Olin tänään Musaraman elokuvanäytöksessä. Illan elokuvana esitettiin islantilaisen Sigur Rós -yhtyeen musiikkidokumentti Heima.
Olin nähnyt elokuvan jo aiemmin, joten oletin, etten menisi siitä täysin sekaisin uudelleen, toisin tietysti kävi. Valkokankaalta nähtynä elokuvan maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniita, siis vielä upeampia kuin telkkarin ruudulta nähtynä. Ja kun taustalla soi Sigur Rósin musiikki, suorastaan pökerryin.
Heima on dokumentti Sigur Rósin vuoden 2006/7 Islannin kiertueesta. Pitkän maailmalla kiertelyn jälkeen yhtye palasi Islantiin ja halusi "antaa jotain takaisin" kotimaalleen. Niinpä bändi esiityi ympäri saarta mitä merkillisemmissä pikkukylissä ja erikoisissa keikkapaikoissa (mm. vanhassa kalanjalostustehtaassa). Takeita yleisön paikalle saapumisestakaan ei ollut, mutta jokaiselle keikalle väkeä kuitenkin tuli. Ehkä liikuttavimpia hetkiä elokuvassa onkin ne katkelmat, joissa näytetään, kuinka bändiä saapuu kuuntelemaan "koko" kylä, niin pienet vauvat kuin vanhat mummot ja papatkin. Bändi ja yleisö ei voisi olla enää yhtään sympaattisempaa! Ja lähes koko elokuvan ajan taustalla soi bändin esittämää kaunista musiikkia.
Kuuntelen Sigur Rósia niin paljon ja usein, etten edes voi mainita sitä missään Mitä kuuntelin tänään -listoissa, koska se olisi listalla melkeinpä aina. Kuuntelen Sigur Rósia nimittäin unimusiikkina, erityisesti talvisin, kun pimeys sekoittaa unirytmini ja näen helposti painajaisia. Musiikin avulla en vajoa niin syvään uneen, että painajaiset pääsisivät kiusaamaan. Ja Sigur Rós on parasta mahdollista yömusiikkia, kuin unta itsessään. Yhtyeen musiikki soi vähintään yhtenä yönä viikossa, talvisin lähes joka yö. Tänä yönä cd-soittimeen sujahtaa ()-levy, koska ilman bändin musiikkia en elokuvan jälkeen unta saa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti