Leffa alkaa "poika tapaa tytön" -kohtauksella, mutta kyse ei ole mistään siirappisesta rakkauselokuvasta, vaan (500) Days of Summer käsittelee ennen kaikkea suhteelle asetettuja odotuksia, käsityksiä rakkaudesta ja erosta päähenkilö Tomin näkökulmasta katsottuna.
Olin nähnyt leffasta ennakkoon trailerin ja mainospätkiä, joiden perusteella olin hivenen peloissani siitä, toimisiko kaikki elokuvalliset kikat lopullisessa filmissä. Aiemmin musiikkivideoita ohjannut Marc Webb oli kuitenkin saanut pidettyä kaikki langat hallussaan, eikä jaetut kuvat, animaatiot tai muutkaan kikat häirinneet elokuvan seuraamista. Katsojalta vaaditaan kuitenkin hiukan liikaa tarkkuutta epäkronologisesti etenevän ajan seuraamisessa. Suhteen kestoa ilmaisevat animaatiot vilahtavat ohi pahimmillaan niin nopeasti, ettei katsoja aina ehdi sisäistää numeroita. Onneksi tämä pieni seikka ei lopulta häiritse juonen seuraamista kovinkaan paljoa.
Elokuvassa soi erinomaista musiikkia, jota olen kuunnellut Spotifysta toistuvasti heti soundtrackin sieltä löydettyäni. Kuvien taustalla soi mm. The Smithsiä, Regina Spektoria ja Wolfmotheria. Lisäksi Tomin (Joseph Gordon-Levitt) yllä nähdään mm. Joy Division - ja The Clash -paitoja, joten musiikillinen maailma on leffassa mitä parhain.
(500) Days of Summer ei ehkä ole kriitikoiden valinta vuoden elokuvaksi, mutta minulla se nousee ehdottomasti vuoden top5 elokuvat -listalle. Elokuva ei ole puhdas komedia, mutta taisin nauraa sen aikana enemmän ja aidommin kuin kertaakaan aiemmin tänä vuonna leffaa teatterissa katsoessani. Yritän vielä myöhemmin tässä kuussa tiivistää oikean top5-listan vuoden elokuvista. Katsellaan sitten, minne kohtaan tämä (500) Days of Summer sillä listalla asettuu.Kuvat täältä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti