Edessä ties kuinka mones opiskelijavappu, mutta väliäkös sillä :) Hyvää seuraa, pientä purtavaa, kuoharia, serpentiiniä, lakitus taidemuseonmäellä... Nyt vaan toivotaan, että taivaalla tällä hetkellä paisteleva aurinko pysyttelisi esillä ainakin alkuillan lakitukseen saakka. Vesisateessa en vielä ole lakkia joutunut päähän painamaan, joten kerta se olisi ensimmäinenkin ja toisi vaihtelua vappuihin, mutta en minä ajatellut muistaa tätä vappua sinä kylmänä ja sateisena vappuna.
Koska vappuillan yllätyskäänteistä ei koskaan voi tietää, saattaa tänäkin vappuna joku hölmö (ja pari hullua kaveria) pomppia seuraavan biisin tahdissa foliohatut päässä.
Oikein riemukasta vappua kaikille!
perjantai 30. huhtikuuta 2010
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
Kiitos, TPS!
Juuri nyt olo on mitä pahain. Kiitos Turun palloseuran jääkiekon SM-mestaruuden!
Olen aina ollut TPS-fani. Periaatteessa olen joukkueen kannattaja 4. sukupolvessa ja erityisen hienoksi asian tekee se, että tämä kannatus on periytynyt naisten kautta.
Parhaillaan tekee vain mieli hihitellä ja hoilata seuraavia kappaleita
Olen aina ollut TPS-fani. Periaatteessa olen joukkueen kannattaja 4. sukupolvessa ja erityisen hienoksi asian tekee se, että tämä kannatus on periytynyt naisten kautta.
Parhaillaan tekee vain mieli hihitellä ja hoilata seuraavia kappaleita
tiistai 27. huhtikuuta 2010
Jónsi ja Jónsi
En tunne islantilaista musiikkia kovinkaan paljoa, mutta hassua kyllä tiedän maasta kaksikin Jónsi-nimistä artistia.
Ensimmäinen Jónsi on mainittu blogissani ennenkin. Hänet tunnetaan Sigur Rós -yhtyeen laulajana, joka julkaisi sooloalbuminsa muutama viikko sitten. Tämän Jónsin koko nimi on Jón Þór Birgisson.
Sitten on toinen Jónsi. Joku saattaa tuntea hänet islantilaisen Í Svörtum Fötum -yhtyeen laulajana. Euroviisufanit muistavat hänet ehkä Islannin viisuedustajana vuodelta 2004. Tämän Jónsin koko nimi on Jón Jósep Snæbjörnsson.
Minusta molemmat Jónsit ovat hyviä artisteja. Sigur Rósin Jónsi on omaperäinen taiteilija, Viisu-Jónsi taas mainio laulaja. Jostain syystä tuohduin täysin huomatessani, että ensin mainitun Jónsin fanit olivat jättäneet hiukan ikäviä kommentteja Viisu-Jónsin videosta YouTubessa.
Minähän olen innokas Euroviisujen katsoja ja Jónsi oli yksi suurimmista suosikeistani vuonna 2004. Olin kovin pettynyt, kun kaunis Heaven-kappale jäi finaalissa sijalle 19. Melkeinpä vielä pettyneempi olin, kun Helsingin Euroviisuja ennen kuulin Jónsin olleen jälleen ehdolla Islannin edustajaksi. Olen aika varma, että komea viisuballadi Segðu mér olisi menestynyt kisoissa paremmin kuin Islannin kisaan lähettämä Eiríkur Haukssonin raskaampi rock-kappale.
Suomalaiset pitävät omaa kieltään mieluusti erityisen vaikeasti opittavana, mutta käsittääkseni islannin oppiminen on vielä mutkikkaampaa. Islannin kieli on täynnä erikoisia äänteitä, joiden tuottaminen ei ihan noin vain sujukaan. Mutta ehkä juuri nuo vieraat äänteet tekevät islannista merkillisen musikaalisen kielen.
Sigur Rósin kappaleissa sanoja ei oikeastaan ole edes tarkoitus ymmärtää. Bändihän käyttää kappaleissaan jopa täyttä siansaksaa, tai siis vonlenskaksihan yhtye tätä kieltään kutsuu. Mutta Í Svörtum Fötumin kappaleissa sanoilla selvästi on merkitys ja lauluissa on jokin tarina. No sanaakaan en tietenkään biiseistä ymmärrä, mutta pidän lauluista silti. Yksi suosikkikappaleistani on Paradís.
Taidan muuten todella olla parhaillaan herkällä tuulella. Olen katsonut tuon Paradís-videon kymmeniä kertoja kyynelehtimättä, mutta nyt pääsi oikein pieni itku. Hmm... taidan jännittää illan kiekkofinaalia sen verran, että kaikki tunteen moninkertaistuvat turhan suuriin mittasuhteisiin. Naureskelin Í Svörtum Fötumin Du Hast -esityksellekin sen verran teatraalisesti, että taitaa olla aika kaivaa Sigur Rós -Jónsin levy esiin, jotta saan rauhoituttua.
Ensimmäinen Jónsi on mainittu blogissani ennenkin. Hänet tunnetaan Sigur Rós -yhtyeen laulajana, joka julkaisi sooloalbuminsa muutama viikko sitten. Tämän Jónsin koko nimi on Jón Þór Birgisson.
Sitten on toinen Jónsi. Joku saattaa tuntea hänet islantilaisen Í Svörtum Fötum -yhtyeen laulajana. Euroviisufanit muistavat hänet ehkä Islannin viisuedustajana vuodelta 2004. Tämän Jónsin koko nimi on Jón Jósep Snæbjörnsson.
Minusta molemmat Jónsit ovat hyviä artisteja. Sigur Rósin Jónsi on omaperäinen taiteilija, Viisu-Jónsi taas mainio laulaja. Jostain syystä tuohduin täysin huomatessani, että ensin mainitun Jónsin fanit olivat jättäneet hiukan ikäviä kommentteja Viisu-Jónsin videosta YouTubessa.
Minähän olen innokas Euroviisujen katsoja ja Jónsi oli yksi suurimmista suosikeistani vuonna 2004. Olin kovin pettynyt, kun kaunis Heaven-kappale jäi finaalissa sijalle 19. Melkeinpä vielä pettyneempi olin, kun Helsingin Euroviisuja ennen kuulin Jónsin olleen jälleen ehdolla Islannin edustajaksi. Olen aika varma, että komea viisuballadi Segðu mér olisi menestynyt kisoissa paremmin kuin Islannin kisaan lähettämä Eiríkur Haukssonin raskaampi rock-kappale.
Suomalaiset pitävät omaa kieltään mieluusti erityisen vaikeasti opittavana, mutta käsittääkseni islannin oppiminen on vielä mutkikkaampaa. Islannin kieli on täynnä erikoisia äänteitä, joiden tuottaminen ei ihan noin vain sujukaan. Mutta ehkä juuri nuo vieraat äänteet tekevät islannista merkillisen musikaalisen kielen.
Sigur Rósin kappaleissa sanoja ei oikeastaan ole edes tarkoitus ymmärtää. Bändihän käyttää kappaleissaan jopa täyttä siansaksaa, tai siis vonlenskaksihan yhtye tätä kieltään kutsuu. Mutta Í Svörtum Fötumin kappaleissa sanoilla selvästi on merkitys ja lauluissa on jokin tarina. No sanaakaan en tietenkään biiseistä ymmärrä, mutta pidän lauluista silti. Yksi suosikkikappaleistani on Paradís.
Taidan muuten todella olla parhaillaan herkällä tuulella. Olen katsonut tuon Paradís-videon kymmeniä kertoja kyynelehtimättä, mutta nyt pääsi oikein pieni itku. Hmm... taidan jännittää illan kiekkofinaalia sen verran, että kaikki tunteen moninkertaistuvat turhan suuriin mittasuhteisiin. Naureskelin Í Svörtum Fötumin Du Hast -esityksellekin sen verran teatraalisesti, että taitaa olla aika kaivaa Sigur Rós -Jónsin levy esiin, jotta saan rauhoituttua.
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Soitetuimmat viikolla 16
Viime viikon soitetuimpien listalla näkyy aika vahvasti Flow-festivaalin esiintyjälistan vaikutus. Tosin aika moni Flown esiintyjistä soi levylautasellani muutenkin niin usein, että nämä biisit olisivat saattaneet päätyä soittoon ihan sattumaltakin.
Roxette päätyi listalle eilisen fiilistelyn takia. Dangerous soi sen verran monta kertaa toistolla läpi, että naapurit saattoivat menettää hermonsa, varsinkin kun minä yritin laulaa biisiä mukana, vaikka ääneni on parhaillaan melko kamalaa ininää allergiaoireiden takia.
The Temper Trapkin nousi soittikselle eilen. Kävin katsomassa Kinokoplassa uundelleen (500) Days of Summer -elokuvan. Kotiin palattua oli pakko hieman nautiskella leffassa soineen aussibändin biisejä.
Jens Careliuksesta kirjoitin viime viikolla. Jutussa mainitsin myös Vedderin ja Into the Wild -leffan, ja pitihän tuo elokuva sitten katsoa uudelleen. Long Nights on poiminta leffan soundtrackilta.
The XX, The Radio Dept, Jónsi ja Air ovat siis kesällä Flowssa nähtäviä esiintyjiä. The Radio Dept. muuten julkaisi viime viikolla uuden levynsä Clinging to a Scheme, joka nopealla kuuntelulla vaikutti todella hyvältä. Ehkäpä levyltä nousee biisi tai pari seuraavalle soitetuimpien listalle.
Lopuksi täytyy nostaa listalle vielä yksi biisi, jota Spotifysta ei löydy. Kyseessä on The Nationalin toukokuussa julkaistavan High Violet -albumin Afraid of Everyone -raita. High Violet on muuten kuunneltavissa ennakkoon New York Timesin nettisivuilla! Voin sanoa, että High Violet kamppailee aivan taatusti vuoden parhaiden levyjen listallani vuoden lopussa. Erinomainen levy siis kyseessä, joten hophop siitä nyt kuuntelmeaan levyä ennakkoon!
