Uusi tukka

Jos olen aivan rehellinen, olen viimeisen puolentoista vuoden aikana useastikin seisonut peilin edessä suunnittelemassa toispuoleista tukkaa. Kampaajan tuolissa olen kuitenkin aina pyytänyt leikkauttamaan samaa vanhaa hiusmallia uudelleen ja uudelleen. "Silleen kerrostetusti, aika rikottu, takaa vähän lyhyemmät kuin edestä..." Seuraavalle kampaajakäynnille oli tarkoitus ottaa mukaan kuva Winona Ryderista Reality Bites -leffan ajoilta.

Itse asiassa n. kolme kuukautta sitten hiukseni olivat lähes identtiset Winonan hiusten kanssa. Hiukseni kuitenkin kasvavat todella nopeasti, joten jo pari kuukautta olen kulkenut raskaan, kiharaisen moppitukan kanssa. Ajoitta peilikuva on tuonut erehdyttävästi mieleen Charles Puyolin. Ymmärrätte varmaan, että mieluummin näytän Winonalta kuin Puyolilta, joten hiuksille oli korkea aika tehdä jotain.

Viikko sitten lauantaina olin ystäväni tupareissa, joissa valitin ylikasvaneita hiuksiani. Vieraana ollut kaverini lupautui leikkaamaan hiukset vaikka heti. Tartuin tajoukseen, sillä vanhat hiukset alkoivat tuntua todella ahdistavilta. Hetken mietittyään kaverini ehdotti, että mitäs jos leikattaisiin toispuoleinen kampaus. Kerrankin olin niin rohkea, että suostuin ystäväni ehdotukseen ja tämä viikko onkin kulunut uuteen hiustyyliin totutellessa.

Vaikka olin jo tehnyt päätöksen paluusta Winona-hiuksiin, epäsymmetrinen tukka on kummitellut mielessäni koko ajan, eikä Paras aika vuodesta -blogin hiusmietinnät ole ainakaan vähentäneet toispuoleisuuden viehätystä.

Ilman rohkeutta tarttua kaverini tarjoukseen, minulla olisi nyt luultavasti päässäni Winona-hiukset (pahimmassa tapauksessa edelleen Puyol-moppi), mutta nyt minulla on jotain paljon hauskempaa, villimpää ja makeampaa.

Hiuksiani hieman siistittiin ja kevennettiin tiistaina kampaamossa. Keittiöfiskarsien jäljiltä hiusten viimeistely oli hieman turhankin rouhea. Kampaajani olisi kovasti halunnut saksia minulle täysin lyhyen poikatukan, mutta minä pidin tiukasti kiinni toispuoleisuudesta.

Kaikkien kehujen keskellä on vaikeaa kaivata vanhaa kiharapehkoa takaisin. Parasta uudessa tukassa on helppohoitoisuus. Nopea föönäys ja suoristusraudan heilautus saavat oikukkaimmatkin kiharat kuriin suihkun jälkeen, mutta useimpina aamuina hiukset asettuvat kuntoon parin sekunnin kampaamisella. Ainoa keksimäni huono puoli on päänahan paleleminen ulkona. En ole tottunut kaivamaan pipoa päähäni lyhyiden kävelymatkojen ajaksi, mutta nyt en suostu viemään roskapussiakaan ulos ilman ihanaa villapipoani.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että mielestäni hiukseni näyttävät luonnossa paljon paremmilta kuin kuvissa. Mutta kun näitä kuvia on niin monelta taholta toivottu, enkä mitenkään pääse esittelemään tukkaani Helsinkiin, Tampereelle, Lahteen ja ties minne muualle, julkaisen poikkeuksellisesti kuvat täällä blogissa.

Keikkareissulla Berliinissä

Paluu Berliinistä Suomeen tapahtui jo maanantaina, mutta nyt on viimein aikaa kirjoitella reissuraporttia tännekin. Melko sekavaa ajatusvirtaa luvassa, koska kolmen päivän matkaa on vaikeaa tiivistää nopeasti järkeväksi paketiksi.

Lähdin Berliiniin kaverini kanssa lauantai-iltapäivänä. Koko aamupäivän stressasin, miten korvani kestäisivät tällä kertaa painevaihtelut lentokoneessa. Turhaan olin hermoillut, sillä lento sujui kaikin puolin mainiosti. Tosin ennakkoon nautittu allergialääke saattoi osaltaan vaikuttaa korvaongelmien poissapysymiseen.

Laskeuduttuamme Berliiniin nappasimme bussin kohti Kurfürstendammia. Veimme tavaramme hotelliin ja lähdimme samaa tietä liikkeelle etsimään ruokapaikkaa, kauppoja ja joulutoreja. Alexanderplatzillehan sitä sitten päädyttiin. Loppuilta sujuikin torikojujen tarjontaa tutkien. Kun myyntipöytiä oli tarpeeksi käyty katselemassa, päätimme kaverin kanssa istahtaa alas ja nauttia pari kupillista hehkuviiniä. Mikäs siinä oli lauantai-iltaa viettää, kun kädessä saattoi pitää höyryävää mukia ja ympärillä seurailla berliiniläisten illanviettoa kuuluisan tv-tornin juurella :)

Sunnuntai oli matkamme tärkein päivä. Ennen illan Roxetten keikkaa kiertelimme jälleen kaverini kanssa joulutoreja. Alkupäivä oli oikeastaan melkoista harhailua, mutta lopulta saimme suunnistettua Gendarmenmarktin joulumarkkinoille. Ensimmäinen näkemämme "koju" oli telttakatokseen tehty italialainen ravintola, johon tämä nälkäinen kaksikko tietysti meni pizzalle. Eipä ole pitkään aikaan lautasellani ollut niin herkullista pizzaa! Tuore rucola ja maukas ilmakuivattu kinkku maistuivat ihanalle.

Gendarmenmarktin joulumarkkina-alue oli mukavan tunnelmallinen, mutta tältäkään torilta en onnistunut ostamaan kaipaamiani manteleita. Olen Turussa tottunut siihen, että sokeroidut mantelit saa käteensä juuri paahdettuna, vielä hieman lämpiminä. Saksassa mantelit olivat kylmiä! Enhän minä nyt sellaisiin rahojani halunnut tuhlata ;)

Gendarmenmarktin joulutori oli tunnelmallinen ja kaunis.

Joulutorilta lähdimme siirtymään pikkuhiljaa kohti O2 World -hallia. Olin jo hyvissä ajoin selvittänyt, millä metrolla pääsisimme hallille, mutta mäntti kun olen, olin jättänyt kiinnittämättä huomiota kartassa siihen, ettei kaikki reitit suinkaan ole metrolinjoja, vaan mukana on myös junalinjat. Alexanderplatzin asemalla tulikin sitten metsästettyä oikeaa junaa, mutta onneksi kaikesta sähellyksestä huolimatta ehdimme keikkapaikalle ajoissa.

Roxette ei ollut illan ainoa esiintyjä konsertissa. The Nokia Night of the Proms -konsertissa kokonaisen sinfoniaorkesterin, pienen kuoron ja rockbändin säestämänä lavalla nähtiin useampiakin lähes unohduksiin joutuneita 80- ja 90-luvun bändejä. Roxette oli kuitenkin ehdottomasti illan nimekkäin esiintyjä.

Harmi kyllä en hyvästä paikastani huolimatta saanut räpsäistyä kuin yhden surkean kuvan Roxettesta, eikä kuvassa näy Marieta :( Onneksi on YouTube, josta löytyy muiden videotallenteita keikasta!

Sovitaanko, että tämä kuva on taiteellinen otos Roxetten Peristä ;)

Roxette soitti keikalla viisi kappaletta: I Wish I Could Flyn, The Lookin, Joyriden, It Must Have Been Loven ja Listen to Your Heartin. Useampaa kappaletta Roxette ei oikeastaan olisi edes pystynyt soittamaan. On valitettavasti todettava, ettei Marie ole täydessä keikkakunnossa. Mutta vaikka nytkin laulujen ylä-äänet jäivät vajaiksi, laulu oli täynnä aitoa tunnetta, eikä pienet puutteet jääneet häiritsemään. Jo se, että Marie ylipäätään nähdään pahalaatuisen aivokasvaimen jälkeen lavalla on ihme, jota fanit osasivat arvostaa.

Roxette oli keikan ehdoton kohokohta. Totta puhuen muuten esitykset olivat aika pitkäveteisiä. Ilman orkesterin antamaa puhtia useimmat esiintyjät olisivat olleet todella tylsiä. Tosin Heaven 17 soitti Temptation-hittinsä varsin pirteästi. Onneksi mukaan oli otettu virkistäväksi poikkeukseksi myös nuori itävaltalaisartisti Christina Stürmer. Ja tokihan iso sinfoniaorkesteri aina kuulostaa hienolta.

Valaistussuunnittelu oli konsertissa onnistunut erinomaisesti!
(toisin kuin tärähtänyt kuva ;) )

Konsertin jälkeen väsynyt kaksikkomme suuntasi hotelliin nukkumaan. Maanantaiaamuna yritimme nousta ajoissa liikkeelle, mutta hotellin äänekkäästi huutaneet vesiputket pilasivat yöunet, joten herääminen oli hivenen hankalaa. Aamiaisen jälkeen ehdimme kuitenkin lähteä piipahtamaan vielä KaDeWe:lle ja suorittamaa viimeiset shoppailut Tauentzienstraßen varrella. Minä onnellinen onnistuin viimein löytämään itselleni uudet farkut! Lisäksi sain ostettua ihanan mehukkaita myslipatukoita ja marsipaania, joka tietysti oli tarkoitus säästää jouluksi, mutta ihan vahingossa olen syönyt jo puolet herkuista.

Maanantain kääntyessä iltapäivään tuli aika hypätä jälleen kerran lentokenttäbussiin. Paluulento sujui hyvin, vaikka pari pientä pomppua kone ottikin sadepilvien seassa. Helsinki-Vantaalle laskeuduttaessa sain noudettua ruumaan laitetun reppuni nopeasti saapumishallista. Yllätys oli suuri, kun selvisi, että monen muun matkatavarat olivat kenttähenkilökunnan työnseisauksen takia ties missä. Mikä tuuri minulla olikaan, etten joutunut juurikaan odottelemaan tai etsimään reppuani! Kotimatkalla Helsingistä Turkuun kelpasi olla tyytyväinen koko reissuun.

Iso kiitos vielä loistavalle matkaseuralle!