Paluu

Tervehdys pitkästä aikaa!

Blogihiljaisuus on ollut melkoisen pitkä, anteeksi siitä. Alkuvuoden aikana kirjoitusenergia on kulunut pääasiassa opiskelujuttujen tekemiseen, mutta nyt on aika palailla näiden mukavien kirjoituspuuhienkin pariin. Pääni suorastaan pursuilee postausideoita!

Mutta palataanpa aluksi pienen rästihomman pariin. Biisimeemi on nimittäin kärsinyt tässä blogissa melkoisesti erään unohtelevan ja muihin asioihin keskittyvän kirjoittajan välinpitämättömyydestä. Mutta nyt, kunniasanalla, hoidan haasteen loppuun.

Day 12 - A song from a band you hate: Jippu ja Samuli Edelmann: Pimeä onni

Hoen niin usein "mä vihaan"-alkuisia lauseita, että tämä ilmaus on vaarassa kärsiä jonkinlaisen inflaation puheessani. Jipun ja Samuli Edelmannin kohdalla voi kutenkin todeta, että juuri tällä hetkellä minä vihaan ja inhoan heitä todella paljon. (Ja juu, eivät he ole bändi, mutta en anna sen häiritä, vaan nimeän heidät tässä kohdassa.) Osan vihastani saa niskaansa myös Paula Vesala, joka on ollut kynäilemässä Pimeä onni -kappaleen sanoja.

Jos joku ei Pimeä onni -kappaletta tunne, kyseessä on siis Jipun ja Samuli Edelmannin suomenkielinen tulkinta The Crashin Sugared-biisistä. Tätä blogia seuranneet lukijat sattavat tietää, että The Crash on minulle hyvin rakas ja tärkeä bändi, enkä todellakaan siedä, että heidän kappaleistaan tehdään kehnoja uudelleentulkintoja.

Itse en keksi mitään syytä, miksi Pimeän onnen säveleksi on valittu Sugared, kun suomenkielisissä sanoissa, sovituksessa tai tunnelmassa ei lopulta ole mitään samaa alkuperäisversion kanssa. Ja kun tulkitsijoina vielä on kaksi yliarvostettua laulajaa, minun hermoni kiristyvät sellaiseen pisteeseen, että vaaditaan tunnin kuuntelu Crashia ennen kuin rauhoitun takaisin normaaliin tilaani, vaikka normaalisti Teemun laulun kuunteleminen rentouttaa minut muutaman sävelen jälkeen.

Älkää kuvitelkokaan, että suostuisin lisäämään tähän kohtaan videon Jipun ja Samulin tulkinnasta. Jos joku utelias nyt haluaa biisin kuulla, YouTubesta se löytyy, mutta en suosittele kappaleen kuuntelemista kenellekään. Sen sijaan The Crashin alkuperäisversioon suostittelen kyllä tutustumaan, jos Sugaredia ei vielä tunne.

Parin viikon kootut (sekalaiset)

Jälleen kerran olen kirjoittanut blogitekstejä kovasti päässäni, mutta muutamaan viikkoon en sitten olekaan oikeasti naputellut tekstiäni täänne blogiin. Arvatkaa vaan, kuinka paljon päässä on juttuideoita. Voin sanoa, että niitä on PALJON.

Näiden blogitekstien kirjoittaminen on minusta hauskaa ja aika nopeaakin puuhaa, jos vain viitsin istua hetkeksi alas ja avata Bloggerin. Jostain kumman syystä kuitenkin kulutan aikaani löhöilemällä sängyllä ja miettimällä, mitä kirjoittaisin tänne. Lopputulos on, että päässäni voi olla valmiita tekstejä, joita en sitten kirjoita minnekään.

Harmillista on, että osa päässäni olevista jutuista vanhenee ennen lopullista kirjoittamista, mikä on aika raivostuttavaa, koska olen saattanut käyttää tekstin suunnitteluun useammankin hetken ja varsin paljon energiaa. Tässä postauksessa haluan palata pariin blogissa mainittuun asiaan, joista on ollut tarkoitus kirjoittaa niiden ollessa ajankohtaisia. Nyt nämä muutaman viikon takaiset tapahtumat tuntuvat tosi vanhoilta, mutta haluan silti mainita niistä vielä muutaman sanasen.


Oscar-gaala

Minullahan oli viime kuussa käynnissä Oscar-projekti, joka huipentui Oscareiden voittajaveikkaukseen. Olen ylpeä veikkauksistani, sillä kaikkien viiden "suuren" sarjan voittajat menivät minulla oikein. Ja mikä parasta, Avatar ei kerännyt lopulta kuin 3 palkintoa.

Itse gaalasta täytyy todeta, että olipa todella tylsä ohjelma tällä kertaa! Gaalasta puuttui kaikki yllätyksellisyys, juontajien vitsit olivat vaivaannuttavan huonoja ja Nelosen elokuva-asiantuntijat lähinnä ärsyttäviä. Gaalan paras ohjelmanumero oli ehdottomasti paras musiikki -sarjan ehdokkaiden esittelynä ollut tanssinumero, jossa lavalla näkyi ainakin muutama tuttu kasvo Tanssi, jos osaat! -sarjasta.

Olympialaiset

Miten paljon voi kisoissa asiat mennä mönkään? Jo ennen kisojen avajaisia kelkkailun harjoituksissa tapahtui ikävä kuolemaan johtanut onnettomuus, avajaisissa olympiatulimaljan jalustan yksi jaloista ei noussut pystyyn, pikaluisteluareenan jääkoneet hajoilivat ja sotkivat aikatauluja, alppihiihdossa kärsittiin lumipulasta ja ajanotto takkusi... Nähtiinpä taitoluistelun puolellakin sellainen harvinainen tilanne, että musiikki lähti väärästä kohdasta käyntiin. Melkeinpä sääliksi kävi kisajärjestäjiä.

Kisojen päättäjäisissä kaikki meni hyvin, mutta mielestäni on todella ikävää, että hyvän shown varmistamiseksi iso osa musiikkiesiintyjistä esiintyi playbackinä. Ymmärrän kyllä, jos soitto tulee taustanauhalta teknisistä syistä (näinhän on esim. Euroviisuissa), mutta siitä en pidä, että myös laulu tulee taustanauhalta. Onneksi muutamat laulajat rohkenivat laulaa livenä. Arvostukseni esim. Avril Lavignea kohtaan nousi huomattavasti hänen hyvän LIVE-esityksen johdosta. Esityksessä on huomattavasti enemmän eloa ja luonnollisuutta, kun kaikki ei tule virheettömänä taustanauhalta. Toivottavasti nämä sisähallissa taustanauhoin järjestetyt kisa-avajaiset ja -päättäjäiset eivät aivan liikaa yleistyisi.


No niin, nyt kun olen saanut mieltäni erityisesti vaivanneet asiat kirjoitettua tänne, voin palata asiaan vähän tuoreemmilla aiheilla :) Luvassa tekstejä ainakin taitoluistelun MM-kisoista, Liisa Ihmemaassa -elokuvasta ja muutamasta levystä.

Uusi ilme, uusi alku

Huuups...

Koko lokakuu meni ilman blogikirjoituksia, eikä syyskuussakaan paljoa järkevää tekstiä syntynyt. Tai itse asiassa tekstejä kyllä syntyi tietokoneen kovalevylle, mutta sinne ne jutut jäivät odottamaan kuvitusta, viimeistä silausta tai vanhenivat sisällöltään. Turha kai tässä vaiheessa marraskuuta on kertoa, mitkä lokakuun uutuusleffat vaikuttavat kiinnostavilta, elokuvat ovat nyt jo pyörineet kuukauden teattereissa ja hyvällä onnella ne on myös nähnyt. Turha siis enää miettiä, olisiko vaikka Up - Kohti korkeuksia hyvä leffa.

Marraskuun kunniaksi päätin vähän uudistaa blogiani. Vanha ilme oli jotenkin liian synkkä ja raskas katsella näin pimeän loppusyksyn ja alkavan talven keskellä. Vanhaa banneria ehkä tulee vähän ikävä, mutta toisaalta oli ihan kiva kehitellä tuota uuttakin kuvaa. Rakastan vanhoja c-kasetteja, joten kuva-aiheen keksiminen ei vienyt aikaa juuri sekunttia kauempaa. Vähän pidempään kestikin sitten kuvan muokkaaminen. On aika nuivaa, että ainoa kuvankäsittelyyn soveltuva ohjelma koneellani on Paint. Toisaalta, mitään kehittyneempää ohjelmaa en sitten osaisikaan taas hallita, joten ehkä tuttu ja turvallinen piirrosohjelma on lopulta minulle kuitenkin paras.

Jatkossa yritän olla liikaa lupailematta tulevista kirjoituksista, mutta koska nyt kovalevyllä on täysin valmiiksi työstettynä muutamia juttuja, uskallan sanoa, että parin päivän sisällä luvassa on kirjoituksia ainakin yhdestä tanssiohjelmasta, levystä, näyttelijästä ja elokuvaohjaajasta.