuhavaiheen. Valitettavasti nuha vaikuttaa myös silmiini, jotka ovat sen verran turvoksissa, etten pysty lukemaan kirjoja. Saan yksinkertaisesti kammottavan päänsäryn, jos yritänkään saada silmäni tarkentamaan kirjojen sivuille.

Aika oli jo käydä kovin pitkäksi parin sairaspäivän jälkeen, mutta onneksi muistin ladanneeni kesällä iPodiini englanninkielisiä Harry Potter -äänikirjoja. Niiden avulla olen saanut aikani kulumaan lopulta kuin siivillä, vaikka olenkin lähinnä löhöillyt sängyssä tai istunut nojatuolissa kokoamassa palapeliä.

Aivan erityinen apu äänikirjoista on ollut, jos olen herännyt kuumeisena keskellä yötä. Ympärillä oleva hiljaisuus tuntuu tuolloin erityisen ahdistavalta, mutta jo lapsuudesta tuttu Stephen Fryn ääni tuntuu rauhoittava oloa. Kupillinen unijuomaa (= inkiväärillä terästettyä hopeateetä) ja luku Potteria tuudittavat minut uudelleen uneen.

Olen aivan varma, että äänikirjat edistävät toipumistani. Kirjoja kuunnellessa en mieti, kuinka sairastelu estää tekemästä sitä tai tätä hauskaa asiaa, vaan keskityn vain kuuntelemiseen, ja energiaa tuntuu riittävän myös paranemiseen.

Nyt olen jo siinä kunnossa, että uskon pystyväni hakemaan huomenna kirjastosta lisää äänikirjoja kuunneltavaksi. Taidan napata ainakin pari kirjallisuustieteen tenttikirjaa cd:inä tai kasetteina, jotta saan siivoamisen ja pyykkäyksen ohessa kirittyä kiinni flunssan sotkemaa lukuaikataulua.

Kuvat 1 ja 2

Univaikeuksia

Kärsin vuoden 2010 ensimmäisestä flunssasta, mutta onneksi tämäkin tauti tuntuu menevän parissa päivässä ohi. Viimeisen parin vuoden aikana olen kärsinyt useampia inhottavia flunssia, mutta tämän syksyn flunssakausi meni ohi varsin vaivattomasti. Tänä syksynä flunssat ovat kestäneet korkeintaa muutaman päivän, ja vain yksi taudeista vaati useamman päivän täyslevon.

Uskon vahvasti, että voin olla jo viikonloppuna terve, kunhan nyt pysyttelen levossa ja nautin tuhdilla hunaja-annoksella kyllästettyä teetä. Viime yönä flunssa kuitenkin valvotti ja aiheutti painajaisia. Kamalan yön kruunasi unihalvaus.

Viimeisen parin vuoden aikana unenlaatuni on ollut surkeaa. Tai oikeastaan oli, sillä syksyllä päätin kokeilla Yle Teeman esittämästä Uniklinikka-sarjasta opittua niksiä unihalvausten estämisessä. Mieleeni jäi, kuinka erään klinikan potilaan unihäiriöitä ehkäistiin soittamalla potilaalle läpi yön musiikkia. Musiikkihoitoa oli helppo kokeilla kotona, ja minulla se todella on tepsinyt unihäiriöiden ehkäisyssä.

 

 Paras unilevy: Sigur Rós: Ágætis byrjun

En tiedä, mitä musiikki oikeasti aivoissani tekee, mutta minusta tuntuu siltä, etten vajoa sellaiseen unen syvyyteen, jossa painajaiset ja niitä seuraavat unihalvaukset syntyvät. Rauhallisia unia saatan nähdä, mutta usein nukun niin sikeästi, etten aamuisin muista uniani. Ja siinä missä aiemmin saatoin olla aamuisin väsyneempi kuin illalla nukkumaan mennessä, nyt herään oikeasti pirteänä.

Koska flunssan takia aistini olivat eilen tavallista herkemmät, en kyennyt tuudittautumaan musiikin tahdissa uneen. Voi olla, että olisin musiikista huolimatta kärsinyt yöllä kuumeen aiheuttamista painajaisista, mutta olen varma, että unihalvaus olisi mennyt nopeammin ohi, jos Sigur Rósin musiikki olisi muistuttanut minua tutusta ympäristöstä. Ensi yönä pidän musiikin soimassa, vaikka se kuinka tuntuisikin vaikeuttavan nukahtamista.

Yölämmikettä

Lämpömittarini väittää, että asunnossani on 22 astetta lämmintä. Olin varma, että mittarini on hieman sekaisin, mutta jotain syystä myös lämpöpatterini termostaatti kehtaa väittää, että asunnossani on niin lämmintä, ettei täällä tarvita lisälämmitystä. Minä kuitenkin tunnen luissani, että talvipakkanen tunkeutuu asuntooni.

Päivisin onnistun vielä pitämäänkin itseni lämpimänä, mutta nukkumaan mennessä alan palella. Käperryn peittoni alle puuvillahousuissa ja pitkähihaisessa paidassa, mutta aina nämäkään vaatteet eivät riitä. Onneksi jouluna lahjapaketista tuli esiin maailman parhaan unitöppöset.

Tossut pitävät varpaat öisin lämpimänä, mutta toisaalta ne on helppo potkaista pois jalasta, jos varpaita alkaa äkkiä kuumottaa liikaa. Haluaisin tietää, miten ihmeessä jatkuvasti palelevat varpaani saattavat öisin kuumentua ohuissa villasukissa polttavan kuumiksi.

Kaikkein kylmimpinä öinä töppöset, verskat ja pitkähihainen yöpaitakaan eivät riitä. Jostain kumman syystä päätäni on ruvennut paleltamaan öisin. Ilmeisesti minun pitäisi hankkia itselleni vanhanaikainen yömyssy.

Kuva

Toistaiseksi olen korvannut yöpäähineet ohuella huivilla, mutta jos päätäni paleltaa ilmojen lauhduttuakin, harkitsen vakavasti myssyn hankkimista. Minähän en aio palella nukkuessani!

Tanssi, jos osaat! -tietoja etsiville

Pystyn jonkin verran vakoilemaan teitä blogini lukijoita Google Analyticsin kautta. Älkää säikähtäkö, mitään kovin ihmeellistä tietoa en teistä selville saa, mutta sen tiedän, että varsin paljon blogiini eksyy väkeä, joka etsii tietoa Tanssi, jos osaat! -sarjasta.

Koska nyt satun tietämään tuosta sarjasta todella paljon, voisin koostaa tähän kirjoitukseen muutamia eniten kaivattuja tietoja, joiden takia ihmiset ajautuvat blogiini. Toivottavasti tiedoista on jotain hyötyä ohjelman ystäville.

Kenenkään katselunautintoa en halua pilata, joten olen piilottanut linkkien taakse mm. voittajien nimet. Jos siis haluat säilyttää jännityksen juuri Nelosella uusittavan 4. tuotantokauden kohdalla, älä missään nimessä klikkaa linkkiä voittajan kohdalta auki!

Kerrotaan nyt ensiksikin se, että So You Think You Can Dance -sarja on pyörinyt Amerikassa vuodesta 2005 lähtien. Suomessa Nelonen on esittänyt sarjasta tuotantokaudet 1 - 4, ja näistä on uusittu kaikki muut paitsi toinen tuotantokausi. Parhaillaan siis uusitaan neljättä tuotantokautta. Uusinnat päättyvät 20. tammikuuta. Tämän jälkeen Nelonen toivottavasti alkaa näyttää sarjan viidettä tuotantokautta, vaikka ohjelmatietojen mukaan ainakaan aivan heti uusintojen perään uudet jaksot eivät ole alkamassa, ei ainakaan jakso / joka arkipäivä -tahdilla.


Tiedän, että useampikin etsii sarjan vuoden 2009 voittajaa. Oletan, että oikeasti kaivataan tietoa sarjan 3. kauden voittajasta, koska nuo jaksot esitettiin syksyn 2009 aikana Nelosella. Yhdysvalloissa tuo 3. kausi näytettiin jo vuonna 2007. Kauden voittaja löytyy täältä (voittajan nimi lukeeoikean sivupalkin Winner-kohdassa). 

Neljännen tuotantokauden jaksot ovat alunperin vuodelta 2008. Kauden voittaja löytyy tämän linkin takaa. Nythän 4. kauden uusinnat ovat edenneet vaiheeseen, jossa jäljellä on kymmenen parasta tanssijaa. Suosittelen katsomaan kauden loppuun, sillä luvassa on todella upeita tanssiesityksiä!

 

Englanninkielisestä Wikipediasta löytyy hyvin tietoa sarjan tuotantokausista. Sivuille on merkattu tietoa mm. finalistitanssijoista, esitysten koreografeista ja  musiikeista. Mutta sivuilta näkyy myös tanssijoiden sijoitukset ja voittajien nimet, joten jos ei halua etukäteen tietää esim. tulevien kausien (siis 5. ja 6. kauden voittajia), ei kannata vierailla Wikipedian So You Think You Can Dance -artikkelissa, vaan kannattaa mennä suoraa etsimänsä tuotantokauden sivulle. Väännän nyt rautalangasta, että jokaisen tuotantokauden sivulla kerrotaan kauden voittaja.

Seuraavien linkkien kautta pääsee suoraan Suomessa esitettyjen tuotantokausien Wikipedia-sivuille:

1. tuotantokausi

2. tuotantokausi

3. tuotantokausi

4. tuotantokausi (Varo paljastuksia!)

