Illan suunnitelmiin tuli muutos edellisen postauksen jälkeen. Kävin nimittäin sittenkin katsomassa Manboyta Klubilla!
Alkuillasta nukuttujen pitkien päiväunien jälkeen tunsin oloni sen verran hyväksi, että totesin voivani lähteä keikalle, kunhan pitäisin käsijarrun pohjassa, enkä intoutuisi laulamaan ja tanssimaan biisien tahdissa. Mitä pahaa muka pelkkä seisominen ja musiikin kuunteleminen voisi tehdä?
Kiitos sairastelun aikana kehittämäni kännykkäsudoku-addiktion onnistuin missaamaan Manboyn keikasta ensimmäiset puolitoista biisiä. Siinä missä fiksu ihminen olisi heti Molly Grows Upin setin jälkeen vaihtanut Klubin salista toiseen, minä neropatti päätin odottaa ruuhkan laantumista ja pelata ihan vähän vain sudokua. Lopulta naputtelin koko sudokuruudukon täyteen, jolloin sitten tajusin olevani myöhässä Manboyn keikalta. Onneksi toivuin tästä takaiskusta nopeasti, enkä pilannut loppukeikkaa kiukuttelemalla itseni kanssa.
Myöhästymisestä huolimatta ehdin kuulla itselleni tärkeät kappaleet, kuten A Reasonin, Please Stop Cryingin ja A Boren, joka muuten saattoi koitua ääneni kohtaloksi. En vain yksinkertaisesti malttanut olla laulamatta mukana, joten huomenna saattaa ääni olla uudelleen hiukan vinkuva ja rahiseva, mutta jos A Bore jäi viimeiseksi laulamakseni biisiksi, kehtaanpahan ainakin myöntää, mikä laulu tuhosi ääneni!
Oli ihanaa nähdä Manboy yli kuuden vuoden tauon jälkeen livenä. Vuosien aikana bändi on kehittynyt valtavasti ja kuulosti todella hyvältä. Jotenkin keikalla palautui mieleen myös hassuja pikkuasioita Provinssin 2004 keikasta. Mieleeni palasi mm. tuon keikan jälkeen netissä käyty keskustelu siitä, pilasiko soundiongelmat Manboyn keikan vai oliko keikka kaikkine puutteineenkin hyvä. Ja hassua kyllä mieleeni palautui myös Provinssin keikalla vieressäni seisseen pojan kasvot ja lauluääni. Hassua mitä kaikkea sainkaan kaivettua mielestäni esiin nyt, kun kuulin vuosien tauon jälkeen A Boren uudelleen livenä.
Bändin esityksen lisäksi nautin tänä iltana myös keikan yleisöstä. Miten ihania, musiikin tahdissa eläviä ihmisiä salissa olikaan! Tiedän, että kuulostaa hullulta, kun kehun yleisöä, mutta minä todella tarvitsin tämän illan yleisöä palauttamaan uskoni ihmisten kykyyn kuunnella ja nauttia musiikista Flown ahdistavien kokemusten jälkeen.
Kaiken kaikkiaan oli oikein kiva ilta, enkä usko Klubilla piipahtamisen hirvittävästi toipumistani lopulta hidastavan. Itse asiassa jaksan uskoa, että parantava popmusiikki (jota Manboy sentään on ollut oikein virallisen rautaisannoksen verran!) vain edisti paranemistani. Mutta aamullahan sen sitten näkee, millainen on päivän kunto. Nyt kuitenkin fiilis on mitä mainion!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti