Michael Jackson kuollut!

Tarkoitus oli mennä nukkumaan, mutta piipahdus FutisForumilla sai unihiekan katoamaan silmistä, kun havaitsin Michael Jacksonin kuolleen. Iski melkoinen MVNT (=mitä vittua nyt taas)-fiilis. Ensimmäinen ajatus oli, miten Michael Jackson voi kuolla. Toki olin jo ehtinyt muualta lukea miehen sydänkohtauksesta, mutta pieneen päähäni vaan ei mahdu ajatus siitä, että Popin kuningas voisi kuolla niinkin tavalliseen asiaan kuin sydänkohtaus.

Ehkä on syytä valaista omaa suhdettani Michael Jacksoniin. Minulle Jackson oli loistava laulaja, tassija ja biisintekijä. Minä kuuntelin Jacksonin levyjä, katsoin musiikkivideoita ja ihailin tanssiliikkeitä. Tietenkään en voinut välttyä lukemasta uutisia miehen avioliitoista, pedofiiliepäillyistä ja kasvoleikkauksista, mutta tämä puoli miehen elämästä ei minua erityisemmin kiinnostanut.

Minun ajatuksissani Jackson tulee musiikkinsa ja tanssiliikkeidensä takia olemaan kuolematon. Ja minun mielessäni Michael näyttää aina samalta kuin Bad-levyn kannessa.



Bad on ehdottomasti ollut yksi suosikkilevyjäni Jacksonilta. Muistan edelleen levyn musiikkivideot, joita katsellen vietin useamman viikonlopun lapsena. Ihmeellisintä oli, että pikkusiskoni, joka yleensä kuuntelee vain klassista musiikkia, istui vieressäni kuuntelemassa Michaelia. Jotain erityistä Jacksonissa oli, koska siskonikin hänestä kiinnostui.

On pakko myöntää, että yön uutinen sai minut itkemään. Eipä näitä lapsuuteni idoleita nyt niin hirveästi ole viellä kuollut, joten tässä piti kohdata melko uusia tunteita. Pahoittelen, jos tämä kirjoituskin oli sisällöltään hieman hajanainen. Tällä hetkellä vaan on vähän vaikea jäsennellä ajatuksia. Ehkä nyt on aika yrittää nukahtaa ja aamulla voin palata pirteämpänä ja vähemmän järkyttyneenä aiheeseen. Luvassa varmaan jonkinlainen top5-lista Jacksonista :)

Hauskaa juhannusta!

Oma juhannuksen vietto ei lähtenyt käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla. Suomen tappio Saksaa vastaan futiksessa ei erityisemmin kohottanut mieltä, mutta eiliset yhteismusisointisessiot perheen kanssa sentään siivittivät minutkin juhannustunnelmaan.

Valitettavasti perheemme hullusta musisointituokiosta ei ole mitään julkaisukelpoista materiaalia, mutta tässä kaikille kuitenkin kesäiltoja piristävä musiikkikappale :)

Tsemppiä Pikkuhuuhkajat!

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue pelaa tällä hetkellä historiallisesti EM-lopputurnausta Ruotsissa. Ennen kisoja oli luettavissa turnauksen muiden joukkueiden mietteitä Suomesta. Ainakin Ruotsissa, Englannissa ja Saksassa tunnuttiin ajateltavan, että Suomi on näiden kisojen heittopussi, joka ei kykene haastamaan muita jalkapallomaita. Kuinka väärässä näiden maiden toimittajat olivatkaan.



Maanantain avausottelussa Suomi hävisi harmillisesti Englannille, mutta kuten moni englantilaistomittajakin on todennut, Suomi oli tuossa pelissä Englantia parempi. Samalla Suomen pelaajat osoittivat kuuluvansa niiden kahdeksan lopputurnaukseen päässeen maan joukkoon. Yksinkertaisesti joukkueemme on erinomainen, vaikka pelaajat eivät vielä pelaakaan Euroopan suurissa futissarjoissa, vaan keräilevät peliminuutteja lähinnä Veikkausliigassa tai muissa pienissä sarjoissa. Vaikka takana on vasta Englanti-ottelu, jo nyt voi sanoa, ettei Suomi ole näiden kisojen heittopussi. Ennemminkin epäilen, että Saksa ja Espanjakin joutuvat pelaamaan hikiset ottelut voidakseen voittaa Suomen.

