Vuoden 2011 ensimmäinen katseluvinkki

Tarkoitus ei ollut aloittaa vuotta 2011 blogissa katseluvinkeillä, mutta kun tänään tulee kaksi suositeltavaa ohjelmaa telkkarista, on suorastaan pakko jakaa nämä suositukset teille.

Ensinnäkin tänään kannattaa avata telkkari klo 17.10 TV1:ltä. David Suchet Idän pikajunassa -ohjelmaa voin suositella ainakin kaikille Hercule Poirot -televisiosarjan ystäville. Tämä Idän pikajunan historiaa ja nykyaikaa kuvaava ohjelma on oikeastaan alustusta huomenna ykkösellä klo 19.00 esitettävälle Idän pikajunan arvoitus -elokuvalle. Ja jos David Suchet on mainio Hercule Poirotin roolissa, on hän sitä myös aivan omana itsenään dokkareissa.

Kuva

Toinen ohjelmasuositukseni on suunnattu erityisesti The Ark -faneille. Moni varmasti katsoikin jo viime tiistaina esitetyn dokumentin Ola Salosta, mutta jos ohjelma jäi tuolloin näkemättä, uusi mahdollisuus on tänään klo 23.10. Tämä FST5:llä esitettävä dokkari on nähtävissä myös Areenassa ensi tiistaihin saakka.

Kuva

Tätä Ola Svensson Superstar -dokkaria on kuvattu osittain pari vuotta sitten Ruisrockissa, jossa itsekin pääsin todistamaan Arkin käsittämättömän hirveän kamalan ihania keikka-asuja ja Olan kärrynpyöriä. Mutta tässä dokkarissa ei keskitytä Olan lavapersoonaan, vaan kuten dokkarin nimikin paljastaa, Ola Svenssoniin, miehen yksityiseen puoleen.

Minä olen katsonut tämän dokkarin nyt kahdesti. Ensimmäisellä kerralla itkin vain vähän, toisella kerralla vähintään kaksi kertaa enemmän kuin ekalla katselukerralla. Ehdottomasti koskettavinta tässä dokumentissa on nähdä, miten lavalla aina niin pirteä, itsevarma ja yleisön rakastama Ola on lavan takana ajoittain epävarma, yksinäinen ja ilmeisesti välillä myös hyvin väsynyt. Kun tänään katson dokkarin kolmannen kerran, aion varata viereeni, ihan varmuuden vuoksi, ison nenäliinan, koska jokin siinä Olan olemuksessa ja katseessa saa minut melkein vollottamaan. Ja ehkä tieto siitä, että The Ark oikeasti lopettaa tänä vuonna saa minut vielä entistäkin herkemmäksi. Voi kunpa vielä kerran pääsisin näkemään Olan heittämässä kärrynpyöriä lavalla ja laulattamassa yleisöä Calleth You, Cometh I -biisin tahdissa.

JOULULOMA!

Aijaijai, se on kuulkaas meikäläisellä joululoma nyt! Vuoden viimeinen tentti ohi, mieltä painaneet rästihommat suoritettu ja joulusiivouskin tiski- ja pyykkivuoren madaltamista vaille valmis! Ikkunatkin olen pessyt! Lattian tarkemman jynssäyksen jätin kuitenkin vielä väliin, se kun kuuluu jotenkin aatonaaton perinteisiini. Kun lapsena oppi, miten entisaikaan jouluksi lattiat kuurattiin ja aatoksi levitettiin puhtaita olkia lattialle, jotenkin sitä pitää itsekin kiinni tuollaisista perinteistä.

Omaan joulunaikaan kuuluu tietysti paljon musiikkia. Kauneimpia joululauluja en ole päässyt monista yrityksistä huolimatta laulamaan viime vuosina kirkkoon, mutta TYYn kuoron ja Kampus Sinfonietan perinteisessä joulukonsertissa olin tänäkin vuonna. Oli ihanaa nähdä, että kosertti oli vetänyt tuomiokirkkoon todella paljon yleisöä. Ja se musiikki, se oli kaunista. Lisäksi pääsi kerrankin laulamaan yhteislauluja orkesterin säestämänä. On se vaan eri asia laulaa En etsi valtaa, loistoa oikeat jouset taustalla soiden kuin pikkujoulujen surkean syntikan säestyksellä.

En etsi valtaa, loistoa on yksi lempijoululauluistani. Itse asiassa rakastan kaikkia Sibeliuksen joululauluja. Joulu saapuu portin luo, Tervehtii jo meitä joulu armahin ja Jo joutuu ilta on vaan harmillisen huonosti tunnettuja. Taisin jo vuosi sitten kirjoitta blogissa, että nämä joululaulut ansaitsisivat tulla laajempaan soittoon radiokanavillakin. Miksi soitetaan kymmeniä eri versioita Oi jouluyöstä, Kulkusista ja Pienestä rumpalipojasta, kun pienellä kaivelulla löytyisi tuoreen tuntuisia, harvemmin kuultuja joululauluja? Eikä Sibeliuksen joululaulutuotannostakaan aina tarvitsisi soittaa vain En etsi valtaa, loistoa- tai On hanget korkeat, nietokset-kappaleita.

Sibelius on muuten osasyyllinen blogihiljaisuuteenikin. Seurasin nimittäin varsin tiiviisti pari viikkoa sitten käytyä Sibelus-viulukilpailua. En mitenkään erityisen tiiviisti seuraa klassisen musiikin maailman tapahtumia, mutta kerran viidessä vuodessa uppoudun täysin viulumusiikin lumoihin. Sibelius-viulukilpailu on minulle vähän samanlaista herkkua kuin taitoluistelun puolella on olympialaisten miesten taitoluistelukisa, jota seuraan sellaisella intohimolla ja tarkkuudella, että kaikki muut hommat jää helposti hoitamatta.

Nyt kun viulukisasta on jo useampi viikko vierähtänyt, ei ole enää syytä kirjoittaa siitä erillistä postausta, mutta sen verran haluan kilpailusta todeta, että mielestäni palkinnot jaettiin tänä vuonna täysin oikein. Nettikeskusteluja seuratessa kyllä havaitsin, miten kaikki kisaa seuranneet eivät pitäneet Nikita Boriso-Glebskyn pehmeästä soitosta ja esiintymistyylistä, mutta itse arvostin kisan voittaneen venäläisen soittotapaa. Kauhistusta taas herätti soittajat, jotka näyttivät siltä kuin olisivat yrittäneet sahata jousellaan vanhan arvoviulun palasiksi. Jousen jouhetkin katkeilivat parilla soittajalla niin, että soiton päätyttyä jousi näytti enemmän ruoskalta kuin viulujouselta. Moneen tuo raju soittotyyli tuntui tekevän vaikutuksen, mutta minusta tuollainen soittotyyli ei aina tehnyt oikeutta soitetuille teoksille. Kärjistetysti voisi sanoa, että muutamien viulistien soittotyyli teki yhtä paljon oikeutta kappaleilla kuin jos Jouni Hynynen raakkuvalla äänellään laulaisi Sibeliuksen joululauluja.

Palailen illemmalla kirjoittelemaan ihan jostain muusta kuin klassisesta musiikista. Nyt lähden postittamaan joulukortteja. Muistakaahan muutkin, että tänään on viimeinen mahdollisuus postittaa kortit halvemmassa postiluokassa.