Parin ystäväni kanssa keskuttelimme hiljattain levyhyllyn salaisista paheista - levyistä, joita ei haluta paljastaa muille. Omassa levyhyllyssäni pidän kyllä kaikki levyt esillä, mutta kaverini tunnustivat, että he kyllä kätkevät oman kokoelmansa noloimmat levyt visusti piiloon. En minä kavereideni toimintaa ihmettele, olenhan itsekin joskus piilottanut katseilta levyjä, joita olen pitänyt jotenkin hävettävinä. Nykyisin ajattelen, että ihan kaikenlainen musiikki on osa elämääni, joten kaikki levyt saavat olla esillä.
Olen monesti miettinyt, miksi edes selittelemme nolona, jos levyhyllystä löytyy heviälppärien seasta 40-luvun iskelmiä tai brittirock-levyjen rinnalla on suomalaisia rap-levyjä? Ja miksi niin moni rupeaa selittelemään, että nolot levyt ovat vain "unohtuneet" levyhyllyyn tai on tietoinen "ironinen" lisä musiikkivalikoimaan? Miksei vain voi myöntää, että joinain aamuina sokerinen poikabändipop kuulostaa paremmalta kuin mikään muu suosikkilevy tai 70-luvun iskelmädisko piristää parhaiten mönkään mennyttä päivää, vaikka muuten levyhyllyssä vallalla olisikin ihan toinen musiikkityyli?
Kyllähän minullakin levylautaselle päätyy soimaan välillä biisejä, joista tykkäämistä saan kovasti selitellä ja puolustella. Minä vain en jaksa enää salaisia paheitani piilotella, mutta myönnän kyllä punastelevani, selitellessäni välillä näitä noloja suosikkibiisejäni. Seuraavassa yksi biisi, jonka kuuntelua olen kovasti joutunut selittelemään:
Day 13 - A song that is a guilty pleasure: Fintelligens - Hohtimet kaivoon
En tiedä itsekään, miksi pidän tästä kappaleesta niin paljon kuin pidän. Sen sijaan tiedän aika hyvin, miksi monen tuttuni mielestä minun ei pitäisi tästä tykätä. Ensinnäkin jo se, että kyseessä on suomalainen hiphop-biisi on monesta riittävä peruste olla pitämättä tästä kappaleesta. Monesti minulle on sanottu myös, että tämän kappaleen sanat ovat niin "törkeät" ja jopa "naista halventavat", ettei minun pitäisi moista "roskaa" kuunnella. Itse en oikein tajua, miten joku kykenee kuulemaan sanat naisia loukkaavana, ennemminkin tässä mielestäni pilkataan miehiä ja hiphopkliseitä.
Ainoa syy, miksi koen tämän biisin tehokuuntelua nolottavana on, että itsekin tajuan kappaleen hölmöyden ja puutteet. Mutta kun kerta tulen tämän kuuntelusta hyvälle tuulelle ja saan unohdettua stressaavat murheet, niin minähän kuuntelen tätä, välittämättä pätkääkään siitä, kuinka huono biisi muiden mielestä on.
Ihanaa! Mun mielestä omia "guilty pleasurejaan" ei tarvi hävetä tai selitellä. Jos joku alkaa kuuntelemaan musaa vain antaakseen tietyn kuvan itsestään niin be my guest, mutta silloin tuskin musiikista saa irti kaikkea sitä mahtavaa, mitä siitä voi saada.
VastaaPoistaAvril Lavignen biisi I'm with You saa mulle tipan linssiin, sillä siihen liittyy aivan mielettömän ihania muistoja, ja siksi olen ostanut kyseisen sinkun omakseni. Se maksoi muistaakseni aivan liikaa, mutta kun otan sen hyllystä käteeni, muistan heti Ranskan kuuman kesän, Mikki Hiiri -limsan ja sen, kun Sveitsissä kiivettiin ikkunasta sisään. Tästä on kohta kahdeksan vuotta, mutta I'm with you:ta kuunnellessa se olisi ihan yhtä hyvin voinut olla eilenkin. Muun muassa näistä syistä kyseinen biisi on mun mielestäni aivan mielettömän mahtava.
Laura, ihana tuo Avril Lavigne -tarina. Musta se kuvaa todella hyvin, miten nämä guilty pleasure -biisit ihmisille syntyvät. Kun johonkin nolon tuntuiseen biisiin kertyy riittävästi muistoja tai tarina, kappaleesta tulee helposti tosi rakas, vaikka kuinka tiedostaisi biisin "huonouden".
VastaaPoista