Parhaita ovat ne päivät, kun voi löhöillä lattialla tuijotellen kattoa ja kuunnellen rauhassa hyvää musiikkia. Onko mitään rauhoittavampaa kuin katsella pölyhiukkasten leijailua ilmassa ja miettiä, ettei ole kiire minnekään. Ei ikävää deadlinea huohottamassa niskaan tai tarvetta juosta paikasta toiseen.
Tänään minulla on hyvä sunnuntai. Saan lukea kerrankin rauhassa hyvää romaania, jota ei tarvitse tenttiä. Saan mutustella Marie-keksejä, juoda kaakaota, käydä elokuvissa... Voin tehdä ihan vain sitä, mikä minua oikeasti sattuu huvittamaan. Voin nauttia kireettömyydestä ja unohtaa hetkeksi kaikki stressattavat asiat. Voin kerrankin vain olla!
En muista, koska viimeksi olisin oikeasti pystynyt sunnuntaina olemaan ajattelematta ahdistuneena seuraavan päivän ja viikon tapahtumia. Nyt pystyn kerrankin lataamaan akkujani. Huomenna on asioita hoidettavana, mutta tiedän, ettei niitä tarvitse miettiä vielä tänään.
Kiireetön sunnuntai on tuonut mieleen lapsuuden rennot viikonloput. Ne päivät, kun saattoi vaikka patjoista ja huovista rakentaa majan, jonne vietiin kasettimankka, jotta omassa pienessä onkalossa sai kuunnella Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmia.
Enää en majaa viitsi rakentaa, eikä kuunnelmakasettejakaan jaksa juuri nyt kaivaa esiin, mutta sen verran lapsuuteni ääniä haluan kuunnella, että vaihdan The Nationalistin levyn vanhaan kunnon Roxetteen.
Rentouttavaa sunnuntaipäivää kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti