Vuosijuhlat on nyt juhlittu ja järkyttävän paha univelka saatu nukuttua viimein pois. Hienoa, että näin keskiviikkona pystyy pikku hiljaa palailemaan arkeen, eikä olo ole enää kuin zombiella. Voin sanoa, ettei pahinkaan krapula ole niin kamalaa kuin syvä väsymys, joka sumentaa ajattelun niin, ettei aina uskalla olla varma, onko hereillä vai unessa.
Ensimmäistä kertaa elämässäni todella ehdin jo harkita hakevani jonkin unilääkkeen lääkäriltä. Väsymys kun suorastaan ruokki itseään. Ylikierroksilla käynyt kroppa aiheutti niin levottomia unia, että heräilin tuskastuneena yhtenään, eikä mikään määrä unta tuntunut enää virkistävän. Skarpeimmillani ollessa pääni vain mietti väsymystä ja soitti Faithlessin Insomniaa. I need to sleep but I can't get no sleep...
Toivottavasti teidän viikkonne on alkanut vähän pirteämmissä merkeissä kuin minulla. Nyt kutsuu lenkkipolku ja auringonpaiste, jotta saan lopullisesti heräteltyä kropan tähän viikkoon. Nähdään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti