keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Kadonnut muistikirja

Olen mestari kadottamaan tavaroita, mutta erityisen lahjakas olen hukkaamaan muistikirjani. Minulla pitäisi olla erillinen muistikirja, johon kirjoitan, minne olen jättänyt oikean muistikirjani, jotten joutuisi tuhlaamaan vähiä rahojani uusien muistikirjojen ostamiseen.

Jossain pienen asunton syövereissä on hukattuna nopeasti laskettuna ainakin viisi pientä muistikirjaa. Yhdessä näistä, siinä viimeisimmässä, on kirjoitettuna blogitekstien ideoita ja kaiken maailman muidenkin juttujen aihioita. Toivon todella, että muistikirja tulee vastaan seuraavassa siivouksessa, sillä ajatus siitä, että muistikirja on jonkun vieraan ihmisen käsissä tuntuu todella ahdistavalta. Toisaalta voin lohduttautua sillä, ettei omituisista muistiinpanoistani vieras ihminen saa juurikaan selvää.

Onneksi en ole vielä niin hajamielinen, ettenkö pystyisi palauttamaan mieleeni isoa osaa juttuideoistani. Muistikirjan kadottamisesta seurannut kiukku kuitenkin aiheutti niin suuren turhautumisen, etten ole kyennyt viime viikkoina kirjoittamaan mitään blogiin. Nyt olen kuitenkin tehnyt paluun tänne. Viikonloppuna kirjoittelen ainakin parista uudesta levystä ja hienosta elokuvasta. Toivon mukaan muistikirjakin olisi silloin jo löytynyt :)

perjantai 4. syyskuuta 2009

Berliini 24h – Päivä metropolin elämää


Huomenna lauantaina kannattaa herätä jo klo 6 ja avata saman tien televisio Yle Teemalta. Kanava näyttää historiallisen tv-dokumenttielokuvan Berliini 24h – Päivä metropolin elämää.

Ohjelmassa seurataan Berliinin ja kaupungin asukkaiden elämää 24 tuntia. Ohjelma on kuvattu 5. syyskuuta 2008 eli saamme seurata, mitä Berliinissä tapahtui tasan vuosi sitten. 80 kameraryhmän voimin kuvattussa ohjelmassa pääsemme näkemään berliiniläisiä aamiaisella, koulussa, työpaikoilla ja pitkin kaupunkia. Lisätietoa ohjelmasta löytyy mm. ohjelman virallisilta nettisivuilta ja Teeman sivuilta.


Berliini on ehdottomasti yksi lempikaupungeistani Euroopassa. Jotain samaa rumankaunista arkkitehtuuria ja viileyttä on Turussakin, joka on tietysti PARAS kaupunki maailmassa ;)

Odotan kovasti näkeväni omalta Berliinin-reissulta tuttuja maisemia. Muun muassa tämä pressikuva tuo minulle muistoja mieleen


Kuva on otettu valtiopäivätalolla. Kuvan nähdessäni muistin heti, miltä talon vieressä tuoksui ja miten suuri talo oli.

On todella kutkuttavaa, että huomenna voin tehdä vuorokauden mittaisen nojatuolimatkan Berliiniin ja kurkistaa vieraiden ihmisten elämään. Tämä ei ole keinotekoista BB-elämää, vaan kuvausta tavallisten berliiniläisten arjesta. Muiden puuhia on koukuttavaa seurata, mutta silti omiakin askareita yritän sujautella tv:n katsomisen sekaan. Eihän sitä kuitenkaan koko päivää jaksa telkkaria tuijottaa, toivottavasti.


Jutun kuvat täältä.