Roxette: Dangerous
The Velvet Underground: Pale Blue Eyes
U2: Staring at the Sun
Eddie Vedder: Long Nights
Jens Carelius: The Beat of the Travel
The Temper Trap: Love Lost
The XX: Islands
The Radio Dept.: The Worst Taste in Music
Jónsi: Kolniður
Air: Cherry Blossom Girl
(Spotifyn käyttäjät voivat kuunnella listan täältä)
Roxette päätyi listalle eilisen fiilistelyn takia. Dangerous soi sen verran monta kertaa toistolla läpi, että naapurit saattoivat menettää hermonsa, varsinkin kun minä yritin laulaa biisiä mukana, vaikka ääneni on parhaillaan melko kamalaa ininää allergiaoireiden takia.
The Temper Trapkin nousi soittikselle eilen. Kävin katsomassa Kinokoplassa uundelleen (500) Days of Summer -elokuvan. Kotiin palattua oli pakko hieman nautiskella leffassa soineen aussibändin biisejä.
Jens Careliuksesta kirjoitin viime viikolla. Jutussa mainitsin myös Vedderin ja Into the Wild -leffan, ja pitihän tuo elokuva sitten katsoa uudelleen. Long Nights on poiminta leffan soundtrackilta.
The XX, The Radio Dept, Jónsi ja Air ovat siis kesällä Flowssa nähtäviä esiintyjiä. The Radio Dept. muuten julkaisi viime viikolla uuden levynsä Clinging to a Scheme, joka nopealla kuuntelulla vaikutti todella hyvältä. Ehkäpä levyltä nousee biisi tai pari seuraavalle soitetuimpien listalle.
Lopuksi täytyy nostaa listalle vielä yksi biisi, jota Spotifysta ei löydy. Kyseessä on The Nationalin toukokuussa julkaistavan High Violet -albumin Afraid of Everyone -raita. High Violet on muuten kuunneltavissa ennakkoon New York Timesin nettisivuilla! Voin sanoa, että High Violet kamppailee aivan taatusti vuoden parhaiden levyjen listallani vuoden lopussa. Erinomainen levy siis kyseessä, joten hophop siitä nyt kuuntelmeaan levyä ennakkoon!
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Sunnuntaifiiliksiä
Parhaita ovat ne päivät, kun voi löhöillä lattialla tuijotellen kattoa ja kuunnellen rauhassa hyvää musiikkia. Onko mitään rauhoittavampaa kuin katsella pölyhiukkasten leijailua ilmassa ja miettiä, ettei ole kiire minnekään. Ei ikävää deadlinea huohottamassa niskaan tai tarvetta juosta paikasta toiseen.
Tänään minulla on hyvä sunnuntai. Saan lukea kerrankin rauhassa hyvää romaania, jota ei tarvitse tenttiä. Saan mutustella Marie-keksejä, juoda kaakaota, käydä elokuvissa... Voin tehdä ihan vain sitä, mikä minua oikeasti sattuu huvittamaan. Voin nauttia kireettömyydestä ja unohtaa hetkeksi kaikki stressattavat asiat. Voin kerrankin vain olla!
En muista, koska viimeksi olisin oikeasti pystynyt sunnuntaina olemaan ajattelematta ahdistuneena seuraavan päivän ja viikon tapahtumia. Nyt pystyn kerrankin lataamaan akkujani. Huomenna on asioita hoidettavana, mutta tiedän, ettei niitä tarvitse miettiä vielä tänään.
Kiireetön sunnuntai on tuonut mieleen lapsuuden rennot viikonloput. Ne päivät, kun saattoi vaikka patjoista ja huovista rakentaa majan, jonne vietiin kasettimankka, jotta omassa pienessä onkalossa sai kuunnella Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmia.
Enää en majaa viitsi rakentaa, eikä kuunnelmakasettejakaan jaksa juuri nyt kaivaa esiin, mutta sen verran lapsuuteni ääniä haluan kuunnella, että vaihdan The Nationalistin levyn vanhaan kunnon Roxetteen.
Rentouttavaa sunnuntaipäivää kaikille!
Tänään minulla on hyvä sunnuntai. Saan lukea kerrankin rauhassa hyvää romaania, jota ei tarvitse tenttiä. Saan mutustella Marie-keksejä, juoda kaakaota, käydä elokuvissa... Voin tehdä ihan vain sitä, mikä minua oikeasti sattuu huvittamaan. Voin nauttia kireettömyydestä ja unohtaa hetkeksi kaikki stressattavat asiat. Voin kerrankin vain olla!
En muista, koska viimeksi olisin oikeasti pystynyt sunnuntaina olemaan ajattelematta ahdistuneena seuraavan päivän ja viikon tapahtumia. Nyt pystyn kerrankin lataamaan akkujani. Huomenna on asioita hoidettavana, mutta tiedän, ettei niitä tarvitse miettiä vielä tänään.
Kiireetön sunnuntai on tuonut mieleen lapsuuden rennot viikonloput. Ne päivät, kun saattoi vaikka patjoista ja huovista rakentaa majan, jonne vietiin kasettimankka, jotta omassa pienessä onkalossa sai kuunnella Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmia.
Enää en majaa viitsi rakentaa, eikä kuunnelmakasettejakaan jaksa juuri nyt kaivaa esiin, mutta sen verran lapsuuteni ääniä haluan kuunnella, että vaihdan The Nationalistin levyn vanhaan kunnon Roxetteen.
Rentouttavaa sunnuntaipäivää kaikille!
torstai 22. huhtikuuta 2010
Kaikkea sitä näkee: Fristajlo
Kaveri oli liittynyt Facebookin Vi som sjöng "freestyla, raka maka fon" istället för "rock the microphone!" -ryhmään. Tutkiessani ryhmän linkkejä, törmäsin tähän:
Video on vuodelta 2007, joten olet toki saattanut nähdä tämän jo ties kuinka monta kertaa. Minulle tämä Kazakstanin Idol-kisan esitys oli täysin uusi tuttavuus.
Ensin nauroin tyypin "tari turi dam" -laulannalle vedet silmissä, mutta pakko myöntää, että onhan tyypissä lahjakkuuttakin. Ja onhan tämä ainakin viihdyttävä ja omaperäinen esitys!
Jää muuten vähän turhankin hyvin päähän soimaan tuo kappale. Anteeksi, jos onnistuin aiheuttamaa sen, että viikonloppuna haluat huutaa "fristajlo!" mitä epämääräisemmissä tilanteissa :D
Jostain syystä muuten olen nähnyt muitakin pätkiä Kazakstanin Idol-ohjelmasta. Ihan hyvä, että sarjan nimi on maassa SuperStar KZ, sillä iso osa näkemistäni esityksista tuntuu olen kansanmusiikkia ja vanhoja iskelmiä. Formaatin alkuperäinen Pop Idol -nimi ei yksinkertaisesti Kazakstanin ohjelmalle sovi.
Video on vuodelta 2007, joten olet toki saattanut nähdä tämän jo ties kuinka monta kertaa. Minulle tämä Kazakstanin Idol-kisan esitys oli täysin uusi tuttavuus.
Ensin nauroin tyypin "tari turi dam" -laulannalle vedet silmissä, mutta pakko myöntää, että onhan tyypissä lahjakkuuttakin. Ja onhan tämä ainakin viihdyttävä ja omaperäinen esitys!
Jää muuten vähän turhankin hyvin päähän soimaan tuo kappale. Anteeksi, jos onnistuin aiheuttamaa sen, että viikonloppuna haluat huutaa "fristajlo!" mitä epämääräisemmissä tilanteissa :D
Jostain syystä muuten olen nähnyt muitakin pätkiä Kazakstanin Idol-ohjelmasta. Ihan hyvä, että sarjan nimi on maassa SuperStar KZ, sillä iso osa näkemistäni esityksista tuntuu olen kansanmusiikkia ja vanhoja iskelmiä. Formaatin alkuperäinen Pop Idol -nimi ei yksinkertaisesti Kazakstanin ohjelmalle sovi.
Levylautasella: Jens Carelius
Viime viikon soitetuimpien listalleni nousi viime sunnuntaina Jens Carelius. Kuten kerroin, törmäsin miehen Summer Skin -kappaleeseen vahingossa, etsiessäni Death Cab for Cutie -bändin samannimistä biisiä.
Harvoin oikeasti mikään kappale vangitsee kuuntelijaansa niin tehokkaasti heti ensimmäisistä tahdeista lähtien, että kaikki tekeminen on lopetettava ja on vain pysähdyttävä kuuntelemaan musiikkia. Careliuksen kappale kuitenkin sai minut lopettamaan tiskien kolistelun. Ensin vain seisoin ja kuuntelin, sitten oli pakko juosta tietokoneen ääreen katsomaan, mikä biisi olisi kyseessä ja kuka sen esittää. Oli oikeasti juostava, kun pelkäsin, että kone vielä kadottaisi biisitiedot jonnekin. Mutta ei, siellähän ne kaikki tiedot Spotifyssa luki.
Nopeasti Jensin musiikista minulle tuli mieleen mm. Tom Waits, Cat Stevens ja ehkä hiukan Bob Dylankin. Musiikki nosti ajatuksiini kuvia mäntymetsistä, nuotioista ja villapaidoista. Itse asiassa, hiukan minulle tuli mieleen Eddie Vedderin Into the Wild -elokuvaan tekemä musiikki. Olin hieman yllättynyt havaitessani, että Jens Carelius on vasta 27-vuotias ja kotoisin Norjasta. Toki Norjassa ja Into the Wildin Alaskassa on paljon yhtäläisyyksiä, mutta sitä en ihan ymmärrä, miten ihmeessä samanlaiset maisemat voivat kuulua niin hyvin musiikissa.
Carelius on tehnyt kaksi levyä. Esikoisalbumi The First Songs on ilmestynyt 2008 ja seuraavana vuonna näyttää ilmestyneen The Beat of the Travel -levy. Näistä ehkä jälkimmäinen on suosikkini tällä hetkellä.
Pikkuisen nolottaa, etten ole edes yrittänyt kuunnella biisien sanoja tarkasti, koska Jensin MySpace-sivulta luin, että mies näkee erityisen paljon vaivaa sanoitusten tekoon. En siis ota kantaa siihen, miltä tämän laulaja-lauluntekijän sanoitukset kuulostavat, mutta miehen laulu kuulostaa mielestäni todella hyvältä.
Jos pitää savuisen villapaidan tuoksuisesta, pehmeästä folkmusiikista, kannattaa tutustua Jensin levyihin, jotka Spotifystakin löytyvät. Minä kuitenkin yritän metsästää oikeat levyt käsiini mahdollisimman pian. Ei tällaista musiikkia kuulu kuunnella läppäreiden kaiuttimista! Tässä nyt kuitenkin kaikille tutustumispalaksi YouTubesta poimittu Summer Skin -video.
Harvoin oikeasti mikään kappale vangitsee kuuntelijaansa niin tehokkaasti heti ensimmäisistä tahdeista lähtien, että kaikki tekeminen on lopetettava ja on vain pysähdyttävä kuuntelemaan musiikkia. Careliuksen kappale kuitenkin sai minut lopettamaan tiskien kolistelun. Ensin vain seisoin ja kuuntelin, sitten oli pakko juosta tietokoneen ääreen katsomaan, mikä biisi olisi kyseessä ja kuka sen esittää. Oli oikeasti juostava, kun pelkäsin, että kone vielä kadottaisi biisitiedot jonnekin. Mutta ei, siellähän ne kaikki tiedot Spotifyssa luki.
Nopeasti Jensin musiikista minulle tuli mieleen mm. Tom Waits, Cat Stevens ja ehkä hiukan Bob Dylankin. Musiikki nosti ajatuksiini kuvia mäntymetsistä, nuotioista ja villapaidoista. Itse asiassa, hiukan minulle tuli mieleen Eddie Vedderin Into the Wild -elokuvaan tekemä musiikki. Olin hieman yllättynyt havaitessani, että Jens Carelius on vasta 27-vuotias ja kotoisin Norjasta. Toki Norjassa ja Into the Wildin Alaskassa on paljon yhtäläisyyksiä, mutta sitä en ihan ymmärrä, miten ihmeessä samanlaiset maisemat voivat kuulua niin hyvin musiikissa.
Carelius on tehnyt kaksi levyä. Esikoisalbumi The First Songs on ilmestynyt 2008 ja seuraavana vuonna näyttää ilmestyneen The Beat of the Travel -levy. Näistä ehkä jälkimmäinen on suosikkini tällä hetkellä.
Pikkuisen nolottaa, etten ole edes yrittänyt kuunnella biisien sanoja tarkasti, koska Jensin MySpace-sivulta luin, että mies näkee erityisen paljon vaivaa sanoitusten tekoon. En siis ota kantaa siihen, miltä tämän laulaja-lauluntekijän sanoitukset kuulostavat, mutta miehen laulu kuulostaa mielestäni todella hyvältä.
Jos pitää savuisen villapaidan tuoksuisesta, pehmeästä folkmusiikista, kannattaa tutustua Jensin levyihin, jotka Spotifystakin löytyvät. Minä kuitenkin yritän metsästää oikeat levyt käsiini mahdollisimman pian. Ei tällaista musiikkia kuulu kuunnella läppäreiden kaiuttimista! Tässä nyt kuitenkin kaikille tutustumispalaksi YouTubesta poimittu Summer Skin -video.
tiistai 20. huhtikuuta 2010
Huhtikuun puolivälin soitetuimmat
Jos joku ihmetteli, miksen viime viikolla julkaissut edellisviikon soitetuimpien biisieni listaa, syy oli yksinkertaisesti siinä, että kuuntelin toissa viikolla vain kahta levyä, joista biisilistan koostaminen tuntui aika hölmöltä. Viimeiset kaksi viikkoa asunnossani on soinnut oikeaan vuorotellen Adverntureland-leffan soundtrack-levy ja Jónsin uusi sooloalbumi, mutta viime viikolla soittoon pääsi sentään biisejä muiltakin levyiltä.
The Outfield: Your Love
Jónsi: Animal Arithmetic
Flight of the Conchords: Leggy Blonde
Karl Martindahl: Love Turns Water into Wine
Phoenix: Too Young
INXS: Don't Change
Joy Division: Dead Souls
Faith No More: Ashes to Ashes
Jens Carelius: Summer Skin
The Cure: Inbetween Days
The Kooks: She Moves in Her Own Way
Editors: Blood
Jónsi: Sticks & Stones
Santogold: L.E.S. Artistes
Måns Zelmerlöw: Cara Mia
(Lista kuunneltavissa Spotifysta)
Listan avausbiisi ja INXS ovat poimittu Adventurelandin soundtrackilta. The Cure päätyi soittoon saman elokuvan seurauksena ja jotenkin Curen kuunteleminen johtaa hyvin helposti Joy Divisionin kuunteluun.
Leggy Blonde päätyi viime viikolla soittoon jotenkin vahingossa, mutta se jäi jumittamaan päähän sen verran tehokkaasti, että viikonloppuna biisi taisi olla aika lailla viikon soitetuimpien listan kärkitiloilla.
Vahingossa päätyi soittoon myös Jens Carelius. Viime sunnuntaina Paras aika vuodesta -blogissa mainittiin Death Cab for Cutie -bändin ihana Summer Skin -biisi. Onneksi kaivoin kappaleen esiin Spotifysta sen nimen perusteella, sillä muuten Carelius ei olisi eksynyt soittojonoon DCfC:n perään. Kuullessani Jensin biisin alun oli pakko keskeyttää tiskaus ja sännätä tarkistamaan koneelta, mikä ihmeen kappale oli päätynyt soittoon ja kuka oli tuo ihanaääninen mies. Sinne jäi likaiset lautaset likoamaan tiskiveteen, kun päädyin googlailemaan lisätietoa laulajasta. Jens Carelius Norjasta, palaan häneen blogissa lähipäivinä.
Jensin ja islantilaisen Jónsin lisäksi listalla on muitankin pohjoismaalaisia esiintyjiä. Kuten jotkut tietävät minulla on melko kiero suhtautuminen erityisesti ruotsalaisiin viisubiiseihin. Noloa myöntää, mutta viime viikon ehdottomasti eniten soittamani kappale on Måns Zelmerlöwin Cara Mia. Kyseessä on hirveä euroviisurenkutus, joka jäi Ruotsin karsinnan kolmoseksi vuonna 2007. Myös tuo Karl Martindahlin kappale on ollut ehdolla Ruotsin viisuedustajaksi vuonna 2004. Jos tuo kappale ei olisi ruotsalainen viisubiisi, tuskinpa sitä kuuntelisin, mutta nyt se muka tuntuu niin hauskan leppoisalta kevätkappaleelta. Hirveää radiopurkkaahan nuo viisukappale ovat, mutta jostain syystä silti haluan niitä kuunnella. Ja kohtahan on toukokuu, joka voisi oolla nimeltään myös viisukuu, joten lisää kansainvälistä glitterhuuruista hattarapoppia on korvilleni tarjoilla :)Ai niin, kukaan ei varmaa arvaa, miksi Ashes to Ashes on listalla?
TAHTOO FLOWHUN!
Tämä päivä alkoi Flow-festivaalin esiintyjälistan tarkastamisella. M.I.A, The xx, Air, Jónsi... Jokainen soittolistojani tutkinut tietää, miten paljon näistä artisteista ja yhtyeistä pidän. PAKKO päästä Flowhun!
Nyt alkaa sitten rahojen säästäminen, toivominen ja festarijumalille uhraaminen, että saan lippujen hinnan kasaan. Kaverit, jos mietitte, miten ilahduttaa minua nimi- ja syntymäpäivänä, osallistukaa vaikka festarikolehtiin. Tulen iloiseksi jokaisesta viiden sentin kolikostakin, jonka saan kassaani. Jos taskunpohjalta ei löydy killinkiäkään, henkinen tsemppauskin riittää. Ja jos elokuussa en festareille pääse, saatan tarvita myös lohduttavaa olkapäätä, sillä varsinkin The xx:n ja Jónsin missaaminen saattaa olla minulle kova pala purtavaksi.
Onneksi elokuuhun on aikaa. Tässähän voi vielä voittaa lotossa tai jopa tienata rahaa ennen Flown alkua ;)
Nyt alkaa sitten rahojen säästäminen, toivominen ja festarijumalille uhraaminen, että saan lippujen hinnan kasaan. Kaverit, jos mietitte, miten ilahduttaa minua nimi- ja syntymäpäivänä, osallistukaa vaikka festarikolehtiin. Tulen iloiseksi jokaisesta viiden sentin kolikostakin, jonka saan kassaani. Jos taskunpohjalta ei löydy killinkiäkään, henkinen tsemppauskin riittää. Ja jos elokuussa en festareille pääse, saatan tarvita myös lohduttavaa olkapäätä, sillä varsinkin The xx:n ja Jónsin missaaminen saattaa olla minulle kova pala purtavaksi.
Onneksi elokuuhun on aikaa. Tässähän voi vielä voittaa lotossa tai jopa tienata rahaa ennen Flown alkua ;)
maanantai 19. huhtikuuta 2010
Liisa Ihmemaassa
Aina siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran näin Saksikäsi Edwardin vuosia vuosia sitten (en kuitenkaan ihan leffan ilmestymisvuonna 1990) olen ollut suuri Tim Burtonin fani. Tekeepä mies oikeastaan mitä tahansa, minä olen valmiiksi haltioissani. Mutta kun kuulin Burtonin ohjaavan uuden Liisa Ihmemaassa -elokuvan, olin lähinnä kauhistunut.
Oikeastaan koko ikäni olen pelännyt Liisa Ihmemaassa -satua. Disneyn piirrosanimaatio ja jopa "kun kuulet tämän äänen, *pililililing*, on aika kääntää sivua" -satukasetti Liisan seikkailuista Ihmemaassa aiheuttivat minulle painajaisia. Voisi kuvitella, että aikuisiällä satu ei olisi enää ahdistanut niin pahasti, mutta kun Liisa putoaa kaninkoloon, minulle meinaa iskeä hyperventilaatiokohtaus samoin tein, eikä tilanne kuin pahene tarinan edetessä.