Aiemmat blogikirjoitukseni sarjasta löytät täältä.

Lopuksi voisin todeta, että kommenttiboksin kautta minultakin voi toki kysellä kysymyksiä sarjasta. Olisi ihan hauskaa hyödyntää päähän kerääntynyttä tietoa :)

Kuvat poimittu täältä ja täältä.

Snook

Olin pyhittänyt eilispäivän kadonneiden biisien metsästykseen. Tiedättehän, miten ärsyttävää on, kun jostain hyvästä biisistä muistaa ehkä lyhyen katkelman sanoista, biisin nimen tai esittäjän, mutta tiedot eivät riitä kappaleen nopeaan löytämiseen. Aivan erityisesti minulla on ollut viime aikoina kateissa ruotsalaisia 2000-luvun alkupuolella levytettyjä kappaleita, joiden etsimiseen päätin eilen paneutua.

Joskus tällainen biisien metsästäminen johtaa siihen, että löydän kokonaisia loistavia levyjä. Näin kävi eilenkin. Alunperin metsästin Infinite Mass -yhtyeen Bullet-biisiä, josta en saanut palautettua mieleen mitään muuta kuin bassoraidan, videon tapahtumat, esittäjän kotimaan ja muistikuvan biisin ilmestymisvuodesta (tällä tietomäärällä biisin metsästäminen ei ole edes vaikeaa!). Löydettyäni kappaleen kuuntelin sen tietysti YouTubesta, jonka related videos -kohdasta bongasin Snook-yhtyeen Mister Cool -kappaleen.

Muistan nähneeni Mister Cool -videon katsoessani jotain ruotsalaista musiikkiohjelmaa Vaasassa asuessani. Pidin biisistä jo tuolloin, mutta jostain syystä en tullut perehtyneeksi Snookin muuhun tuotantoon. Eilen päätin keskeyttää biisijahtini hetkeksi, ja laitoin Spotifysta Snookin Är-albumin soimaan. Nyt en sitten olekaan palannut etsimään kadonneita kappaleita, vaan olen tanssinut Snookin tahdissa.

kuva täältä

Vaikka sitä ei enää aina uskoisikaan, kuuntelin vielä muutama vuosi sitten säännöllisesti rap-musiikkia. Myös ruotsalainen rap soi soittimessani, vaikka en ymmärrä sanoista juuri mitään. Ja tämä Snook on nimenomaan sellaista "musikaalista" rapia, josta aivan erityisesti pidän. On omituista, etten ole kuullut vuonna 2006 ilmestyneestä Är-levystä mitään, vaikka se on voittanut Grammis-palkinnon ja sen tuotannosa on ollut mukana Salem Al Fakir, jonka debyyttilevy oli pari vuotta sitten vuoden parhaiden levyjen listallani. Kun Inga problem -kappaleen remixillä on vielä vieraillut Veronica Maggio ja Petter, ihmettelen kyllä suuresti, että tämä mahtava levy on jäänyt minulta havaitsematta. Toisaalta joskus juuri tällaiset "unohtuneet helmet" ovat niitä parhaita löytöjä.

Top5: Vuoden 2009 parhaat biisit

Koska useampi hieno biisi jäisi huomaamatta, jos kuuntelisitte vain viime vuoden parhaiden levyjen kappaleet, tässä vielä pieni lista viime vuoden parhaimmista biiseistä. Tämä lista on aakkosjärjestyksessä kappaleen nimen mukaan, koska oikeasti en osaa sanoa, mikä olisi viime vuoden ehdottomasti paras biisi. Uskon kuitenkin siihen, että parhaat biisit ovat niitä, joita on tullut kuunneltua eniten, vaikka koko levyä ei sitten olisikaan kuunnellut hirveän usein.

Bat for Lashes: Daniel

Noah and the Whale: I Have Nothing

Jenny Wilson: Like a Fading Rainbow

Phoenix: Lisztomania

Kasabian: Underdog

Tietysti tällaisen listan tekeminen on liki mahdotonta puuhaa. Niin monia hienoja kappaleita viime vuonna julkaistiin, että pakostakin jotain todella upeaa tipahti pois listalta.

Viime vuoden eniten soittokertoja saaneesta biisistä ei minulla ole epäillystäkään. Kasabianin Underdog on soinut taatusti eniten. Paras biisi se ei kuitenkaan ole, vaan kuuluisi 5. sijalle, vaikka olisikin listannut kappaleet paremmuusjärjestykseen.

Toivottavasti vuonna 2010 ilmestyy monia hienoja levyjä ja biisejä!

(Pst... Jos et halua katsella läpi videoita, voit kuunnella listan biisit myös Spotifyn kautta täältä.)