Kaikkihan tietävät, miten muoti kiertää kehää ja aikakaudet palaavat pinnalle suunnilleen parinkymmenen vuoden välein. Esimerkiksi koko 2000-luvun alku julistettiin, miten 80-luku tulee takaisin muotiin ja niinhän se (valitettavasti) tulikin. Nyt kun kalenteri näyttää jo vuotta 2010, alkaa 90-luku selvästi hiipiä esille. Maihareita, pilottitakkeja, ruutupaitoja... Miten monen merkin talvivaatemallistot näyttävätkään siltä kuin asut olisi koottu minun ja äitini 15 vuoden takaisista vaatteista!
Samaan aikaan, kun riemuitsen ruudullisten flanellipaitojen, maihareiden ja muiden järkevien vaatteiden paluusta muotiin, havaitsen kuitenkin valahtavani jonnekin haikeutta aiheuttavaan nostalgiakoloon. 90-luvun leffat, musiikki, vaatteet, tv-ohjelmat, jopa tv-mainokset ovat alkaneet kiehtoa entistä enemmän viimeisen puolentoista vuoden aikana, mutta kuluneen parin kuukauden aikana 90-lukutunnelmointini on yllättäen muuttunut suoranaiseksi ikäväksi tuota "nuoruuteni" vuosikymmentä kohtaan.
Nyt joku saattaa ihmetellä, miksi puhun 1990-luvusta nuoruuteni vuosikymmenenä, vaikka kaiken järjen mukaan 28-vuotiaalla tuo nuoruus pitäisi sijoittua ennemminkin 2000-luvulle ja vain osittain 90-luvun loppuun. Mutta minusta nyt sattui tulemaan populaarikulttuuria ahmiva "nuori" jo päiväkodissa. Kun luokkakaverini kuuntelivat lastenlauluja ja lukivat satukirjoja, minä olin uppoutunut katselemaan MTV:ltä musiikkivideoita ja lukemaan Suosikista rock- ja leffamaailman uusimmista tapahtumista. Ja sen sijaan, että yläasteella olisin kavereiden kanssa kehitellyt pukeutumistyyliäni ja etsinyt itseäni, minä istuskelin kotona radion ääressä etsimässä uutta musiikkia ja haaveilemassa muuttamisesta Turkuun, jossa oletin ihmisten ymmärtävän brittirokkareilta ja äidiltäni omaksuttua tyyliäni, jota koulukaverini pikkukaupungin yläasteella eivät selvästikään osanneet arvostaa. Voin muuten sanoa, ettei todellakaan kannata olla katkera, jos ala-asteen alkuvuodet kuunteli vielä Rölli-kasetteja ja iloisia lastenlauluja. Se, että 4-vuotiaasta lähtien on elänyt pop- ja rockmusiikin vaikutteiden alla ei aina ole tehnyt elämästäni helppoa. Mutta onneksi ulkopuolisuuden oloa on sitten voinut lääkitä kätevästi, tadaa, kuuntelemalla lisää rokkia.
Kaiken tämän 90-lukuikäväni keskellä suhtaudun ristiriitaisesti siihen, että tuo rakas vuosikymmen tekee paluuta muotiin. Pelkään, että 90-luvulta esiin poimitaan väärät asiat tai tämä 2010-luvun "ysärikierrätys" tuhoaa jotenkin vanhat ja alkuperäiset 90-luvun tyylit ja muistot. Huomaan myös olevani kamalan omistushaluinen minun vuosikymmeneni ja tyylin suhteen. Ajatus siitä, että joku nykyteini kulkee ruudullisessa flanellipaidassa, farkuissa ja maihareissa kuunnellen mitä tahansa minun 90-luvun bändiäni saa jostain syystä hermoni kiristymään. Tältäkö vanhemmistani tuntui, kun minä ja muu nuoriso 90-luvulla kuuntelimme heidän nuoruutensa musiikkia ja yritimme kehnolla menestyksellä kopioida pukeutumiseemme 70-luvun vaikutteita?
Toisaalta myönnän, että viime aikoina on ollut ihanaa käydä hypistelemässä kaupoissa vaatteita, jotka tuntuvat heti tutuilta ja omilta ja palauttavat mieleen vanhat lempivaatteeni 15 vuoden takaa. Jos nyt vaikka viimein saisin ostettua reikäisen lempipaitani tilalle uuden vastaavan. Vanha Leviksen raitapaita on ollut ahkerassa käytössä vähintään viimeiset 13 vuotta ja valitettavasti paita on puhki ainakin 10 kohdasta, mutta en vain ole saanut heitettyä rakasta paitaani pois vaatekaapista, koska tilalle ei ole löytynyt mitään yhtä ihanaa. Nyt voisi taas löytyäkin.
Harmillista on, ettei mikään nostalgia ja tyylien kierrätys palauta minulle sitä 90-lukua, jota oikeasti kaipaan. Eivät minun suosikkibändini tule takaisin nuorina ja tuoreina, ei Radiomafia ala soida uudelleen taajuudelta 90,1 MHz, eikä kaupasta saa enää kolmea toffeepötköä kymmenellä markalla, vaikka kuinka 90-luvun paluuta toivoisinkin. Ehkä täytyy vain opetella ottamaan tämä 2010-luku vastaan avoimin mielin ja tyytyä muistelemaan 90-lukua ilman jatkuvaa toivetta vuosikymmenen täydellisestä paluusta. Jos siis tulevissa muistelupostauksissani hoen haluavani 90-luvun palaavan takaisin, muistuttakaa minua siitä, että 2010-luvusta saattaa tulla ihan yhtä ihana kuin mitä 90-luku oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti