Kesäkuun alun soitetuimmat

Kuten aiemminkin olen maininnut, kesäisin vanha rock syrjäyttää uutuuden musiikin levylautasellani. Vielä ne kaikkein suurimmat hippihitit eivät listalla näy, mutta kesän helteiden saapuessa tulette varmasti nekin listoillani näkemään. Viime viikkojen aikana ole kuitenkin kuunnellut seuraavia biisejä

Van Morrison: Brown Eyed Girl

Harpo: Moviestar

Los Bravos: Black Is Black

Jormas: Days, Nights

Jimi Hendrix Experience: Hey Joe

Belle & Sebastian: Legal Man

Ash: Girl from Mars

Mew: Beach

Tomas Ledin: Lika hopplöst förälskad

Roxette: Fingertips

Duran Duran: Rio

New Order: Blue Monday

Iio: Rapture

Nazareth: Bad Bad Boy

Simon & Garfunkel: Song for the Asking

(lista kuunneltavissa Spotifysta)

Sääliksi käy kaikkia niitä kavereita, jotka ovat joutuneet kuuntelemaan kuikkuisen esitelmäni Pepe Willbergin laulajaurasta. Minulle ei todellakaan kannata todeta, ettei Pepe ole ikinä saanut aikaiseksi kuin yhden hitin ja sen turvin mies sitten jostain syystä on nostettu Mestareihin. Ok, ei niitä hittejä ehkä aivan yhtä paljon ole kuin Kirkalla tai Hectorilla, mutta vähättelijät eivät tunnu muistavan, että Pepe oli Jormas-yhtyeen laulaja ja tuolla bändillä sentään suosiota aikoinaan riitti. Minulle tuo Days, Nights -biisi tuo mieleen lapsuudessani tuijottamani TV-sarjan, johon oli kerätty paloja Ylen 60- ja 70-luvun musiikkiohjelmien esityksistä. Seassa oli pari biisiä Jormakseltakin. Kunpa Yle uusisi tuon sarjan pian, sillä vanha videokasettini on kulunut melkein puhki.

Jotenkin vaan tällekin listalle Ash päätyi, vaikken mielestäni sitä parin viime viikon aikana aivan valtavasti ole kuunnellut. Toisaalta kummasti tuo 1977-levy on levypinon päälimmäisenä levynä viihtynyt. Eipä se kovin alas pinossa ole kevään jälkeen päässyt valahtamaan kuin hetkellisesti.

Roxette kuuluu kesään samalla tavoin kuin vanhojen nuortenkirjojen ahmiminen ja jäätelö. Ja no kyllä Roxette kuuluu myös talveen, syksyyn ja kevääseen, mutta kesällä tulee kuunneltua eri biisejä kuin talvella ja Fingertips on kesäkappale.

New Order pääsi listalle aivan oudosta syystä. Olin perjantaina mummoni uurnanlasku- ja kahvitilaisuudessa. Seurakuntatalon oven jousi piti aivan samanlaista ääntä ja samassa rytmissä kuin tuossa Blue Monday -biisin alussa rumpukone jytisee. Ei ehkä oven jouselle hyvä asia, mutta minua ääni piristi kummasti.

Song for the Asking on toiminut nyt tuutulauluna. Olipa nukkumaan mennessä miten ikäviä ajatuksia tahansa, biisin kuuntelun jälkeen nukahdan rauhallisin mielin.

Tämän viikon alussa olen fiilistellyt 90-lukua ja toisaalta uutuusbiisejä. Katsellaan nyt, millaiseksi sitten seuraava eniten kuuntelemieni biisien lista lopulta muotoutuu.