Suuri Oscar-spekulointi alkakoon

Aina tammikuun loppupuolella alan hermoilla Oscar-ehdokkaiden julkaisua. Onko ehdokkaiden joukossa omia suosikkielokuvia edelliseltä vuodelta? Montako elokuvaa joudun katsomaan ennen Oscar-gaalaa? Helmikuussa olo helpottuu, kun ehdokkaat viimein julkistetaan.

Tämän vuoden ehdokkaat julkistettiin eilen. Totta puhuen ensimmäinen asia, jonka aamulla tarkastin, oli Oscar-ehdokkaat. Listan nähtyäni alkoi tarkkaakin tarkempi elokuvien laskeminen: montako elokuvista olen nähnyt, mitkä elokuvat on ehdottomasti nähtävä ennen gaalaa ja monenko elokuvan Suomen ensi-ilta on vasta Oscar-gaalan jälkeen.

Varoitan jo nyt, että ennen maaliskuun 7. päivänä esitettävää gaalaa olen varmasti kirjoittanut tänne useita kommentteja elokuvista, näyttelijäsuorituksista ja älyttömiä arvailuja mahdollisista voittajista. Mutta Oscarit ovat minulle tärkeä asia ja suurta viihdettä.

Tänä vuonna katsottavia elokuvia taitaa olla noin kymmenen. Dokumentteja, lyhytelokuvia ja ei-englanninkielisiä elokuvia en edes yritä nähdä, mutta muuten yritän ahmia mahdollisimman monta ehdokaselokuvaa.

Ensi viikon torstaina Finnkinon teattereissa on taas Superpäivät. Olen varannut itselleni liput kolmeen elokuvaan, joten torstaini kuluu teatterisaleista toiseen juosten.

Huomenna kirjoittelen lisää ehdokkaista. Nyt taidan syventyä tarkastamaan, onko Nuori Victoria -elokuva ansaitusti ehdokkaana lavastuksesta, puvustuksesta ja maskeerauksesta.

kuva täältä

Pojat ei tanssi

Jo Herra Ylpön & Ihmisten edellisen levyn kohdalla vähän harmitti, miten hyvän levyn yhtye oli tehnyt. Olen aikoinaan niin kovaan ääneen haukkunut Herra Ylpön musiikkia ja olemusta, että nolotti pyörtää mielipiteitä.

Toki ennen Sata vuotta -albumin ilmestymistä olin jo jonkin aikaa fiilistellyt salaa Maj Karman Sodankylä- ja Ukkonen-levyjä, mutta minulle olisi sopinut, että olisin voinut pitää näitä kahta levyä salaisena paheenani, jotten joutuisi myöntämään olleeni väärässä Herra Ylpön lahjakkuuden suhteen.

Ja sitten ilmoille tuli Sata vuotta -levy, josta pidin niin paljon, etten enää kyennyt salaamaan, miten usein levyä kuuntelin. Ehkä ihan hyvä, että jo tuolloin maltoin ilmoittaa muuttuneista mielipiteistä Herra Ylppöä kohtaan, jotten nyt järkytä kovin montaa ihmistä toteamalla Herra Ylpön & Ihmisten uusimman levyn olevan pakahduttavan hyvä.

Pojat ei tanssi -levy pitää sisällään niin kauniita kappaleita, että joudun suorastaan haukkomaan henkeä. Levyn ensimmäinen kappale, Riisu siipesi, ei anna pienintäkään viitettä siitä, mitä on tulossa. Kakkosbiisi, Pojat ei tanssi, onkin tuttu tapaus. Olenhan tanssinut kappaleen tahtiin jo useamman viikon. Mutta varsinaisesti levy lähtee minulle käyntiin kolmosbiisin kohdalta. Horros-kappale tuntui mylläävän koko sisustani sekaisin. Kaikesta pauhaavuudesta huolimatta biisi on herkkä ja kaunis.

Ja sitä herkkyyttä ja kauneutta levyltä löytyy lisääkin. Levyn helmiä Horroksen lisäksi ovat Hylättyjen valtakunta -kappaleet. Biisikaksikon kakkososa pysäyttää joka kerta kuuntelmaan kappaletta tarkemmin.

Huutobiisit eivät normaalisti minua häiritse, mutta nyt toivoisin niiden päättyvän mahdollisimman nopeasti. Parhaimmillaan Ylppö on levyn rauhallisissa kappaleissa. Ylpön äänen hienoimmat persoonalliset piirteetä pääsevät silloin esiin.

Tällä viikolla on muuten turha odotella listausta viime viikon soitetuimmista kappaleista. Soittimessa on ollut oikeastaan vain kaksi levyä: Pojat ei tanssi ja Bloc Partyn Intimacy. Katsellaan, jos tällä viikolla kuuntelisin jo muutakin musiikkia :)