Koska nyt vaan en osaa olla katsomatta Tim Burtonin ja Johnny Deppin yhteistyön tuloksia, pakkohan tämä uusi Liisa Ihmemaassakin oli sitten nähdä alkuperäissadun pelottavuudesta huolimatta. Aluksi jännitin hirmuisesti leffateatterin penkissä, mitenköhän minun mahtaisi elokuvan katsomisen kanssa käydä. Olin oikeastaan aika tyytyväinen, että olin joutunut täydessä salissa istumaan reunapaikalle, josta olisi helppo juosta ulos, jos elokuva olisi käynyt liian pelottavaksi.
Elokuvan käynnistyttyä kaikki pelkoni kuitenkin katosivat. Burtonin versiossa Liisa ei ole enää pieni ja voimaton tyttö, vaan nuori nainen, mikä jo vähän helpotti oloa. Elokuvassa on omat jännät hetkensä, mutta ahdistavaa pelkoa ei juurikaan päässyt syntymään. Ja toisin kuin esim. elokuvan julisteet antavat olettaa, Johnny Deppin Hullu Hatuntekijäkään ei ole ollenkaan pelottava sekopää, vaan oikeastaan aika symppis tapaus. Valokuvat hahmosta vaan oli luoneet minulle väärän oletuksen Hatuntekijän luonteesta.
Voin oikein lämpimästi suositella elokuvaa kaikille niillekin, jotka aiemmin ovat ahdistuneet Liisa Ihmemaassa -tarinoista. Minun kohdalla tämä leffa oikeastaan paransi vanhoja traumoja ja olen jopa saanut luettua alkuperäistä satua ilman ahdistuskohtauksia elokuvan jälkeen!
Mitään et muuten menetä, vaikka et näkisikään elokuvaa 3D-versiona. Kolmiulotteisuus ei tuo oikeastaan mitään erityistä lisää tähän elokuvaan, joka alunperin kuvattiin 2D-leffaksi. Itse asiassa joissain kohtauksissa ikävästi huomaa, kuinka hahmot on väkisin kolmiuloitteitteistu "irti" taustan maisemista jälkikäteen. Eipä tuo toki paljoa leffan hienoa visuaalista ilmettä pilaa, mutta kun puristavat ja valuvat 3D-lasit aiheuttavat päänsärkyä, pienikin vika saa toivomaan, ettei elokuvaa olisi tarvinnut katsoa kolmiulotteisena.
Jos tämä elokuva ei ole ensi vuonna ehdolla mm. parhaan puvustuksen ja lavastuksen Oscarin saajaksi, minä nouden kapinaan. Elokuvassa nähdään aivan huikeita ja oivaltavia vaatteita! Lisäksi mm. erikoistehosteista toivoisin elokuvalle palkintoja, sillä Irvikissa, Sininen toukka (apua! Mikä sen toukan nimi on?) ja Peltohiiri näyttävät satumaisen aidoilta ja kauniilta tässä elokuvassa.
Burtonin ja Deppin yhteistyöstä jaksetaan aina puhua, mutta harvemmin muistetaan puhua Burtonin ja säveltäjä Danny Elfmanin yhteistyöstä, vaikka Elfmanin musiikilla on Burtonin elokuvissa suuri rooli. Alice in Wonderlandissakin soundtrack on mainio. Elokuvassa musiikki pysyy sopivalla tavalla kuvaa tukevana taustana, mutta sitä kelpaa kuunnella levyltäkin.
Kaiken kaikkiaan Liisa Ihmemaassa on kaunis, viihdyttävä ja burtonmaisella tavalla kiehtova elokuva. Suosittelen katsomista ainakin alkuperäissadusta ja Burtonin leffoista pitäville!
Oikeastaan koko ikäni olen pelännyt Liisa Ihmemaassa -satua. Disneyn piirrosanimaatio ja jopa "kun kuulet tämän äänen, *pililililing*, on aika kääntää sivua" -satukasetti Liisan seikkailuista Ihmemaassa aiheuttivat minulle painajaisia. Voisi kuvitella, että aikuisiällä satu ei olisi enää ahdistanut niin pahasti, mutta kun Liisa putoaa kaninkoloon, minulle meinaa iskeä hyperventilaatiokohtaus samoin tein, eikä tilanne kuin pahene tarinan edetessä.
Kuva täältä
Koska nyt vaan en osaa olla katsomatta Tim Burtonin ja Johnny Deppin yhteistyön tuloksia, pakkohan tämä uusi Liisa Ihmemaassakin oli sitten nähdä alkuperäissadun pelottavuudesta huolimatta. Aluksi jännitin hirmuisesti leffateatterin penkissä, mitenköhän minun mahtaisi elokuvan katsomisen kanssa käydä. Olin oikeastaan aika tyytyväinen, että olin joutunut täydessä salissa istumaan reunapaikalle, josta olisi helppo juosta ulos, jos elokuva olisi käynyt liian pelottavaksi.
Elokuvan käynnistyttyä kaikki pelkoni kuitenkin katosivat. Burtonin versiossa Liisa ei ole enää pieni ja voimaton tyttö, vaan nuori nainen, mikä jo vähän helpotti oloa. Elokuvassa on omat jännät hetkensä, mutta ahdistavaa pelkoa ei juurikaan päässyt syntymään. Ja toisin kuin esim. elokuvan julisteet antavat olettaa, Johnny Deppin Hullu Hatuntekijäkään ei ole ollenkaan pelottava sekopää, vaan oikeastaan aika symppis tapaus. Valokuvat hahmosta vaan oli luoneet minulle väärän oletuksen Hatuntekijän luonteesta.
Voin oikein lämpimästi suositella elokuvaa kaikille niillekin, jotka aiemmin ovat ahdistuneet Liisa Ihmemaassa -tarinoista. Minun kohdalla tämä leffa oikeastaan paransi vanhoja traumoja ja olen jopa saanut luettua alkuperäistä satua ilman ahdistuskohtauksia elokuvan jälkeen!
Mitään et muuten menetä, vaikka et näkisikään elokuvaa 3D-versiona. Kolmiulotteisuus ei tuo oikeastaan mitään erityistä lisää tähän elokuvaan, joka alunperin kuvattiin 2D-leffaksi. Itse asiassa joissain kohtauksissa ikävästi huomaa, kuinka hahmot on väkisin kolmiuloitteitteistu "irti" taustan maisemista jälkikäteen. Eipä tuo toki paljoa leffan hienoa visuaalista ilmettä pilaa, mutta kun puristavat ja valuvat 3D-lasit aiheuttavat päänsärkyä, pienikin vika saa toivomaan, ettei elokuvaa olisi tarvinnut katsoa kolmiulotteisena.
Kuva täältä
Jos tämä elokuva ei ole ensi vuonna ehdolla mm. parhaan puvustuksen ja lavastuksen Oscarin saajaksi, minä nouden kapinaan. Elokuvassa nähdään aivan huikeita ja oivaltavia vaatteita! Lisäksi mm. erikoistehosteista toivoisin elokuvalle palkintoja, sillä Irvikissa, Sininen toukka (apua! Mikä sen toukan nimi on?) ja Peltohiiri näyttävät satumaisen aidoilta ja kauniilta tässä elokuvassa.
Burtonin ja Deppin yhteistyöstä jaksetaan aina puhua, mutta harvemmin muistetaan puhua Burtonin ja säveltäjä Danny Elfmanin yhteistyöstä, vaikka Elfmanin musiikilla on Burtonin elokuvissa suuri rooli. Alice in Wonderlandissakin soundtrack on mainio. Elokuvassa musiikki pysyy sopivalla tavalla kuvaa tukevana taustana, mutta sitä kelpaa kuunnella levyltäkin.
Kaiken kaikkiaan Liisa Ihmemaassa on kaunis, viihdyttävä ja burtonmaisella tavalla kiehtova elokuva. Suosittelen katsomista ainakin alkuperäissadusta ja Burtonin leffoista pitäville!
perjantai 16. huhtikuuta 2010
Perjantaita
Muutaman lehtijutun kirjoittaminen vei tästä tytöstä niin pahasti kirjoitushalut, että ajatuskin blogitekstien laatimisesta ahdisti. Joskus todella voi käydä niin, että kirjoittaminen tuntuu rankalta työltä ja päässä vain surisee ja lentelee sanoja, sanontoja ja kielioppisääntöjä unissakin.
Havaitsin lehtijuttuja tehdessä, että multa oli kadonnut kyky kirjoittaa luontevasti mm. omistusliitteitä sanoihin. Ja vielä pahemmin tuntui olevan kateissa sanojen viittaussuhteet. Kun oma äidinkieli, jota kaiken huipuksi opiskelee pääaineena yliopistossa, katoaa aivoista noinkin pahasti, tekisi vain mieli paeta jonnekin kauas ja olla käyttämättä kieltä lainkaan. Ilmeisesti kyse oli jostain äärimmäisestä stressireaktiosta, koska nyt kirjoittaminen tuntuu taas helpolta, kun muutamaan päivään ei ole pakottanut itseään kokoamaan sanoista järkeviä lauseita. Jos sitä nyt sitten viikonloppuna saisi kirjoitettua joitain lupailtuja juttuja tänne blogiinkin.
Tänään en aio kirjoittaa mitään, vaan ilta kuluu kaverin luona juustojen, viinin ja kirjallisuuskeskustelun parissa. Tarkoitus olisi jutella niinkin korkeakulttuurisista teoksista kuin Twilight-kirjoista :D
Keskustelun lisäksi saatamme kaverin kanssa katsoa Uusikuu-elokuvan ihan vain virkistääksemme muistiamme. Tästä tulee varmasti hauska ilta!
Havaitsin lehtijuttuja tehdessä, että multa oli kadonnut kyky kirjoittaa luontevasti mm. omistusliitteitä sanoihin. Ja vielä pahemmin tuntui olevan kateissa sanojen viittaussuhteet. Kun oma äidinkieli, jota kaiken huipuksi opiskelee pääaineena yliopistossa, katoaa aivoista noinkin pahasti, tekisi vain mieli paeta jonnekin kauas ja olla käyttämättä kieltä lainkaan. Ilmeisesti kyse oli jostain äärimmäisestä stressireaktiosta, koska nyt kirjoittaminen tuntuu taas helpolta, kun muutamaan päivään ei ole pakottanut itseään kokoamaan sanoista järkeviä lauseita. Jos sitä nyt sitten viikonloppuna saisi kirjoitettua joitain lupailtuja juttuja tänne blogiinkin.
Tänään en aio kirjoittaa mitään, vaan ilta kuluu kaverin luona juustojen, viinin ja kirjallisuuskeskustelun parissa. Tarkoitus olisi jutella niinkin korkeakulttuurisista teoksista kuin Twilight-kirjoista :D
Kuva täältä
Keskustelun lisäksi saatamme kaverin kanssa katsoa Uusikuu-elokuvan ihan vain virkistääksemme muistiamme. Tästä tulee varmasti hauska ilta!
Mukavaa viikonlopun alkua kaikille!
keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
Tanssi, jos osaat! Suomeen, osa 2
No nyt se sitten viimein selvisi, kuka juontaa Suomen So You Think You Can Dancea, josta jo hiukan kirjoittelinkin viime viikolla. Juontajaksi tulee aiemmin mm. Music TV:ltä tuttu Axl Smith.
Jostain syystä olin tosi huolissani siitä, kuka tämän ohjelman juontajaksi Suomessa tulee. Tähän ohjelmaan kun mielestäni kuuluu sellainen sympaattinen, nuori ja energinen juontaja kuin Amerikan SYTYCD:n juontaja Cat Deeley on. Axl vaikuttaa juuri sopivalta tyypiltä juontajan pestiin.
Tänään selvisi myös, että Marco Bjurströmin lisäksi kisan tuomaristossa on mukana Merja Satulehto, joka on tanssituomarina tv:stä tuttu jo Tanssii tähtien kanssa -sarjasta. Satulehto on siinäkin mielessä mukava valinta, ettei hän muistuta kuin tanssitaustaltaan Mary Murphya, jonka huuto ja kiljunta jenkkiversiossa ajoittain saa minut hermostumaan.
Vaikka 61 prosenttia Iltalehden lukijoista onkin varmoja, ettei tämä uusi tanssiohjelma menesty, minä alan entistä kuumeisemmin odottaa syksyllä alkavaa sarjaa. En muuten mitenkään hypi riemusta huomatessani, että sarjan nimi on lehdissä ja Nelosella lyhentynyt Danceksi. Juu, helpompaa nimeä kuin So You Think You Can Dance toki kaivataan, mutta "dääns" ei oikein ole mun mielestä hyvä nimi. Keksikää joku nopeasti parempi! Minä käytän varmasti edelleen tuota Tanssi, jos osaat! -nimeä, koska siihen olen vuosien saatossa tottunut.
Jostain syystä olin tosi huolissani siitä, kuka tämän ohjelman juontajaksi Suomessa tulee. Tähän ohjelmaan kun mielestäni kuuluu sellainen sympaattinen, nuori ja energinen juontaja kuin Amerikan SYTYCD:n juontaja Cat Deeley on. Axl vaikuttaa juuri sopivalta tyypiltä juontajan pestiin.
Kuva täältä
Tänään selvisi myös, että Marco Bjurströmin lisäksi kisan tuomaristossa on mukana Merja Satulehto, joka on tanssituomarina tv:stä tuttu jo Tanssii tähtien kanssa -sarjasta. Satulehto on siinäkin mielessä mukava valinta, ettei hän muistuta kuin tanssitaustaltaan Mary Murphya, jonka huuto ja kiljunta jenkkiversiossa ajoittain saa minut hermostumaan.
Vaikka 61 prosenttia Iltalehden lukijoista onkin varmoja, ettei tämä uusi tanssiohjelma menesty, minä alan entistä kuumeisemmin odottaa syksyllä alkavaa sarjaa. En muuten mitenkään hypi riemusta huomatessani, että sarjan nimi on lehdissä ja Nelosella lyhentynyt Danceksi. Juu, helpompaa nimeä kuin So You Think You Can Dance toki kaivataan, mutta "dääns" ei oikein ole mun mielestä hyvä nimi. Keksikää joku nopeasti parempi! Minä käytän varmasti edelleen tuota Tanssi, jos osaat! -nimeä, koska siihen olen vuosien saatossa tottunut.
Kuunnelluimmat viikolla 13
Viime viikolla tuli kuunneltua todella paljon musiikkia ja todella kummallisilta bändeiltä ja artisteilta. Itse asiassa tämä soitetuimpien lista näyttää lopulta yllättävän normaalilta, kun mietin, mitä kaikkea viikon aikana tuli kuunneltua.
Ehdottomasti viikon soitetuin kappale on soittolistan eka biisi. Tuo Jori Hulkkosen ja Villa Nahin kappale pitää sisällään niin monta koukkua, että se jää väkisin soimaan päähän. Ja biisi on samalla tavalla valoisan vaalea harmaa kuin viime aikoijen kevätpäivät. Miksi aurinko piilottelee itseään pilvien takana? Tule rohkeasti esiin vaan!
Falcon Rock Me Amadeus on jatkanut tehokasta soimista aina viime lauantaista lähtien. Katsoin silloin Adventureland-leffan, jossa on erinomainen soundtrack. Lisää leffasta ja sen musiikeista kuulette lähipäivinä!
Bishop Allenin kappale ajautui soittoon kaverin Facebook-statuksen takia. Yksinkertaisella Alright!-viestillä voi olla yllättävä vaikutus jukeboxpäälleni. Vietin melko tuskaisen tunnin, kun etsin tuota biisiä, joka oli kaverin viestin takia alkanut soida päässäni.
Jónsin levyä olen odottanut kuumeisesti aina siitä hetkestä lähtien, kun kuulin tämän Sigur Rós -laulajan julkaisevan sooloalbumin. Levy ilmestyi viimein tänään! Harmi kyllä kukkarosta ei löydy rahaa levyn ostamiseen, mutta onneksi se löytyy Spotifysta. Ja kunhan rahat saan kasaan, syöksyn HETI ostamaan levyn itselleni.
Soittolistan kummajaisina joku voi pitää Nightwishin ja Happoradion biisejä. While Your Lips Are Still Red on suunnilleen ainoa Nightwishin biisi, jota kotona silloin tällöin kuuntelen. Happoradio on itsellenikin yllätys. Olen pitänyt bändiä jotenkin tylsänä aikuisrockyhtyeenä, enkä erityisemmin ole perehtynyt sen musiikkiin. Viime keskiviikkona tarkoituksena oli kuunnella Spotifysta vain bändin mainio versio Leevi & The Leavingsin Unelmia ja toimistohommia -kappaleesta. Jossain vaiheessa iltaa sitten tajusin, että olin kuunnellut jo monta tuntia putkeen Happoradion biisejä ja jopa pidin niistä. Edes suomenkieliset sanat eivät enää häirinneet minua.
Tämä alkuviikko on sujunut aika vahvasti Adventureland-leffan soundtrackin tahdissa. Ensi viikon alussa sitten näette taas, mitä täällä on levylautasella oikein pyörinyt.
Jori Hulkkonen: Re Last Year feat. Villa Nah
Falco: Rock Me Amadeus
Bishop Allen: Middle Management
The Everly Brothers: All I Have To Do Is Dream
Talking Heads: Psycho Killer
Jónsi: Go Do
Steely Dan: Do It Again
Nightwish: While Your Lips Are Still Red
Mumford & Sons: Little Lion Man
Happoradio: Olette kauniita
(Spotifyn käyttäjät voivat kuunnella soittolista täältä)
Ehdottomasti viikon soitetuin kappale on soittolistan eka biisi. Tuo Jori Hulkkosen ja Villa Nahin kappale pitää sisällään niin monta koukkua, että se jää väkisin soimaan päähän. Ja biisi on samalla tavalla valoisan vaalea harmaa kuin viime aikoijen kevätpäivät. Miksi aurinko piilottelee itseään pilvien takana? Tule rohkeasti esiin vaan!
Falcon Rock Me Amadeus on jatkanut tehokasta soimista aina viime lauantaista lähtien. Katsoin silloin Adventureland-leffan, jossa on erinomainen soundtrack. Lisää leffasta ja sen musiikeista kuulette lähipäivinä!
Bishop Allenin kappale ajautui soittoon kaverin Facebook-statuksen takia. Yksinkertaisella Alright!-viestillä voi olla yllättävä vaikutus jukeboxpäälleni. Vietin melko tuskaisen tunnin, kun etsin tuota biisiä, joka oli kaverin viestin takia alkanut soida päässäni.
Jónsin levyä olen odottanut kuumeisesti aina siitä hetkestä lähtien, kun kuulin tämän Sigur Rós -laulajan julkaisevan sooloalbumin. Levy ilmestyi viimein tänään! Harmi kyllä kukkarosta ei löydy rahaa levyn ostamiseen, mutta onneksi se löytyy Spotifysta. Ja kunhan rahat saan kasaan, syöksyn HETI ostamaan levyn itselleni.
Soittolistan kummajaisina joku voi pitää Nightwishin ja Happoradion biisejä. While Your Lips Are Still Red on suunnilleen ainoa Nightwishin biisi, jota kotona silloin tällöin kuuntelen. Happoradio on itsellenikin yllätys. Olen pitänyt bändiä jotenkin tylsänä aikuisrockyhtyeenä, enkä erityisemmin ole perehtynyt sen musiikkiin. Viime keskiviikkona tarkoituksena oli kuunnella Spotifysta vain bändin mainio versio Leevi & The Leavingsin Unelmia ja toimistohommia -kappaleesta. Jossain vaiheessa iltaa sitten tajusin, että olin kuunnellut jo monta tuntia putkeen Happoradion biisejä ja jopa pidin niistä. Edes suomenkieliset sanat eivät enää häirinneet minua.
Tämä alkuviikko on sujunut aika vahvasti Adventureland-leffan soundtrackin tahdissa. Ensi viikon alussa sitten näette taas, mitä täällä on levylautasella oikein pyörinyt.
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Tervehdys pyykkivuorten keskeltä!
Koska kevätaurinko paljasti asuntoni nurkkiin kertyneet pyykkikassien ja -korien kasat, olen tänään yrittänyt purkaa pyykkirästejäni juoksemalla pesutuvan, kuivaushuoneen ja asuntoni väliä koko päivän. Kosteita mutta puhtaita vaatteita roikkuu nyt kuivaushuoneen narujen lisäksi asunnossani niin ovenkarmeilla, tuolien selkänojilla kuin naulakon henkareillakin. Ympärillä olevien vaatevuorien keskellä olisi helppo ajatella, ettei pyykkiä tarvitse pestä viikkoihin, mutta totuus on, että eteisessä odottaa edelleen ainakin kolmen koneellisen verran likaisia vaatteita, jotka olisi tarkoitus saada puhtaaksi huomenna.
Tämän päivän aikana olen tajunnut, kuinka mielettömän paljon oikeasti omistan vaatteita. Koska yleensä pukeudun aina samoihin farkkuihin ja muutamaan eri bändipaitaan, en ole tullut ajatelleeksi, miten valtavat määrät vaatteita oikeasti omistan. Miten ihmeessä nämä kaikki housut ja paidat ovat edes mahtuneet kätkekeytymään pyykkikasseihin ja koreihin, kun nyt näistä ei saa edes kolmasosaa mahtumaan vaatekaappiini!
Kunhan saan pyykkiurakan päätökseen, kokoan kaikki vaatteeni lattialle ja lajittelen ne pienempiin kasoihin sen mukaan, päätyykö vaate roskiin, kierrätykseen, kirpparille vai takaisin kaappiin. Ja tällä kertaa kaappiin ei palaa yhtään sellaista vaatetta, joka on liian pieni, selvästi rikkinäinen tai muulla tavalla viallinen!
Pyykkiurakka jatkuu huomenna heti aamusta, joten nyt minä kömmin nukkumaan. Jos minusta ei muutamaan päivään kuulu mitään, lähettäkää pelastajat kaivamaan minut esiin sortuneiden t-paitakasojen ja parittomien sukkien alta!
Tämän päivän aikana olen tajunnut, kuinka mielettömän paljon oikeasti omistan vaatteita. Koska yleensä pukeudun aina samoihin farkkuihin ja muutamaan eri bändipaitaan, en ole tullut ajatelleeksi, miten valtavat määrät vaatteita oikeasti omistan. Miten ihmeessä nämä kaikki housut ja paidat ovat edes mahtuneet kätkekeytymään pyykkikasseihin ja koreihin, kun nyt näistä ei saa edes kolmasosaa mahtumaan vaatekaappiini!
Kunhan saan pyykkiurakan päätökseen, kokoan kaikki vaatteeni lattialle ja lajittelen ne pienempiin kasoihin sen mukaan, päätyykö vaate roskiin, kierrätykseen, kirpparille vai takaisin kaappiin. Ja tällä kertaa kaappiin ei palaa yhtään sellaista vaatetta, joka on liian pieni, selvästi rikkinäinen tai muulla tavalla viallinen!
Pyykkiurakka jatkuu huomenna heti aamusta, joten nyt minä kömmin nukkumaan. Jos minusta ei muutamaan päivään kuulu mitään, lähettäkää pelastajat kaivamaan minut esiin sortuneiden t-paitakasojen ja parittomien sukkien alta!
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
Hiustuskailua ja -inspiraatiota
Kuten ehkä joku vielä muistaa, leikkautin itselleni viime joulukuussa toispuoleisen hiusmallin. Olen maailman laiskin ihminen käymään kampaajalla ja hiukseni ovat saaneet kasvaa näihin päiviin saakka ilman siistimistä siitäkin huolimatta, että aina muutaman viikon välein suorastaan revin hiuksia päästäni, kun en keksi, miten ihmeessä saisin tukkani taipumaan ja asettumaan edes kauppareissun ajaksi jotenkin siististi. Onneksi talvella kukaan ei ihmettellyt, vaikka pipo olisi ollut päässä koko ajan ja luentosalissa taas saattoi piiloutua takariviin. Ja onneksi hiukseni ovat kasvaneet lopulta niin tasaisesti, että tarpeen vaatiessa olen saanut ne kyllä aseteltua jotenkin järkevästi, jos vain olen jaksanut nähdä vähän vaivaa. Ongelmana on lähinnä ollut, että jostain syystä aina tietyssä kasvuvaiheessa tukka on tuntunut sojottavan kaikkiin mahdollisiin muihin suuntiin kuin sinne, minne sen olisi halunnut asettuvan.
Nyt kun ilmat ovat lämmenneet ja kevät on viimein saapunut, hiuksetkin vaatisivat siistimistä ja keventämistä, sillä enää niitä ei viitsisi peittää päätä hautovalla villapipolla, varsinkin kun omat hiukset jo lämmittävät päätäni aurinkoisina ja leutoina päivinä ihan riittävästi. Ja vaikka kuulemma anti-hiustyyli on tänä keväänä muotia, minun hiukseni taitavat olla jo vähän liiankin anti-tyyliä.
Haluan säilyttää toispuoleisen mallin, mutta aivan yhtä lyhyeksi en hiuksia halua kuin joulukuussa. Koska takaraivoni on päälaelta suora ja littana taso, takahiukset pitäisi rikkoa päälaelta aika lyhyiksi ja kerroksittaisiksi, jotta ilma pääsee kiertämään päänahassa myös kesähelteillä. Kuitenkin haluaisin hiuksissa pysyvän yleisesti jonkin verran pituutta, siis pidemmällä puolella hiukset päättyisivat suunnilleen leukani tasolle. Ja koska hiukseni ovat luonnostaan kiharat, minulle ei kelpaa sellainen hiusmalli, joka vaatisi suoria hiuksia tai joka-aamuista suoristusrautataistelua. Kun kerran koko lapsuuteni rukoilin kaikilta maailman hiusjumalilta itselleni luonnonkiharoita, ehkä minun kannattaa nyt sitten nauttia näistä murrosiässä saaduista kikkuroista, varsinkin kun toiset uhraavat pienen omaisuuden verran rahaa kaiken maailman hiustuotteisiin saadakseen itselleen samanlaiset surffilaineet, jotka minä saan kostuttamalla hiukset vedellä ja puristamalla hiukset käsissä pariksi sekunniksi myttyyn.
Vietin eilen pari tuntia netissä etsimässä sopivaa inspiraatiokuvaa kampaamokäyntiä varten. Jos olisin valmis leikkauttamaan itselleni lyhyet hiukset, leikkaisin itselleni Carey Mulligan -tukan, vaikka tätä kampausta näkyykin ilmeisesti ainakin Briteissä tällä hetkellä tosi paljon.
Itse asiassa joulukuussa kampaajani olisi kovasti halunnut leikata minulle tuollaiset lyhyet hiukset, mutta pidin tiukasti kiinni siitä mahdollisuudesta, että voisin helposti kasvattaa itselleni takaisin jonkinlaisen polkkatukan. Tiedän, että noin lyhyistä hiuksista kasvatusoperaatio olisi täynnä tuskaa, kun kiharani nostaisivat hiukset pahimmillaan puoliafroksi ja todellisena hiuspainajaispäivänä näyttäisin huonovillaiselta vuohelta. Ainoa lohdullinen seikka olisi se, että hiukseni kasvaisivat nopeasti.
Toinen nainen, jolla tällä hetkellä muuten on ihanat lyhyet hiukset on Michelle Williams. Katsokaa tätä kaunista Venäjän Voguessa ollutta kuvaa.
Koska kiharat hiukseni eivät kuitenkaan asettuisi noin nätisti kuin Michellellä, pysyn edelleen puolipitkissä ja toispuoleisissa hiuksissa. Tosin hetken jo mietin toispuoleisuudestakin luopumista ja hiusten kasvattamista suunnilleen samanlaisiksi kuin Michellellä tässä kuvassa
Voisin muuten poimia itselleni koko Michellen tyylin tuosta kuvasta. Varsinkin tuon bleiserin huolisin vaatekaappiini heti. Mutta takaisin hiuksiin...
Pitkällisen etsinnän jälkeenkään en eilen onnistunut löytämään sopivaa inspiraatiokuvaa netistä, vaikka selasin läpi useita hius- ja katumuotisivustoja. Kaikki löytämäni toispuoleiset hiusmallit olivat liian graafisia, liian rajuja tai liian pitkissä hiuksissa. Lopulta turhauduin, päätin lopettaa koko etsinnän ja mennä hammaspesulle. Matkalla kylpyhuoneeseen sitten havaitsin eteisen seinällä näkyvän vähän sen tyyppisen hiusmallin, jota olen etsimässä. Se kuva sattui näkymään peilistä!
Tajusin, että hiukseni kaipaavat siistimistä ja mm. ylikasvaneen takatukan lyhentämistä, mutta kovin paljoa hiusteni mallia ei tarvitsekaan muuttaa. Lyhyen sivun hiuksia ja takatukkaa täytyy hiukan lyhentää ja tosiaan varsinkin takaraivolta hiuksia täytyy rikkoa reilusti, mutta pidemmän puolen hiuksista voi leikata vain kuluneet latvat pois. Pidemmällä puolella etuhiukset ulottuvat nyt suoraksi vedettynä melkein olkapäälle, ja hiukan lyhyempi takatukka on muuten samalla tasolla, mutta se taipuu ajoittain rumasti sivulle tuoden mieleen hyvin ikävällä tavalla 80-luvun miesten takatukat.
Kunpa nämä pääsiäispyhät menisivät ohi nopeasti, jotta pääsen varaamaan ajan kampaajalle heti tiistaiaamuna. Vaikka vakiokampaamooni onkin usein pitkät jonot, olen kehittänyt niin mainion taktiikan itselleni peruutusaikojen nappaamiseen, että harvemmin joudun odottamaan kampaajalle pääsyä paria päivää pidempään. Tätä taktiikkaa en tietenkään nyt paljasta, jottei joku onnistu viemään MINUN aikaani ;) Ja kun tässä nyt vielä kehuskelen kyvyilläni saada nopeasti kampaamoajan, voin olla varma, että joudun odottamaan hiusten leikkausta pari viikkoa. Voi hyvänen aika, millainen takatukka minulla sitten jo olisikaan! Se hirvitys olisi kyllä jo sitten sen verran kamala, että rumuuden voisi jo kääntää kauneudeksi.
Nyt kun ilmat ovat lämmenneet ja kevät on viimein saapunut, hiuksetkin vaatisivat siistimistä ja keventämistä, sillä enää niitä ei viitsisi peittää päätä hautovalla villapipolla, varsinkin kun omat hiukset jo lämmittävät päätäni aurinkoisina ja leutoina päivinä ihan riittävästi. Ja vaikka kuulemma anti-hiustyyli on tänä keväänä muotia, minun hiukseni taitavat olla jo vähän liiankin anti-tyyliä.
Haluan säilyttää toispuoleisen mallin, mutta aivan yhtä lyhyeksi en hiuksia halua kuin joulukuussa. Koska takaraivoni on päälaelta suora ja littana taso, takahiukset pitäisi rikkoa päälaelta aika lyhyiksi ja kerroksittaisiksi, jotta ilma pääsee kiertämään päänahassa myös kesähelteillä. Kuitenkin haluaisin hiuksissa pysyvän yleisesti jonkin verran pituutta, siis pidemmällä puolella hiukset päättyisivat suunnilleen leukani tasolle. Ja koska hiukseni ovat luonnostaan kiharat, minulle ei kelpaa sellainen hiusmalli, joka vaatisi suoria hiuksia tai joka-aamuista suoristusrautataistelua. Kun kerran koko lapsuuteni rukoilin kaikilta maailman hiusjumalilta itselleni luonnonkiharoita, ehkä minun kannattaa nyt sitten nauttia näistä murrosiässä saaduista kikkuroista, varsinkin kun toiset uhraavat pienen omaisuuden verran rahaa kaiken maailman hiustuotteisiin saadakseen itselleen samanlaiset surffilaineet, jotka minä saan kostuttamalla hiukset vedellä ja puristamalla hiukset käsissä pariksi sekunniksi myttyyn.
Vietin eilen pari tuntia netissä etsimässä sopivaa inspiraatiokuvaa kampaamokäyntiä varten. Jos olisin valmis leikkauttamaan itselleni lyhyet hiukset, leikkaisin itselleni Carey Mulligan -tukan, vaikka tätä kampausta näkyykin ilmeisesti ainakin Briteissä tällä hetkellä tosi paljon.
(kuva poimittu täältä)
Itse asiassa joulukuussa kampaajani olisi kovasti halunnut leikata minulle tuollaiset lyhyet hiukset, mutta pidin tiukasti kiinni siitä mahdollisuudesta, että voisin helposti kasvattaa itselleni takaisin jonkinlaisen polkkatukan. Tiedän, että noin lyhyistä hiuksista kasvatusoperaatio olisi täynnä tuskaa, kun kiharani nostaisivat hiukset pahimmillaan puoliafroksi ja todellisena hiuspainajaispäivänä näyttäisin huonovillaiselta vuohelta. Ainoa lohdullinen seikka olisi se, että hiukseni kasvaisivat nopeasti.
Toinen nainen, jolla tällä hetkellä muuten on ihanat lyhyet hiukset on Michelle Williams. Katsokaa tätä kaunista Venäjän Voguessa ollutta kuvaa.
(kuva poimittu Googlen kautta niin monen linkin läpi, että hävettää)
Koska kiharat hiukseni eivät kuitenkaan asettuisi noin nätisti kuin Michellellä, pysyn edelleen puolipitkissä ja toispuoleisissa hiuksissa. Tosin hetken jo mietin toispuoleisuudestakin luopumista ja hiusten kasvattamista suunnilleen samanlaisiksi kuin Michellellä tässä kuvassa
(kuva täältä)
Voisin muuten poimia itselleni koko Michellen tyylin tuosta kuvasta. Varsinkin tuon bleiserin huolisin vaatekaappiini heti. Mutta takaisin hiuksiin...
Pitkällisen etsinnän jälkeenkään en eilen onnistunut löytämään sopivaa inspiraatiokuvaa netistä, vaikka selasin läpi useita hius- ja katumuotisivustoja. Kaikki löytämäni toispuoleiset hiusmallit olivat liian graafisia, liian rajuja tai liian pitkissä hiuksissa. Lopulta turhauduin, päätin lopettaa koko etsinnän ja mennä hammaspesulle. Matkalla kylpyhuoneeseen sitten havaitsin eteisen seinällä näkyvän vähän sen tyyppisen hiusmallin, jota olen etsimässä. Se kuva sattui näkymään peilistä!
Tajusin, että hiukseni kaipaavat siistimistä ja mm. ylikasvaneen takatukan lyhentämistä, mutta kovin paljoa hiusteni mallia ei tarvitsekaan muuttaa. Lyhyen sivun hiuksia ja takatukkaa täytyy hiukan lyhentää ja tosiaan varsinkin takaraivolta hiuksia täytyy rikkoa reilusti, mutta pidemmän puolen hiuksista voi leikata vain kuluneet latvat pois. Pidemmällä puolella etuhiukset ulottuvat nyt suoraksi vedettynä melkein olkapäälle, ja hiukan lyhyempi takatukka on muuten samalla tasolla, mutta se taipuu ajoittain rumasti sivulle tuoden mieleen hyvin ikävällä tavalla 80-luvun miesten takatukat.
Kunpa nämä pääsiäispyhät menisivät ohi nopeasti, jotta pääsen varaamaan ajan kampaajalle heti tiistaiaamuna. Vaikka vakiokampaamooni onkin usein pitkät jonot, olen kehittänyt niin mainion taktiikan itselleni peruutusaikojen nappaamiseen, että harvemmin joudun odottamaan kampaajalle pääsyä paria päivää pidempään. Tätä taktiikkaa en tietenkään nyt paljasta, jottei joku onnistu viemään MINUN aikaani ;) Ja kun tässä nyt vielä kehuskelen kyvyilläni saada nopeasti kampaamoajan, voin olla varma, että joudun odottamaan hiusten leikkausta pari viikkoa. Voi hyvänen aika, millainen takatukka minulla sitten jo olisikaan! Se hirvitys olisi kyllä jo sitten sen verran kamala, että rumuuden voisi jo kääntää kauneudeksi.
Taitoluistelun MM-kisat 2010
Viime viikolla käydyt taitoluistelun MM-kisat päättyivät suomalaisittain hienosti. Laura Lepistön pronssimitali oli upea yllätys ja päätös luistelukaudelle. Miten mahtavassa kunnossa Lepistö kisoissa olikaan! Siinä missä monen muun luistelijan esityksissä näkyi jo pitkän ja rankan kauden aiheuttamaa väsymystä, Lepistö tuntui olevan paremmassa kunnossa kuin vaikkapa olympialaisissa.
Kiira Korven kisat meni pahasti mönkään, kun hypyt olivat kateissa. Minusta oli kuitenkin tosi hienoa, että Kiira itse sanoi haastatteluissa suoraan, että pää ei kestänyt tällä kertaa kisasuoritusten aikana. Hyvä, että luistelija itse tietää, missä ongelmia on, jotta virheistä on mahdollisuus ottaa opiksi seuraavalle kaudelle lähdettäessä.
Kun nyt tuli Kiirasta puhetta, mainitaan nopeasti asiasta, joka on vaivannut minua olympialaista saakka. Olympialaisten ja MM-kisojen aikaan luin monilta nettiforumeilta tosi ilkeitä kirjoituksia Kiirasta. Kiira on kuulemma huono luistelija, jonka ainoa meriitti on ylihehkutettu kauneus. Joku voisi ystävällisesti selittää minulle, miten tämän vuoden EM-nelonen voi olla huono luistelija? Ja jos jonkun mielestä Kiiraa hehkutetaan liikaa mediassa, kritiikin voisi osoittaa medialle, eikä haukkua Kiiraa. Käsittämättömältä tuntui sekin, että Kiiraa haukuttiin MM-kisojen jälkeen nettikeskusteluissa viesteissä, jotka oli tarkoitettu Lepistölle onnitteluksi. En minä ainakaan ilahtuisi onnitteluista, joissa samalla haukutaan rumilla sanankäänteillä joukkuekaveriani.
Mutta palataanpa MM-kisoihin ja niiden pariluistelukisaan. Hirveän tarkasti en sitä seurannut, mutta olin kyllä vähän harmissani Saksan Aliona Savchenkon ja Robin Szolkowyn sijoittumisesta vasta kisan kakkoseksi. Tosin ansaitusti kiinalaiset Pang Qing ja Tong Jian voittivat, mutta omien suosikkien epäonnistuminen jäi hieman harmittamaan.
Jäätanssikisaa seurasinkin jo paljon pariluistelua tarkemmin. Sinead ja John Kerr olivat suurin suosikkiparini kisassa, mutta jo ennakkoon kyllä tiesin, etteivät he ilman huippuparien epäonnea tulisi mitaleilla olemaan. Vähän on sellainen olo, että nämä olivat brittien viimeiset arvokisat ja tästä syystä taisin liikuttua tavallista pahemmin heidän loppunäytösesityksen aikana. Tulee niin ikävä näitä sympaattisia ja persoonallisia ohjelmia esittäviä sisaruksia.
Jäätanssin voittotaistelu oli tosi jännä. Onneksi kanadalaiset Tessa Virtue ja Scott Moir voittivat, sillä en olisi kestänyt amerikkalaisten Meryl Davisin ja Charlie Whiten voittoa rasittavalla Oopperan kummitus -ohjelmalla. Virtue ja Moir toki tekivät virheitä amerikkalaisia enemmän vapaaohjelmassaan, mutta puhkikuluneen kappaleen takia jenkeiltä olisi voitu minun mielestäni vähentää useampikin piste heti alkuunsa. Toiveistani huolimatta amerikkalaiset arvioitiin vapaaohjelmassa Tessaa ja Scottia paremmiksi, mutta kanadalaisten piste-etumatka kuitenkin riiti tällä kertaa voittoon. Ja minusta tämä Tessan ja Scottin ohjelma on yksi kauneimmista jäätanssiesityksistä, joita koskaan olen nähnyt.
Sitten kaikkein hienoimpaan taitoluistelulajiin, miesten taitoluisteluun :)
Evan Lysacekin, Jevgeni Plushenkon ja erityisesti Stéphane Lambielin puuttuminen MM-kisoista harmitti kovasti, mutta kiinnostava miesten kisa silti nähtiin. Oli hienoa, että Ari-Pekka Nurmenkari pääsi mukaan vapaaohjelmakierrokselle. Upeaa oli myös se, että Ruotsin Adrian Schultheiss luisteli kisassa yhdeksänneksi! Adrianin vapaaohjelman olin nähnyt ennen kisoja YouTubesta, mutta jostain syystä miehen lyhytohjelmaan en ollut kauden aikana tutustunut. Minulla rehellisesti sanoen suu loksahti auki hämmästyksestä, kun näin Adrianin luistelevan romanttisen, klassisen taitoluistelunumeron, sillä olen tottunut näkemään hänet esiintymässä paljon räväkämmän ja nykyiaikaisemman musiikin tahdissa. Ja voi hyvänen aika, miten paljon Schultheiss on kehittynyt luistelijana!
Toinen yllättäjä kisassa oli Tsekin Michal Brezina, joka sijoittui neljänneksi. Varsinkin vapaaohjelmaa katsoessa tuntui siltä kuin poika olisi kasvanut esiintyjänä ja luistelijana lisää jokaisella potkulla! Toivon todella, että sama kasvu jatkuu ensi kaudella, jotta miesten kisa kiristyy entisestään.
Ehkä suurimmat tuuletukset miesten kisan aikana päästin ilmoille Brian Joubertin onnistuttua lyhytohjelmassaan. Vanha suosikkini Joubert ei ole ollut aivan oma itsensä tällä kaudella ja olympialaisissa tapahtui todellinen romahdus, mutta MM-kisojen lyhytohjelmassa Brian osoitti tulleensa takaisin.
Tässä ohjelmassa näkyi niin paljon sellaista vilpitöntä onnistumisen riemua, jota haluaisin nähdä jäällä paljon enemmän uhreilijoiden onnistuessa. Brianin tuuletukset hyppyjen jälkeen ovat täysin aiheelliset. Ja miten hauskaa olikaan nähdä Brianin ja hänen valmentajansa hetkellinen katsekontakti ennen askelsarjaa. Mutta tietysti kaikkein parhaimmat tuuletukset ovat ohjelman lopussa. Tai no, eihän tuo Brian edes erityisemmin tuuleta, vaan karjuu naama punaisena. Oli ihanaa nähdä Brian pitkästä aikaa noin onnellisena esityksen jälkeen.
Miesten kisan ehdoton kunkku oli Daisuke Takahashi. Tällä kertaa Daisuke ei edes yrittänyt aiheuttaa minulle sydänkohtausta mäjähtämällä neloishyppyä kumoon kuten olympialaisissa.
Tämä Takahashin vapaaohjelma on kyllä hirmu kaunis ja MM-kisoissa se oli aivan eri tasoa kuin kenenkään muun luistelijan ohjelmat. Kun Lambiel ei ollut haastamassa Takahashia esittämisessä, Daisuke oikein loisti ylivertaisena esiintyjänä jäällä.
Lopuksi on pakko vielä nostaa esiin yksi luistelija, joka jäi mieleeni taiteellisuutensa takia. Tässä Adam Ripponin lyhytohjelmassa mielestäni puku puhuu täysin samaa kieltä kuin musiikki, jota taas luistelija ilmentää liikkeillään todella kauniisti. Ja Adam ei suinkaan tunnu luistelevan ohjelmassa, vaan hän sai minut ajattelemaan itseään tanssijana. Jos ette mitään muuta tuosta videosta katso, niin katsokaa edes ajassa 2.07 näkyvä kolmoislutz. En halua pilata jännitystä, mutta voin sanoa hypyn olevan ihan jotain muuta kuin peffalleen kaaduttu perushyppy.
Melkein pelottaa ajatella, että Adam oli vasta ensimmäisissä MM-kisoissaan ja hän on vasta 20-vuotias. Miten huikaisevaksi esiintyjäksi hän voi vielä kehittyäkään, kun kokemusta tulee lisää!
Palaan myöhemmin vielä puhumaan taitoluisteluohjelmien musiikeista. Ei nyt tungeta kaikkea asiaa tähän postaukseen, joka jo valmiiksi on kamalan pitkä :)
lauantai 3. huhtikuuta 2010
Pikku prinssi
Vuoden 2003 taitoluistelun EM-kisoissa miesten vapaaohjelmissa nähtiin tämä esitys
Olen etsinyt vuosia tätä Stanick Jeannetten Pikku prinssi -esitystä. Jeannette harvemmin onnistui sekä lyhyt- että vapaaohjelmassaan samoissa kisoissa, mutta vuoden 2003 EM-kisoissa hän onnistui hyvin molemmissa ja voitti pronssia.
Tämä Pikku prinssi -vapaaohjelma oli aikoinaan jotain todella virkistävää ja muista poikkeavaa. Nykyään tämän tyyppisiä rooliesityksiä nähdään jäällä jatkuvasti, mutta 2000-luvun alussa tällaisia vahvasti tarinallisia esityksiä näki harvemmin. On muuten aika erinäköistä tuo vanhan arvostelusysteemin aikainen luistelu kuin nykyluistelu, joka on täynnä erilaisia yhdistäviä askelia ja siirtymiä. Mutta vaikka Stanickin luistelusta puuttuukin nykyluistelun hienouksia, esittäminen ja tarina saavat tämän ohjelman silti tuntumaan edelleen upealta. Jeannetten luistelu ei ole pelkkiä hyppyjä ja piruetteja jäällä, se on taidetta.
Tunnen itseni vähän tyhmäksi, etten onnistunut löytämään tätä ohjelmaa netistä ennen eilistä. Etsintää hankaloitti aika paljon se, että siinä vaiheessa kun YouTube ilmestyi ja aloin kaivaa esiin Pikku prinssi -esitystä, olin unohtanut luistelijan nimen. Mutta vaikka Stanickin nimi ja kilpailuvuosi olivatkin unohtuneet, olisi minun silti pitänyt kyetä kaivamaan EM-mitalistin nimi esiin ennen vuotta 2010, varsinkin kun vielä muistin urheilijan edustusmaan!
Eilen etsin Wikipediasta tietoja toisesta ranskalaisluistelijasta, Laurent Tobelista, päätyen Helsingin vuoden 1999 MM-kisojen artikkeliin. Huomatessani, että Wikipediasta löytyi kisojen osallistujaluettelo, keksin ottaa esiin 2000-luvun alun MM-kisojen artikkelit ja luistelijalistat. Niistä sitten tarkastin ranskalaisluistelijoiden nimet ja lopulta silmiini osui Stanickin nimi. Olisittepa nähneet miten tärisin, kun kirjoitin miehen nimen YouTubeen tarkastaakseni, löytyisikö kaipaamani esitys sieltä. Lähellä oli, etten olisi päästänyt iloista kiljahdusta, kun havaitsin yhdessä videossa näkyvän Pikku prinssi -puvun. Miten ihanalta tuntuu päättää vuosia kestänyt etsintä!
Palaan illan aikana vielä taitoluisteluaiheeseen. Pakko kirjoittaa edes muutama sananen viime viikon MM-kisoista. Mutta sitä postausta odotellessa voitte nauttia Pikku prinssistä :)
Olen etsinyt vuosia tätä Stanick Jeannetten Pikku prinssi -esitystä. Jeannette harvemmin onnistui sekä lyhyt- että vapaaohjelmassaan samoissa kisoissa, mutta vuoden 2003 EM-kisoissa hän onnistui hyvin molemmissa ja voitti pronssia.
Tämä Pikku prinssi -vapaaohjelma oli aikoinaan jotain todella virkistävää ja muista poikkeavaa. Nykyään tämän tyyppisiä rooliesityksiä nähdään jäällä jatkuvasti, mutta 2000-luvun alussa tällaisia vahvasti tarinallisia esityksiä näki harvemmin. On muuten aika erinäköistä tuo vanhan arvostelusysteemin aikainen luistelu kuin nykyluistelu, joka on täynnä erilaisia yhdistäviä askelia ja siirtymiä. Mutta vaikka Stanickin luistelusta puuttuukin nykyluistelun hienouksia, esittäminen ja tarina saavat tämän ohjelman silti tuntumaan edelleen upealta. Jeannetten luistelu ei ole pelkkiä hyppyjä ja piruetteja jäällä, se on taidetta.
Tunnen itseni vähän tyhmäksi, etten onnistunut löytämään tätä ohjelmaa netistä ennen eilistä. Etsintää hankaloitti aika paljon se, että siinä vaiheessa kun YouTube ilmestyi ja aloin kaivaa esiin Pikku prinssi -esitystä, olin unohtanut luistelijan nimen. Mutta vaikka Stanickin nimi ja kilpailuvuosi olivatkin unohtuneet, olisi minun silti pitänyt kyetä kaivamaan EM-mitalistin nimi esiin ennen vuotta 2010, varsinkin kun vielä muistin urheilijan edustusmaan!
Eilen etsin Wikipediasta tietoja toisesta ranskalaisluistelijasta, Laurent Tobelista, päätyen Helsingin vuoden 1999 MM-kisojen artikkeliin. Huomatessani, että Wikipediasta löytyi kisojen osallistujaluettelo, keksin ottaa esiin 2000-luvun alun MM-kisojen artikkelit ja luistelijalistat. Niistä sitten tarkastin ranskalaisluistelijoiden nimet ja lopulta silmiini osui Stanickin nimi. Olisittepa nähneet miten tärisin, kun kirjoitin miehen nimen YouTubeen tarkastaakseni, löytyisikö kaipaamani esitys sieltä. Lähellä oli, etten olisi päästänyt iloista kiljahdusta, kun havaitsin yhdessä videossa näkyvän Pikku prinssi -puvun. Miten ihanalta tuntuu päättää vuosia kestänyt etsintä!
Palaan illan aikana vielä taitoluisteluaiheeseen. Pakko kirjoittaa edes muutama sananen viime viikon MM-kisoista. Mutta sitä postausta odotellessa voitte nauttia Pikku prinssistä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)