Paluu linjoille

No niin, nyt on juhannus vietetty, ruma rusketus hankittu ja taistelu kutisevien hyttysenpuremien kanssakin on ehkä melkein voitettu. Tosin nämä juhannuksena saadut pistot nilkkoihin ovat varsin raivostuttavaa sorttia. Juuri kun ehdit huokaista helpotuksesta, ettei paukamat ole kohonneet uudelleen punaisiksi ja kutiseviksi, totta kai jokin puremista aktivoituu ja syyhy iskee uudelleen. Ja kun yksi purema äityy kutisevaksi, kohta on kaikki kahdeksan puremaa taas turvoksissa. Mutta nyt olen jo 12 tuntia pystynyt olemaan raapimatta nilkkojani, joten ehkä pahin kutinakausi on ohi.

Juhannus meni perheen kanssa grillatessa, pelaillessa, lukiessa ja musiikkia kuunnellessa. Juhannuksen kaksi suurinta hittiä olivat Antti Tuiskun En halua tietää ja Mory Kanten Yeke Yeke. Siinä missä Tuiskun Antti pääsee soittoon lähinnä hilpeyttä aihuettavan äänenkäyttönsä takia, Mory Kantea luukutetaan biisin erinomaisuuden takia. Tämä biisi teki kuulkaa lähtemättömän vaikutukseen minuun, kun kuulin biisin joskus pikkulapsena. Vuosiin en edes tiennyt, kuka biisin esittää, enkä kappaletta uudelleen kuullut, mutta onneksi kappaleen nimi oli jäänyt lapsen mieleen. Kun sitten uljas internet-aika tuli ja hakukoneista piti keksiä jotain etsittävää, minähän otin ja selvitin lopulta, kuka tämän hurjan "jäkäjäkä"-kappaleen esitti.

Tuossa biisissä kuuluu sellainen helteinen lämpö, joka parhaillaankin vallitsee. Onneksi pääsen tänään pakoon tätä ahdistavaa hellettä ilmastoituun leffateatteriin. Ja tätähän sinne leffaan sitten kaverin kanssa menen katsomaan

(Kuva)

Ei, en minäkään tosiaan ole immuuni Twilight-kirjojen ja -elokuvien imulle. Mikä siinä onkin, että nämä leffat pitää ensi-iltapäivänä nähdä, vaikka tietää, että elokuvat ovat melkoisen kehnoja? Onneksi sentään leffaseurana on ihminen, joka jaksaa analysoida elokuvaa kanssani kuin kyseessä olisi  tärkeämpikin taidekokemus. Enköhän huomenna tännekin sitten kirjoittele, mitä oikein leffasta pidin :)