Monien mielestä tänään pelattavassa Saksa-pelissä Suomi on menettänyt parhaan aseensa, yllättäjän roolin. Nyt saksalaisetkin kuulemma tietävät, miten kova maa Suomi on. Vaan eipä tunnu Saksan valmentaja kiinnittäneen huomiota Suomen hyvään peliin. Mies on haastatteluissa antanut sen kuvan, että tämä pitää Pikkuhuuhkajia edelleen vaarattoman joukkueena, jonka Saksa voittaa kevyesti.

Näyttää siltä, että Saksa olisi lähdössä otteluun "me ollaan jo voitettu tää peli" -asenteella. Samalla asenteella lähti Englanti maanantaina pelaamaan Pikkuhuuhkajia vastaan ja oli vaikeuksissa. Minua toki ei haittaa, jos Saksa sortuu aliarvioimaan Suomen kyvyt. Kivahan se olisi nähdä saksalaisten tuskastuneet ilmeet, kun helppona pidetty ottelu onkin kovaa taistelua, kun Suomi pyörittää peliä :)

Nyt täytyy pakata juhannuskamat kasaan ja valmistautua lähtemään mökkeilemään. Onneksi pääsen Somerolla katsomaan kuitenkin illan pelin telkkarista. Toki mieluusti viettäisin juhannukseni Etelä-Ruotsissa telttailemassa ja katsomassa Pikkuhuuhkajien pelejä, mutta nyt vaan ei ollut mahdollisuutta lähteä katsomaan pelejä Halmstadiin. Onneksi Örjans vallin katsomoissa riittää muita äänekkäitä suomalaiskannattajia, jottei joukkueelta ainakaan tukea puutu :)

Hauskaa juhannusta kaikille ja muistakaa katsoa tänään Saksa-peli! Maanantaina sitten edessä vielä Espanja-peli, jonka jälkeen toivottavasti päästäänkin ihailemaan Pikkuhuuhkajia välierä- ja finaaliotteluissa!

Levylautasella: Kasabian - West Ryder Pauper Lunatic Asylum

Harvemmin menee pari viikkoa siihen, että saan selvitettyä jonkin päähän tarttuneen biisin nimen. No tällä kertaa en edes ollut erityisen aktiivinen salapoliisi, kun päässäni soi uuden Sony Bravia -maninoksen kappale. Ajattelin, että ilman muuta jossain vaiheessa biisi alkaa soida enemmänkin. Ja niin kävi, biisi alkoi soida myös tavallisissa jalkapallolähetyksissä ja selvisi, että kyseessä on Kasabianin Underdog-kappale.



Totta puhuen tunsin itseni tyhmäksi huomattuani, mikä bändi oli kyseessä. Kyllähän minun nyt Kasabian olisi pitänyt tunnistaa! Mutta todettakoon samaan hengenvetoon, että olin tunnistanut bändin itselleni tutuksi, vaikken saanut oikeaa bändin nimeä mieleen.

Koska selvästi Kasabianilta oli syntynyt uutta tuotanto, josta en ollut tietoinen, päätin katsoa Spotifysta, mitä levyjä sieltä bändiltä löytyisi. Löytyihän sieltä myös bändin hiljattain julkaistu uutukainen.

Uusi levy, West Ryder Pauper Lunatic Asylum, on ehkä laadultaan hieman epätasainen, mutta erityisesti kaksi ekaa biisiä, Underdog ja Where Did All The Love Go?, ovat jo nyt päässeet tehosoittooni ja korkealle Kesähitti 2009 -listallani. Mielestäni tuo kakkosbiisi on itse asiassa Underdogia parempi, mutta koska Underdog soi mm. alle 21-vuotiaiden EM-futiskisojen tv-lähetyksissä, taitaa siitä tulla virallinen kesäbiisini. Futiksesta lisää jossain vaiheessa...

Ärsyttävää pessimismiä Ilta-Sanomilta

Huomenna Helsingin Olympiastadionilla pelattava Suomi-Venäjä-jalkapallomaaottelu on pyörinyt varmasti jokaisen suomalaisen futisfanin mielessä ainakin viime lauantain Liechtenstein-matsista lähtien.

Luottamukseni Huuhkajien kykyy voittaa Venäjä on monen mielestä varmasti naurettavaa. Aivan erityisesti tätä mieltä taitaa olla Ilta-Sanomien futistoimittajat, jotka tuntuvat ajattelevan, ettei Suomella ole mitään saumaa voittaa huominen peli. Vai mitä itse ajattelette IS Veikkaajan etusivun otsikosta "Venäjän karhu tuhoaa unelmat"?

Ilta-Sanomat eivät tunnu uskovan maajoukkueemme mahdollisuuksiin myöskään seuraavan uutisen kohdalla. Erityisesti silmiin pistää viimeisen kappaleen ensimmäinen lause:

"Kurjassa säässä on Suomessa todistettu jalkapallon huonoja hetkiä ennenkin."

Miten niin ennenkin! Ei noin voi sanoa ENNEN peliä! Aivan kuin muka huomenna varmasti todistettaisiin suurta murhenäytelmää. Haluaisin nähdä IS:n toimittajien naamat, kun valmiiksi kirjoitetut Miksi hävisimme taas -jutut joutuukin deletoimaan ja kirjoittamaan siitä historiallisesta illasta, kun Suomi voittaa ns. ison jalkapallomaan, joka vielä sattuu olemaan rakas naapurimme Venäjä.

Tappion jälkeen saa synkistellä, mutta ennen peliä pessimismi pitää unohtaa ja kerrankin ajatella positiivisesti, että meillä on mahdollisuus voittoon. Jos vielä tilaisin Veikkaajaa, olisin tänään tehnyt kuten muutamat muutkin lehden tilaajat ja peruuttanut tilaukseni. Mielestäni hyvään jalkapallojournalismiin kuuluu usko omaan joukkueeseen, ei tuollainen hapan tappioasenne, jota ei edes perustella jutussa kunnolla. Kyllä mielipiteet pitää ainakin perustella jotenkin. Voin vaikkapa malliksi antaa viisi perustelua oman uskoni Suomen voittoon seuraavilla syillä:

1. Suomi ei ole hävinnyt kotiotteluaan kahteen vuoteen, mikä osoittaa joukkueen kyvyn pelata hyvin kotikentällään.
2. Venäjän pelaajien henkinen kantti ei ole vieraskentällä yhtä kova kuin kotiotteluissa.
3. Suomen joukkue on ehtinyt oppia viime syksyn Venäjä-pelin mokista.
4. Huuhkajilla on takanaan kotiyleisön, erityisesti Pohjoiskaarteen, äänekäs tuki.
5. Suomi on sisuuntunut lauantain Liechtenstein-pelistä ja haluaa varmasti näyttää nyt taitonsa.

Olen viimeisen parin tunnin aikana tarkastanut kymmeniä kertoja, että EM-karsintojen kausikorttini varmasti roikkuu paikoillaan eteisessä, jotten voi unohda korttiani kotiin. Tätä peliä ei ole varaa missata! Haluan olla paikan päällä Stadikalla, kun Suomi voittaa Venäjän huomenna illalla.

Vielä pieni toive Suomen pelaajille: Saatte toki tehdä maaleja pitkin peliä, mutta voisitteko ystävällisesti tehdä edes yhden maalin myös Pohjoiskaarteen edessä olevaan maalliin. Lupaan, että katsomomme palkitsee teidät riemunkiljahduksin ja -lauluin. :)

Edit:
No niin... eipäs sitten haukutakaan pelkkää IS:ää huonosta asenteesta. Ilta-Sanomien Suomi pelaa kohtalon ottelunsa koiranilmassa -jutun onkin kirjoittanu STT, joten sieltä siis löytyy joku yhtä nihkeästi Suomen voittoon suhtautuva toimittaja kuin IS:stä. Mutta tavallaan Ilta-Sanomat allekirjoittavat STT:n jutun kirjoittajan mielipiteet, kun kerta sellaisenaa kirjoituksen julkaisevat, joten en pysty antamaan kirjoitusta IS:lle vieläkään anteeksi, en vain pysty.

Ja voittaja on... KRIS!

Kuten olen jo aiemmin todennut, tämän vuoden American Idol -kisassa suosikkini oli Kris Allen. Seurasin sarjaa Subilta ja yritin todella varoa näkemästä voittajan nimeä ennen viime sunnuntaina esitettyä tuloslähetystä. Vaan eikös sitten Ilta-Sanomien nettisivu paljastanut voittajan, kun sinänsä spoilaamista varoneen teksti viereen oli pikkuotsikoiden viereen liitetty kuva Krisistä. En siis voinut jännittää tulosta aivan loppuun asti, mikä harmitti vielä sunnuntain finaalilähetystä katsoessakin vietävästi.



Krisin voitto oli pieni yllätys, vaikka olinkin ruvennut epäilemään, ettei Adamin suosio kuitenkaan riittäisi tuomaan voittoa miehelle. Sympaattinen ja joka äidin unelmavävyn oloinen Kris sitä paitsi varmasti miellytti Adamia enemmän Amerikan kansan syviä rivejä.

Mielestäni Kris ansaitsi voittonsa. Ensinnäkin hän on loistava laulaja ja muusikko ja lisäksi hän oli kilpailussa koko ajan aito oma itsensä. Siinä missä monelle muulle kilpailijalle jo viikon teemat saattoivat koitua kohtaloksi, Kris onnistui aina löytämään itselleen laulun, jonka sai sovitettua itselleen sopivaksi (no joo, ehkä pari poikkeustakin oli, mutta niitä ei muistella ;) ) Erityisen huolissani olin discoviikosta, mutta sitten mies tuli ja esitti tämän, ja minä haukoin ihastuksesta henkeäni.

Lauantain lähetyksen esitykset Krisiltä oli selvästi Adamin esityksiä paremmat. Muutama viikko takaperin olin kovasti huolestunut, kun näytti siltä, että Krisin taso oli laskussa, mutta lauantaina ei tarvinnut hetkeäkään murehtia, jatkuuko lasku, vaan saatoin vaan nauttia miehen esityksistä. Itse asiassa tuolloin lauantaina en miettinyt, että siinä nyt laulelee kisan voittaja, vaan silloin jännitin, miten Krisin laulut sujuvat.

Sunnuntaina nähty finaalijakso oli jo vähän liian täynnä kaikkea. Toinen toistaan nimekkäämmät artistit esiintyivät yhdessä Idol-finalistien kanssa, mutta kaikki oli jotenkin liian mahtipontista ja teennäistä. Eikä se kauan odotettu hetki, voittajan julistaminen tuntunut enää teitenkään miltään, kun tiesi, kuka voittaa.

Nyt kun American Idol kisa on saatu päätökseen täytyykin odottaa enää muutama kuukausi (toivottavasti) ja alkaa taas Tanssi, jos osaat -sarjan jaksot. Mutta jos Nelonen ei ole jaksoja ostanut, niin minulle iskee kyllä pahat vieroitusoireet. Olen niin tottunut katsomaan syksyisin tuota sarjaa, etten kestä, jos uutta kautta ei täällä näytettä. Täytyy lähettää taas toive Neloselle, jos vaikka se kuultaisiin.

Rästitekstejä

Oi voi... Blogi raukka on joutunut olemaan ilman uusia tekstejä, kun kirjoittaja on keskittynyt muihin puuhiin.

Olin viimeksi kirjoittanut The Crashin keikasta, ja sen jutun yhteydessä lupailin kirjoittavani myös muista näkemistäni keikoista. Nuo keikat olivat Jenny Wilsonin ilmaiskeikka Levykauppa Äx:n uuden myymälän avajaisissa ja Aikakoneen keikka Aatussa.

Jennyn keikasta voin kertoa sen verran, että nainen soitti kahden taustamuusikon kanssa Äx:n pikkuruisella lavalla. Myyntihyllyjen väliin sulloutuneet kuuntelijat saivat kuulla erinomaisen minikeikan. En nyt saa enää palautettua mieleen, soittiko Jenny keikalla 3 vai 4 biisiä, mutta uuden Hardships-levyn biiseistä keikalla kuultiin ainakin Clattering Hoovers, The Wooden Chair ja Anchor Made Of Gold. Livenä Jenny oli totta puhuen yllättävän hyvä. Ilmaiskeikan jälkeen harmitti, ettei minulla ollut varaa mennä illalla naisen keikalle Klubille.

Aikakoneesta olisin kirjoittanut, koska mielestäni on hassua, että bändi edelleen tekee keikkoja. Aivan täysin en päässyt perille, tuliko laulu oikeasti taustanauhalta vai lauloiko bändi oikeasti. Valtavassa yleisömassassa en juuri lavalle nähnyt, mutta miksauspöydän toimintaa kyllä näin ja sen sai epäilemään mahdollista taustanauhojen käyttöä. No mutta tulipa biisit nauhalta tai ei, niin ainakin yleisö oli villiä ja piti hauskaa.

Nyt kun on saanut vanhat lupaukset lunastettua, voin ruveta julkaisemaan uusia tekstejä. Niitä ilmestyy ihan kohta...