Jostain syystä kuuntelen hyvin vähän naisten laulamaa musiikkia. Mielestäni kenelläkään naisella ei ole yhtä upeaa ja monipuolista ääntä kuin vaikkapa Ian Gillanilla.
Ihailen ja kadehdin valtavasti mieslaulajia, jotka pystyvät käyttämään ääntään monipuolisesti rockmusiikissa. Olisin valmis myymään sieluni, jos vain voisin saada Gillanin, Freddie Mercuryn tai vaikka Paul McCartneyn lauluäänen. Mutta ei, minulla on tylsä, kapea naisen ääniala.
Kyllä minä joidenkin naislaulajienkin ääntä kadehdin. Kate Bushin tai Tina Turnerin äänen saamisen takia voisin tehdä mitä tahansa. Myös Roxetten Marie Fredrikssonin ääni kelpaisi minulle oikein hyvin. En pidä siitä, että jossain vaiheessa äänialani on madaltunut ja kaventunut. Jos äänen piti madaltua, miksei se voinut madaltua sitten kunnolla komeaksi altoksi? Ei yhtään lohduta, että esim. Idolsissa kaltaiseni kapeaääniset naiset saattavat pärjätä oikein hyvin kisassa. Popin historia tuntee valtavasti naisia, jotka hädin tuskin ovat osanneet laulaa, mutta ulkoisilla avuilla ja hyvän tuottajan turvin naisista on saatu leivottua tähtiä. Mutta minä haluan laajan ja vivahteikkaan äänen! Tosin, en kyllä ole ollenkaan varma, uskaltaisinko laulaa yhtään sen enempää kuin nyt, vaikka ääneni olisi kuinka jumalainen tahansa.
Voin rehellisesti myöntää, että esim. MySpacessa hyppään hyvin usein naisartistien ohi ja tutustun lähinnä mieslaulajien tuotantoon. Mutta vähän aikaa sitten tulin klikanneeksi itseni Olivia Broadfieldin MySpace-sivulle. Ihastuin todella hänen musiikkinsa. Olivian ääni ja musiikki ovat jotenkin rehellistä, aitoa ja pehmeää. Ei Olivian äänikään miltään maailman laajimmalta vaikuta, mutta hän käyttää sitä juuri oikein musiikissaan. Ehkä pitäisi itsekin hyväksyä oman äänen rajallisuus, käyttää sitä fiksusti ja lopettaa muiden laulajien äänen kadehtiminen.
PS. Jos en voi saada Tina Turnerin ääntä, voisinko saada edes samanlaiset sääret kuin hänellä on? Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti